SKP:n johtoon valittiin käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen Helsingistä. SKP piti puoluekokoustaan viikonloppuna Vantaalla. Väisänen, 46, on toiminut aiemmin SKP:n pääsihteerinä. Väistyvä puheenjohtaja Yrjö Hakanen, 61, ilmoitti jo aiemmin väistyvänsä puolueen johdosta.
Juha-Pekka Väisänen on kansainvälisesti tunnustettu käsitetaiteilija, joka johtaa myös PAND –Taiteilijat rauhan puolesta –järjestöä. Lisäksi Väisänen on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen.
– SKP on ainoa puolue, joka nostaa esille työn ja pääoman välisen ristiriidan. Se on todellisen demokratian liike, jolla syrjäytetään kapitalismi, Väisänen toteaa Tiedonantajassa.
Juhlapuheeseen hän sijoitti jopa huikeitakin väitteitä. Vain kommunistit nostavat Suomessa esille työn ja pääoman ristiriidan. Vain kommunistit ovat asettaneet tavoitteekseen todellisella demokratialla kaataa kapitalismin. Ja huikeimpana väitteenä: vain kommunistit esittävät lisää rahaa kunnallisten peruspalvelujen kehittämiseksi.
SKP sai viime kunnallisvaaleissa 0,4 prosenttia äänistä, mikä tuotti yhdeksän valtuutetun paikkaa eri puolilla Suomea. Mutta pienenkään puolueen ei pidä vaipua epätoivoon, sillä myös perussuomalaiset olivat samoissa kannatuslukemissa vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa. Eduskuntavaaleissa SKP jäi 0,3 prosentin äänisaaliillaan vaille edustajanpaikkoja, kuten myös Kommunistinen Työväenpuolue KTP (0,0%) ja Suomen Työvänepuolue STP (0,0%), jotka jäivät myös vaille yhtään kunnanvaltuutetun paikkaa.