Tagi: Jenna Simula

LEHTIKUVA

Maallemuuttoa suunnittelee tai siitä haaveilee yhä useampi suomalainen. Tämä selviää Maaseudun tulevaisuuden viime joulukuussa teettämästä kyselystä, jonka mukaan työikäiset miettivät vakavasti maaseutumaiseen ympäristöön muuttamisesta. Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemän tutkimuksen mukaan puolestaan jopa kaksi kolmasosaa yrittäjistä harkitsee maallemuuttoa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Toissa viikonloppuna Pirkanmaalla järjestettiin kolmatta kertaa pienpetopyynnin metsästyksen joukkuekilpailu, mikä keskittyi erityisesti haitallisten vieraslajien poistamiseen Suomen luonnosta. Tavoitteena oli saada mahdollisimman moni metsästäjä mukaan poistamaan pienpetoja, kuten minkkejä ja supikoiria sekä kettuja. Pisteytyksellä metsästys kohdennettiin juuri minkkeihin ja supikoiriin, jotka ovat Suomen luonnon monimuotoisuudelle haitallisia pienpetoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kansanedustajat Ari Koponen ja Jenna Simula kysyvät jättämässään kirjallisessa kysymyksessä opetusministeri Li Anderssonilta (vas.), miten lapset voitaisiin ottaa paremmin huomioon yksilöinä suomalaisen peruskoulun uusissa opetusmenetelmissä ja tilaratkaisuissa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eilen keskiviikkona uutisoitiin oikeusasiamiehen Oulun poliisilaitokselle antamasta kehotuksesta, jossa todettiin lapsiin kohdistuvien rikosten esitutkinnan viivästyneen kohtuuttomasti. Lain mukaan esitutkinta on suoritettava kiireellisesti, kun uhrina on lapsi. Syyksi esitutkinnan viivästymiseen ilmoitettiin priorisoinnissa epäonnistuminen.  Lue lisää >