

LEHTIKUVA
Suomi keskeytti Tansania-kehitysohjelman edistämisen levottomuuksien vuoksi
Suomi on pysäyttänyt uuden Tansaniaa koskevan kehitysyhteistyöohjelman etenemisen viime päivien väkivaltaisuuksien takia. Opposition mukaan satoja ihmisiä on kuollut vilpillisten vaalien jälkeisissä yhteenotoissa, joita turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet kovin ottein.
Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kertoo Ylen uutisessa, että ohjelman hyväksymisprosessi on laitettu jäihin.
– Tansanian kielteisestä demokratiakehityksestä johtuen Suomessa tehdään kahdenvälisen maaohjelman käsittelyn suhteen ylimääräinen tilannearvio. Maaohjelman hyväksymisprosessi on tästä syystä nyt toistaiseksi keskeytetty, Tavio sanoo.
Sama tehtiin Somalian kanssa vuosi sitten
Keskeytys tarkoittaa, että käynnissä olevat hankkeet jatkuvat, mutta uusia ei aloiteta ennen kuin tilannearvio on valmistunut. Uuden nelivuotisen maaohjelman oli määrä valmistua lähiviikkoina, mutta sen julkaisu siirtyy ensi vuoden puolelle.
Samankaltainen päätös tehtiin jo vuosi sitten Somalian kohdalla, kun Suomi keskeytti kahdenvälisen maaohjelman toimeenpanon maan kieltäydyttyä ottamasta vastaan omia kansalaisiaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kehitysyhteistyön maaohjelmat palautuksista kieltäytyminen demokratiakehitys väkivaltaisuudet kehitysohjelmat Tansania levottomuudet Kehitysyhteistyö Ville Tavio Somalia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia: ”Emme halua raiskaajia, pedofiileja tai jengipomoja Ruotsista Mogadishun kaduille”
Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia Ruotsista. Hänen mielestään rikolliset ruotsinsomalit ovat Ruotsin oma ongelma, jota ei pidä siirtää Somaliaan. Ruotsi on tehnyt Somalian hallituksen kanssa salaisen sopimuksen pakkopalautettavien Somalian kansalaisten vastaanottamisesta. Vastineeksi Ruotsi on ohjannut kehitysapurahoja hankkeisiin, jotka hyödyttävät Somalian pääministerin lähipiiriä.

Sisäministeri Rantanen Somaliassa: ”Suomen prioriteettina on toimivien paluujärjestelyjen vakiinnuttaminen”
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen vieraili Somaliassa tiistaina 21.1. ja tapasi siellä pääministeri Hamza Abdi Barren ja sisäisen turvallisuuden ministeri Abdullahi Sheik Ismailin. Rantanen kertoo Somalia-maaohjelman saavan uutta rahoitusta sen jälkeen, kun maiden välisissä paluujärjestelyissä on tapahtunut kehitystä.

Somalian maaohjelma keskeytetään – Rostila kiittää historiallista linjanmuutosta
Kehitysavun ehdollistaminen on merkittävä perussuomalainen saavutus.

Joakim Vigelius Somalian maaohjelman keskeytyksestä: ’’Jos yhteistyö ei suju, ei myöskään raha tipu’’
Perussuomalaisten pitkäaikaisena tavoitteena on ollut, että meiltä kehitysapua saavat maat sitoutuvat myös vastaanottamaan palautettavia ja karkotettavia kansalaisiaan, sanoo kansanedustaja Joakim Vigelius.
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

PS:n Kymäläinen: ”Suomalaisten pitää olla nimenomaan turvassa”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









