

LEHTIKUVA
Shakin suurmestari ja Putin-kriitikko Kasparov hehkuttaa somessa Suomen uutta linjaa: Kehitysapu leikkuriin Venäjää myötäileviltä mailta
Suomen uusi linjaus siirtää kehitysyhteistyön painopistettä pois niiltä mailta, jotka tukevat Venäjän sotaa Ukrainassa, kerää kiitosta maailmalla. Suomen uuden kehitysyhteistyöpolitiikan suunnan on ilahtuneena pannut merkille myös venäläinen shakin maailmanmestari ja poliittinen aktivisti Garri Kasparov, joka kutsuu Suomen uutta linjaa ”todelliseksi solidaarisuudeksi”.
Maanantaina suurlähettiläskokouksessa puhunut ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kertoi, että jatkossa Suomen valtiontalous asettaa reunaehdot hallituksen kaikelle toiminnalle, mikä tulee näkymään myös kehitysyhteistyön leikkauksina.
Tavion mukaan Suomen kehitysyhteistyössä siirrytään kahdenvälisistä maaohjelmista kohti kansalaisjärjestöjen toteuttamaa yhteistyötä. Maaohjelmissa ja pidemmän aikavälin kehitysyhteistyössä puolestaan keskitytään niihin valtioihin, jotka ottavat vastaan omia kansalaisiaan ja noudattavat kansainvälisiä sääntöjä eivätkä siten tue Venäjän sotaa Ukrainassa. Jatkossa Suomi ei siis halua tukea kehitysyhteistyöllä maita, jotka tukevat Venäjää.
Moraalisestikin tärkeä linjaus
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Tavio korostaa, että taloudellisten seikkojen ohella uusi linjaus on samalla myös moraalisesti tärkeä, koska Suomen hallitus haluaa jatkossakin osoittaa olevansa vahvasti Ukrainan tukijoukoissa.
Suomen uusi kehitysyhteistyöpolitiikan suunta on huomattu maailmalla. Asian on ilahtuneena pannut merkille esimerkiksi venäläinen shakin maailmanmestari ja poliittinen aktivisti Garri Kasparov, joka kutsuu Suomen suunnanmuutosta ”todelliseksi solidaarisuudeksi”.
– Tämä on juuri sitä, miltä todellinen solidaarisuus näyttää, kun kansanmurhahyökkäyksen kohteena olevaa liittolaista ei käsitellä pelkkänä siruna geopoliittisella pöydällä. Maailmassa on olemassa hyvää ja on myös pahaa, Gasparov kirjoittaa.
Correct.
— Sami von Carlowitz (@SavonCarlowitz) August 24, 2023
Kasparov tunnetaan pitkäaikaisena Putinin hallinnon kriitikkona. Viime vuonna vieraillessaan Helsingissä Gasparov kuvasi Venäjän toimien olevan jo ajautumassa pisteeseen, jossa monet Putinin hallinnon rakenteet alkavat hajoilla.
Suomen maakuva rakentuu todellisista teoista
Elinkeinoministeri Wille Rydman muistuttaa somekanavillaan, että loppupeleissä Suomen maakuva ja maine rakentuukin konkreettisten toimien perustalle, huolimatta siitä, että kuluneen kesän aikana monet kotimaiset tahot ovat pyrkineet sottaamaan Suomen kansainvälistä mainetta pitkälti tekaistujen kohujen avulla.
Kollega @VilleTavio linjaus kehitysavusta saa osakseen suitsutusta johtavalta Putin-kriitikolta. Monella kotimaisella taholla on ollut kova yritys mustata Suomen mainetta kansainvälisesti, mutta teot puhuvat puolestaan. Tämä on erinomaisen hyvä hallitus. https://t.co/PB5qbZuhfl
— Wille Rydman (@willerydman) August 24, 2023
Suomen avustuspolitiikan linja on totisesti muuttumassa, monien mielestä realistisempaan suuntaan, sillä edellinen Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus pyrki vahvasti jatkamaan ja jopa lisäämään Suomesta ulkomaille suuntautuvia rahavirtoja, milloin milläkin verukkeella. Toukokuussa vihreiden silloisen puheenjohtajan Maria Ohisalon mukaan Suomen käyttämät rahat kehitysyhteistyöhön olisivat ”turvallisuuskysymys”.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maakuva Garri Kasparov Venäjän hyökkäystä tukevat maat Sanna Marinin hallitus Geopolitiikka Maria Ohisalo Kehitysyhteistyö Wille Rydman Vladimir Putin Ville Tavio leikkaukset Ukraina kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho ja Rydman: Hallitus panee julkisia menoja tärkeysjärjestykseen – nykyiseen kehitysapuun merkittävä leikkaus, painopiste Ukrainaan

Ei kehitysapua Venäjää tukeville maille – hallitusohjelman linjaukset noudattavat kansan tahtoa

Suomi valmistautuu Ukrainan jälleenrakentamiseen – Tavio: ”Vahva tukemme Venäjän hyökkäyssodan kohteena olevalle Ukrainalle jatkuu”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio piti linjapuheen suurlähettiläskokoukselle: ”Suomen Nato-jäsenyyden myötä Yhdysvaltain ja Suomen kahdenväliset suhteet syvenevät entisestään”

Venäjä varustaa yskivää sotakonettaan länsimaisella tekniikalla arktisessa hämärässä – apuja saatu mahdollisesti myös Suomesta
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää







