Artikkeli kuva

Jarmo Keto kättelee Riikka SLunga-Poutsaloa

Slunga-Poutsalo jatkaa puoluesihteerinä: ”Nyt nostetaan lisää jäsenistön ääntä kuuluville”

10.06.2017 |18:13

Riikka Slunga-Poutsalo aloittaa kolmannen kauden perussuomalaisten puoluesihteerinä. Riikka valittiin jatkopestiin, vaikka puoluesihteerin vaali menikin toiselle kierrokselle.

Jyväskylän puoluekokouksessa puoluejohto on uudistunut, joten myös puolueen ohjelman toteuttaminen uudistuu tietyllä tavalla.

– Kaikkea tekemistä varmasti tehostetaan ja asioihin pyritään jatkossa reagoimaan nopeammin. Samoin nostetaan lisää kenttäväen eli jäsenistön ääntä kuuluville. Tässä yhteydessä voisinkin pyytää kaikkia päivittämään omat yhteystietonsa puoluetoimistolle, Riikka sanoo

Riikalla ja puoluejohdolla on edessään haastava tilanne, koska heti ensi vuonna ovat melko lähekkäin maakuntavaalit ja presidentinvaali. Sen jälkeen seuraavana vuonna on jälleen eduskuntavaalien aika.

Riikan mukaan maakuntavaaleihin valmistautuminen on jo alkanut

– Maakuntavaaleja ajatellen kuviot ovat kyllä selvillä. Kyllä tässä alkaa hahmottua, miten ne vaalit voitetaan. Presidentinvaalien samanaikaisuus voi olla tässä myös etu, koska perussuomalaisten oma presidenttiehdokas voi tuoda vetoapua myös maakuntavaaleihin.

ILKKA JANHUNEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää