

Vesa Moilanen
Toimitus suosittelee
Viikon 26/2014 luetuin
Soini: Hallitus nilkuttaa jo alkumetreillä
Stubbin tuulikaappihallitus linkuttaa jo alkumetreillä. Tämä on perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin arvio alkavalle pätkähallitukselle hallituksen esiteltyä ohjelmaansa tiistaina eduskunnalle.
Soinin mukaan Stubbin hallitus perii edeltäjältään velkaisen maan. Jyrki Kataisen (kok.) ministerivuosina Suomi otti velkaa 47 miljardia euroa, kun kansantuote ja työn tuottavuus junnasivat paikallaan.
– Työttömyys kasvoi, vaihtotase kääntyi miinukselle ja kokonaisveroaste nousi, Soini syytti.
Stubb ja seitsemän kääpiötä
Soini löysi uudelle hallitukselle monta luonnehdintaa: pätkä-, mini- ja odotushallitus – Stubbin tuulikaappihallitus.
”Vain Viisas ja Nuhanenä puuttuvat ja Lumikki istuu katsomossa”
– Kokoomus esittelee ministeriaitiosta käsin vaalijoukkueensa. SDP:n rooli on toimia taputtajana ja heiluttaa huiskaa porvareille. Tsemppiä! Ja kivaa oli, kun pääministeri keksi pätkäministereilleen lempinimet. Osuvammat olisivat tosin löytyneet Lumikin seitsemältä kääpiöltä. Vain Viisas ja Nuhanenä puuttuvat ja Lumikki istuu katsomossa, Soini veisteli viitaten Jutta Urpilaiseen (sd.), joka sai lähtöpassit SDP:n johdosta.
Stubbin ja Rinteen kreikkalainen kirjanpito
Soini hämmästeli hallituksen saavutusta: yli miljardin kasvupaketti syntyi rikkomatta kehyksiä ja myymättä valtion omaisuutta. Hallitus korotti kasvupaketin aiotusta 600 miljoonasta 1,1 miljardiin euroon.
”Kuulkaahan nyt, hallitus: veronkorotusten tekemättä jättäminen ei ole verotuksen keventämistä.”
– Melkoinen suoritus! Onko tämä mahdollista? Onko uudella hallituksella kyky luoda rahaa tyhjästä? Ei tietenkään. Kyse on luovasta, kreikkalaistyylisestä kirjanpidosta, Soini sivalsi.
Perussuomalaisten laskelmien mukaan hallituksen kasvupaketti jää todellisuudessa alle 150 miljoonaan. Hallitus julistaa myös verotuksen kevenevän sadoilla miljoonilla. Tarkemmin katsottuna näin ei kuitenkaan tapahdu.
– Hallitus kun on laskenut veronkevennykseksi myös tuloveron inflaatiotarkastuksen tekemisen, vaikka tämä ei ole verotuksen alentamista vaan sen pitämistä ennallaan. Mutta kuulkaahan nyt, hallitus: veronkorotusten tekemättä jättäminen ei ole verotuksen keventämistä, Soini muistutti.
Myöskään windfall-veron poistaminen ei kevennä verotusta nykytasosta. Verohan ei ole vielä edes käytössä. Sinänsä voi hallitusta kiittää tästä ratkaisusta, jota perussuomalaiset esitti useaan kertaan ja kirjasi sen varjobudjettiinsakin.
– Windfall-vero olisi heikentänyt suomalaisen teollisuuden investointihalukkuutta ja kilpailukykyä, Soini sanoi.
Hallitus laskee ansioikseen seuraavankin hallituksen työt
Soinin mukaan hallitus laskee ansiokseen myös seuraavan hallituskauden veromuutokset ja lisäpanostukset unohtaen, että sen kausi loppuu viimeistään ensi keväänä ja silloin on vaalit.
– Kuinka te kehtaatte? Ja kyllähän te kehtaatte! Tämä on vaaliasennossa olevan hallituksen vaaleihin tehty paperi, jossa Altia vaihdetaan Tampereen ratikkakiskoihin!
Indeksileikkauksia ei peruttu
Soini ihmettelee, miksei hallitus perunut eläkeindeksien leikkaamista. Työllisyysrahoja on vähennetty, vaikka maassa on yli 300 000 työtöntä. Hyvä, että lapsilisäleikkausta korjataan edes osittain. Siitä huolimatta lapsiperheiden tukea leikataan noin 70 miljoonalla eurolla, kun indeksijäädytys huomioidaan.
– Vasen käsi antaa ja oikea ottaa.
Myös energiapolitiikan järkeistäminen jää seuraavalle hallitukselle. Venäläinen kivihiilimoguli kerää politiikan hedelmät. Ohjelmasta ei löydy kunnollisia satsauksia kotimaiseen energiaan, Soini moittii.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää