
PS ARKISTO
Suomalaiset vararikossa ennen EU:n laajuista sähkön hintakattoa – Leena Meri vaatii kriisille kansallista ratkaisua
Tuhannet suomalaiset ovat jo nyt pulassa kasvaneiden sähkölaskujensa kanssa, ja ilman merkittäviä päätöksiä tilanteesta muodostuu täydellinen katastrofi. Hallitus on tähän mennessä korostanut EU:n yhteisiä päätöksiä hintojen hillitsemiseen, mutta sieltä ratkaisuja ei näy eikä kuulu, eikä suomalaisilla ole enää varaa odottaa, varoittaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri.
– Kansalaisilta tulee päivittäin lohduttomia viestejä: sadoilla euroilla kasvaneista sähkölaskuista ei yksinkertaisesti selvitä. Kriisi on ratkaistava kansallisin päätöksin. Siihen kyllä löytyy keinoja, jos riitaisa hallitus tekisi työnsä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri.
Mikään tukipaketti ei yksin riitä
Perussuomalaiset ovat jo kesällä esittäneet arvonlisäveroalennuksen ja suorien tukitoimien lisäksi esimerkiksi sähkömarkkinoiden muuttamista, sähkön hintakattoa ja päästökaupan väliaikaista keskeyttämistä.
– ALV-alennus on ainoa toimi, jolla on pyritty vaikuttamaan suoraan sähkön hintaan. Mutta se ei riitä mihinkään, kuten nyt on nähty. Jo kesällä totesin A-studiossa, että perussuomalaiset kyllä kannattavat hintakattoa, kunhan hallitus sellaista esittää. Pääministeripuolue SDP on vasta nyt lähes puoli vuotta myöhemmin ilmoittanut tätä kannattavansa, eli aloitteita on jouduttu odottamaan ihan liian pitkään. Aikaa olisi kyllä ollut, Meri kritisoi.
– Kuten perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on todennut, mikään tukipaketti ei asiaa yksinään korjaa. Sähkön hinta määräytyy kalleimman tuotantomuodon mukaan, ja tästä kohtuuttomat hinnat tällä hetkellä johtuvat. Siksi myös sähkön hintamekanismia pitää muuttaa välittömästi eikä vain odotella tumput suorina EU-tason päätöksiä.
Meri huomauttaa, että EU-maista Espanja on jo tehnyt oman mallin sähkömarkkinoille, ja sama on suunnitteilla esimerkiksi Saksassa, Virossa ja Puolassa. Näissä maissa ei ole jääty odottelemaan hidasta EU-päätöksentekoa.
Vastuu myös sähköyhtiöillä
Meri peräänkuuluttaa hallituksen päätösten lisäksi sähköyhtiöiden omaa vastuunkantoa. Esimerkiksi hän nostaa Kokkolan Energian käyttöönottaman paikallisen hintakaton.
– Monet sähköyhtiöt tekevät tällä hetkellä hurjia voittoja, eli siellä hyödytään ihmisten ahdingosta. Erityisesti kuntaomisteisten energiayhtiöiden tulisi kantaa yhteiskuntavastuutaan ja myydä sähköä mahdollisuuksien mukaan pörssihintaa alemmalla hinnalla.
– Sähkömarkkinalaissa yhtiöt velvoitetaan tarjoamaan kohtuuhintaista sähköä kuluttajille. Tästä on syytä pitää kiinni. Esimerkiksi Kuluttajaliitto on esittänyt hintakatoksi noin 16 senttiä kilowattitunnilta.
Kodin lämmittäminen talvella ei ole turhaa huvittelua
Hintakattoa ja muita sähkön hintaa laskevia toimia on kritisoitu julkisessa keskustelussa siitä, että hintojen tippuessa kotitalouksien kannustimet sähkön kulutuksen vähentämiseen häviävät. Tätä perustelua Meri pitää käsittämättömänä.
– Esimerkiksi 16 sentin hintakaton jälkeenkin hinta on aikaisempiin normaalioloihin verrattuna noin nelinkertainen. Näilläkö hinnoilla ihmiset haluavat ”tuhlata” sähköä? Kyse on siitä, että pidetään kodit pakkasilla lämpimänä, ei mistään turhasta huvittelusta, Meri toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- arvonlisäveron alennus sähkön kulutus sähkön hintakatto sähkölaskut sähkömarkkinat energiakriisi energiayhtiöt sähköyhtiöt Kuluttajaliitto A-studio Päästökauppa Riikka Purra Leena Meri Tukipaketit SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvoselta toimenpidealoite: Lämmitysmuodon muutostuen ehtona ei voi olla energiakriisin aikana vanhan toimivan öljy- tai maakaasujärjestelmän purkaminen

Perussuomalaiset on valmis leikkauksiin, kunhan suomalaisille tärkeisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan ei kosketa: Säästöt maahanmuutosta ja muista maailmanparantamiskohteista

Lulu Ranne toteaa: ”Vain Uruguaylla on Suomea kireämpi ilmastopolitiikka”, johon tutkimusjohtaja Juho Rahkonen vastaa: ”Suomi on Euroopan Kuuba”

Suomi on keskellä energiakriisiä – Riikka Purra kysyi Annika Saarikolta: ”Oletko mielestäsi mukana järkivihreässä hallituksessa?”

Perussuomalaiset ovat vaatineet hintakattoa jo pitkään: ”On perheitä, joissa lapset leikkivät takki päällä sisällä, kun on pakko säästää – silti sähkölasku on tonnin”

Sähkön kulutuksesta ei saa syyllistää ketään – ”Tavallisilla ihmisillä suurin osa käytöstä on lämmityskäyttöä”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita

Strandman: Kuka puolustaa suomalaisuutta, jos me emme sitä itse tee?
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










