

Sujuvaa suomea kirjoittava nuori japanilaismies sai oleskeluluvan – sometili täyttyy iloisista onnitteluista: ”Tervetuloa Suomeen”
Väitetysti Suomea piinaavasta rasismista ei ollut mitään merkkejä, kun Japanista Suomeen muuttanut mies kertoi viikonloppuna onnistuneesti maaliin menneestä oleskelulupahakemuksesta. Vain muutamassa päivässä japanilaismiehen päivitys keräsi liki 5 000 tykkäystä. Palaute on yksinomaan positiivista ja kannustavaa.
Vain muutama kuukausi sitten Suomessa velloi rasismikohu, jonka aikana lähes kaikki kantasuomalaiset saivat oman osansa rasismilla syyllistämisestä. Valtamedian ja vihervasemmiston tyhjästä käyntiin polkaisema rasismiälämölö saavutti absurdit mittasuhteet, jonka aikana rasismia väitettiin olevan milloin missäkin, kuten esimerkiksi kravattien koristekuvissa. Vouhkaamista ei hidastanut edes se, että tuoreen tutkimuksenkin mukaan Suomi on maailman 6. vähiten rasistinen maa.
Rasismikohun keinotekoisuudesta kertoo, että ilmiö katkesi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Julkisessa keskustelussa rasismista ei ole jauhettu enää aikoihin, eikä Ylen iltaohjelmissa nähdä tv-juontajia vaatimassa poliitikkoja irtisanoutumaan rasismista.
E2 Tutkimuksen johtaja ja yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen ehti jopa arvioida, että rasismikohu oli hybridioperaatio, jolla tähdättiin kesällä nimitetyn uuden hallituksen kaatamiseen.
Onnitteluja eduskunnasta saakka
Väitetysti Suomea piinaavasta rasismista ei ollut mitään merkkejä, kun Japanista Suomeen muuttanut mies kertoi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa onnistuneesti maaliin menneestä oleskelulupahakemuksesta.
Sain just pysyvän oleskeluluvan🇫🇮 pic.twitter.com/8SJ1fAcivr
— Daiki Yoshikawa🇯🇵🇫🇮 (@Okonomiyakiguy) October 14, 2023
Vain muutamassa päivässä japanilaismiehen päivitys on kerännyt liki 5 000 tykkäystä. Palaute on yksinomaan positiivista ja kannustavaa.
Miehelle ropisee onnitteluja ja tervetulotoivotuksia, joihin nuori mies vastaa sujuvalla suomen kielellä. Onnittelijoiden joukossa on esimerkiksi kansanedustaja Atte Kaleva (kok).
Onneksi olkoon, hieno juttu!
— Atte Kaleva (@AtteKaleva) October 15, 2023
Mies kertoo, että hän on asunut Suomessa 7 vuotta. Nimimerkki Northerrage vihjaa japanilaismiehen saapumisen olleen onnenpotku Suomelle.
Onneksi olkoon! 🥳 Olemme onnekkaita, että meillä on täällä sinut😊
— Northerrage (@northerrage) October 14, 2023
Suomalainen luonto teki vaikutuksen
Japanilaismies on alun perin kotoisin miljoonakaupunki Kiotosta, mutta muutti viime vuosikymmenellä Suomeen opiskelujen perässä. Suomessa hän on ehtinyt asua jo kolmella paikkakunnalla: Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Tampereella.
Japanilaismies on suorittanut Japanissa kandidaatin tutkinnon, mutta päätti hakeutua maisteriopintoihin Suomeen. Kaukainen pohjoisen maa houkutti japanilaisnuorukaista, vaikka hänellä oli jo vakituinen työpaikka kotimaassaan Japanissa.
Hän kertoo elämästään hauskasti ja osin itseironisesti MTV:n haastattelussa. Mies myöntää suoraan, että kulttuurierot ovat tuntuneet, sillä esimerkiksi suomalainen ruoka on vaatinut hivenen totuttelua. Myös suomalaisten suosikkiherkun eli salmiakkikarkkien nauttiminen tuntui lähes ylivoimaiselta haasteelta.
Mies haluaa kuitenkin korostaa, että hän ei valita, vaan hän on pyrkinyt opettelemaan pitämään suomalaisesta ruuasta.
Suomessa erityisesti luonnon läheisyys on tehnyt japanilaismieheen suuren vaikutuksen. Perheen perustaminen Suomeen ei enää tunnu mahdottomalta ajatukselta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rasismikohu hybridioperaatio kielitaito Atte Kaleva Sosiaalinen media oppositio oleskelulupa Japani Kotoutuminen Suomi Juho Rahkonen media maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutto ja väestöpolitiikka ovat koko Suomen kohtalonkysymyksiä – ”Ruotsin tilanne osoittaa, minkälaisia ongelmia väärin hoidettu maahanmuutto aiheuttaa lyhyellä aikavälillä”

Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla: ”Sopeutukaa tai muuttakaa muualle”

Brittisisäministeri: Monikulttuurisuus on epäonnistunut ja hallitsematon maahanmuutto muodostaa länsimaille eksistentiaalisen uhan

Bergbom: Hallituksen maahanmuuttopolitiikka noudattaa yleispohjoismaista linjaa – ”Se ei ole rasismia, se ei sisällä muukalaisvihaa”

Oikeusministeri Leena Meri Kalevalan päivänä: Kansalliskielten asema on vahva
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













