

PS ARKISTO
Slunga-Poutsalo: Kouluväkivallan kitkemiseen löydyttävä keinoja nopeasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kouluväkivallan kitkemisestä. Hallituksen on Slunga-Poutsalon mielestä tehtävä kaikkensa, ettei yksikään lapsi joutuisi pelkäämään kouluun menemistä.
Vielä muutama kymmenen vuotta sitten kouluissa työskentelivät lähinnä opettajat ja rehtorit. Tänä päivänä kouluissa on edellä mainittujen lisäksi mm. koulunkäynninohjaajia, sosionomeja, psykiatrisia sairaanhoitajia ja kouluvalmentajia. Silti jatkuvasti saadaan lukea yhä raaistuvasta oppilaiden toisiinsa kohdistamasta väkivallasta kouluarjessa.
– Vaikka meillä moniammatillinen työ kouluissa lisääntyy koko ajan, se ei näytä estävän väkivaltatilanteiden syntymistä, toteaa kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo.
Tilanne on kestämätön
Slunga-Poutsalo sai äskettäin tietää eräässä pääkaupunkiseudun koulussa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Tässä tapauksessa oppilas oli tänä syksynä jo vaihtanut koulua vakavan kiusaamisen vuoksi ja hetken aikaa arki olikin sujunut hyvin. Viime viikolla tuli sitten ilmi, että tämä oppilas oli pahoinpidelty uudessa koulussaan.
– Nyt tilanne on se, että oppilas ei ymmärrettävästi uskalla eikä halua mennä kouluun ja hänen vanhempansa joutuvat olemaan pois töistä turvatakseen lapsensa arjen. Koko perheen tilanne on kestämätön, Slunga-Poutsalo sanoo.
Erottaminen pariksi päiväksi ei ratkaise mitään
Opettajien ja rehtorien kurinpitokeinot ovat varsin vähäisiä ja lieviä, eikä väkivaltaisen oppilaan kanssa käyty kasvatuskeskustelu tai tämän erottaminen koulusta pariksi päiväksi ratkaise mitään. Tilanne ei ratkea myöskään lisäämällä kouluihin eri ammattinimikkeillä olevia aikuisia tai säätämällä kuraattorimitoituksia.
Slunga-Poutsalo kysyykin hallitukselta, mitä konkreettista se tekee kitkeäkseen pikaisesti väkivallan kouluista ja taatakseen niin oppilaille kuin henkilökunnallekin turvallisen kouluarjen.
– Yhdenkään lapsen ei pidä yhtenäkään päivänä pelätä kouluun menemistä, hän painottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rehtorit kouluväkivalta kurinpito koulunkäynti kirjallinen kysymys Opettajat Koulukiusaaminen Riikka Slunga-Poutsalo
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huomenna vietetään itsemurhien ehkäisypäivää – ”Yksi syrjäytynyt lapsi maksaa yhteiskunnalle jopa miljoona euroa”

Koponen: ”Ennen vartijoiden palkkaamista kouluihin olisi paljon muitakin keinoja käytettävissä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi”

Perussuomalaiset vaati laajempia oikeuksia koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisyyn – vaatimukset kaadettiin äänestyksessä

52 603 ihmisen allekirjoitukset kansalaisaloitteeseen johtivat toivottuun lopputulokseen – Koponen: ”Vihdoin konkreettisia tekoja, ei vain tyhjiä sanoja”

Koulujen kulmilla satoja ampumisia Ruotsissa: ”Nuoret tuntevat paikat”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi
Helsinki on ilmeisen aktiivisesti luopumassa kotimaisen polttoaineen käytöstä kaukolämmön tuotannossa. Energiayhtiö Helen lämmittää pääkaupunkia pähkinänkuorilla, jotka on laivattu Afrikan Norsunluurannikolta asti. Lieneekö kyseessä aito ympäristöteko, vai onko pähkinäralli pelkkää punaviherkokoomuslaisten poliittista hyvesignalointia.

Perussuomalaiset julkaisee uuden voikukka-logon, Purra fiilistelee: ”Tiedättehän tuon kauniin kukkasen, joka kasvaa kaikilla pihoilla ja jota on ihan mahdoton kitkeä”
Perussuomalaiset julkisti päivitetyn logonsa ja uuden sloganin lauantaina puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa. Kasvisruoan ystävänä tunnettu puoluejohtaja Riikka Purra korosti myös PS-kukan terveyshyötyjä.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Purra ja Rantanen Kiihdytysajoissa: ”Yksikään muu puolue ei tule tekemään maahanmuutolle mitään”
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen debatoivat maahanmuutosta perussuomalaisten puoluetapahtuma Kiihdytysajojen paneelikeskustelussa.














