Ääriajattelu
Suojelupoliisi: Kotiopetus voi lisätä segregaatiota ja radikalisoitumista – Seppänen: ”Suomi ei voi olla maa, jossa lapset jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen vaatii opetus- ja kulttuuriministeriötä ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin kotiopetuksen valvonnan vahvistamiseksi. Vaatimus tulee sen jälkeen, kun suojelupoliisi nosti tuoreessa turvallisuuskatsauksessaan esiin kotiopetuksen lisääntymiseen liittyviä turvallisuushuolia. Supon mukaan kotiopetuksessa olevien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2018, ja viranomaisten on vaikea valvoa kotiopetuksessa tapahtuvaa opetusta.
Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.
Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Helsingin Sanomat tarjoaa taas näkyvyyttä veriselle väkivaltafantasioinnille: ”Ensin täytyy tehdä vallankumous”, ”Turhaan ei haluta tapattaa ketään”
Itsenäisyyspäivän alla Helsingin Sanomat on julkaissut laajan, vasemmistoekstremismiä ystävällisesti myötäilevän ja osin jopa romantisoivan jutun Kommunistinuorista. HS-jutussa erikoisinta ei ehkä edes ole kritiikitön ja ymmärtäväinen lähestymiskulma jutussa haastatellun Kommunistinuorten johtajan väkivalta- ja vallankumoushaaveiluihin. Myös HS-toimittaja vihjailee, että Suomi muka olisi menossa kohti fasistista diktatuuria.
PS-poliisikansanedustajat: Väkivallan torjunta vaatii konkreettisia tekoja – ”Oikeus tutkia reppuja ja laukkuja ennaltaehkäisi väkivallantekoja”
Ruotsin turvallisuuspoliisi: Isis-palaajat voivat lisätä terrorismin uhkaa ja heidän taitonsa kiinnostavat myös tavallisia rikollisia
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Reijonen: Elokapinan uusin tempaus on älyttömyydessään tuomittava

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
























