

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.), ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ja ulkoministeri Elina Valtonen suurlähettiläskokoukseessa Helsingissä. / LEHTIKUVA
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio piti linjapuheen suurlähettiläskokoukselle: ”Suomen Nato-jäsenyyden myötä Yhdysvaltain ja Suomen kahdenväliset suhteet syvenevät entisestään”
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio piti linjapuheensa suurlähettiläspäivillä eduskunnan Pikkuparlamentissa maanantaina. Tavio nosti puheessaan esiin muun muassa Nato-jäsenyyden ja geopolitiikan linkit ulkomaankauppaan.
– Suomen Nato-jäsenyyden myötä myös Yhdysvaltain ja Suomen kahdenväliset suhteet syvenevät entisestään. Maidemme välisissä kauppasuhteissa on paljon nousujohteista potentiaalia, ministeri Ville Tavio totesi puheessaan.
– Hallitusohjelman mukaisesti suurvaltakilpailun riskienhallinta puoltaa uudenlaista panostamista samanmielisiin kumppaneihin, kuten Australiaan, Etelä-Koreaan, Japaniin ja Kanadaan, Tavio jatkoi.
Kiina-riippuvuutta vähennettävä
Puheessa nousi esiin Kiinan rooli paitsi kauppakumppanina myös kilpailijana.
– Kiina on Suomelle merkittävä kauppakumppani, ja Suomi ylläpitää toimivia suhteita Kiinan kanssa. Strategisia riippuvuussuhteita Kiinaan on vähennettävä niin kansallisesti kuin EU-tasolla, Tavio linjasi.
Tavio pitää tärkeänä tehtävänään suomalaisyritysten vienninedistämistä ministerinä. Hän nosti esiin, että suomalaisella teknologialla on maailmalla kasvavaa kysyntää.
– Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa tulee huomata digitalisaation merkitys ja mahdollisuudet Suomelle. Suomi on tällä sektorilla edelläkävijä. Suomella on erityistä osaamista myös murrosteknologioissa, kuten kvanttiteknologiassa, sekä Arktisen alueen yhteistyössä, Tavio sanoi.
Leikkauksia kehitysyhteistyöhön
Kehityspolitiikan saralta Tavio muistutti, että hallituksen talouspolitiikka keskittyy nyt valtiontalouden kestävyyteen ja talouden tervehdyttämiseen.
– Suomen valtiontalous asettaa reunaehdot hallituksen kaikelle toiminnalle, mikä näkyy myös kehitysyhteistyön leikkauksina, Tavio kertoi.
Kehityspolitiikassa on keskeistä varmistaa, että suomalaisyritykset pääsevät mukaan kehittyvien maiden talouskasvuun ja menestyvät samalla itsekin. Esimerkiksi ulkoministeriön ja Business Finlandin yhteinen Developing Markets Platform -hanke auttaa suomalaisia yrityksiä ja kohdemaiden toimijoita lisäämään liiketoimintaansa. Ulkoministeriö on mukana myös Finnpartnership-ohjelmassa, jonka tarkoitus on synnyttää työpaikkoja kehittyviin maihin.
– Kehitysyhteistyön tavoitteena on vakauttaa ja vahvistaa yhteiskuntia ja mahdollistaa se, että valtiot voivat jatkossa huolehtia itse kansalaisistaan, Tavio kiteytti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kvanttiteknologia vienninedistäminen Kiina-riippuvuus Nato-jäsenyys ulkomaankauppa Geopolitiikka kehityspolitiikka valtiontalous Linjapuhe Euroopan unioni Digitalisaatio Kehitysyhteistyö Suurlähettiläspäivät Ville Tavio Arktinen alue Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho, Makkonen ja Rostila keskustelevat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – pohdintaa Horneteista, Venäjästä, Kiina-riippuvuudesta

Presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon toteamukset olleet usein edellä aikaansa – varoitti jo vuosia sitten Kiinan uhasta ja Venäjän energiariippuvuuden vaaroista

Halla-aho ja Rydman: Hallitus panee julkisia menoja tärkeysjärjestykseen – nykyiseen kehitysapuun merkittävä leikkaus, painopiste Ukrainaan

Suomi valmistautuu Ukrainan jälleenrakentamiseen – Tavio: ”Vahva tukemme Venäjän hyökkäyssodan kohteena olevalle Ukrainalle jatkuu”

Shakin suurmestari ja Putin-kriitikko Kasparov hehkuttaa somessa Suomen uutta linjaa: Kehitysapu leikkuriin Venäjää myötäileviltä mailta

Puhemies Halla-aho tapasi Yhdysvaltain ulkopoliittista johtoa: ”Meidän täytyy löytää keinot tuoda teollista tuotantoamme Kiinasta takaisin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan”

Halla-aho varoittaa Kiina-riippuvuudesta ja kehottaa irtikytkentään hyvissä ajoin: ”Riski ei saa realisoitua”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää