

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kansanedustajat: Poliittiset lakot on saatava kuriin
Perussuomalaiset kansanedustajat suorastaan tyrmäävät ay-liikkeen suunnittelemat jopa kahden viikon poliittiset lakot. Kansanedustajien twiitit viestipalvelu X:ssä eivät jätä tulkinnan varaa: poliittiset lakot on saatava kuriin aivan hallituksen lakiehdotuksen mukaisesti.
– Tämän päivän tapahtumat näyttävät yhä selkeämmin tarpeen tehdä jykeviä toimenpiteitä, että poliittiset lakot saadaan kuriin! Ari Koponen tiivistää näkemyksensä.
Vilhelm Junnilan mielestä Suomen talouden moottori pysähtyy rampauttamalla vientiteollisuus ja sulkemalla satamat poliittisella lakolla. Hänen mukaansa lakot ovat täysin vastuutonta toimintaa, joka johdattaa maan syvälle taantumaan tilanteessa, jossa kaikki voimat tulisi yhdistää suomalaisten yritysten ja työpaikkojen puolesta.
– Hallitus pyrkii työelämän uudistuksilla turvaamaan Suomen kasvun ja talouden kehityksen tuleville sukupolville. Eläkeikää lähestyvä ay-rälssi puolestaan turvaa omaa mukavaa asemaansa ja eliitin etuja palvelevan jäykän järjestelmän. Kumpi tässä sitten on jalompi tavoite?
Seinä tulee vastaan
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä tylyttää ay-liikettä:
– Liitot näemmä haluavat lisää leikkauksia. Kansa ei tule tuosta kiittämään. Lait tullaan säätämään huligaaneista välittämättä.
Miko Bergbom katsoo, että vastuuttoman politiikan tie on kuljettu loppuun:
– Näin se vaan on. Toki samalla tavalla voidaan jatkaa kuin aikaisemminkin, mutta seinä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan. Sellaisesta vastuuttomuudesta kärsisivät nimenomaan pienituloiset ihmiset.
Jenna Simulan mielestä lakkoilu pitkittää taantumaa ja saa Suomen näyttämään joltain banaanivaltiolta.
– Demokraattisesti valittua hallitusta vastustetaan kaikin mahdollisin keinoin, ja kun ay-liike ei saa tahtoaan läpi, niin jälleen pysäytetään talouden rattaat. Kalliiksi tulee!
Äänestäjät ostettiin tyytyväisiksi
Vasemmistohallitus ei suostunut sopeuttamaan taloutta, kirjoittaa Sebastian Tynkkynen.
– Äänestäjät ostettiin tyytyväisiksi jakamalla rahaa surutta omien taustaryhmien hyväksi. Tämän löysi edestään oikeistohallitus, jonka tehtäväksi jää pelastaa Suomen talous. Hallitusneuvotteluissa talouden kuva oli synkkä ja sopeutustarve oli valtava. Otimme sen tosissaan ja sovimme sopeutuksesta sekä työmarkkinoiden uudistamisesta.
– VM:n mukaan joudumme tekemään nyt vielä enemmän toimia, jotta talous pelastetaan. Lisäsopeutukset neuvotellaan riihessä. Ja tämän tilanteen keskellä SAK pistää vielä lisää kapuloita Suomen selviytymisrattaisiin.
”Ay-liikkeen todellisuudentaju on hävinnyt”
Tynkkynen katsoo, että ay-liikkeen todellisuudentaju on hävinnyt lopullisesti, kun uhataan jopa kahden viikon lakolla. Hintalappu Suomelle on järkyttävä, ja SAK:n toiminnan vuoksi sopeutustarve kasvaa entisestään.
– On irvokasta, että esimerkiksi ahtaajat (keskipalkka 4 000 € / kk + lisät, lähde: Satamaoperaattorit ry) lakkoilevat vasemmistopomojen käskystä hallitusta vastaan. Heille on tulossa tänä vuonna yli 500 € enemmän käteen hallituksen päätösten vuoksi. Tällainen poliittinen lakkoilu (mielenosoitusten sijaan) ei ole demokratialle tervettä, ja sillä yritetään varastaa lainsäädäntövalta vaaleilla valituilta päätöksentekijöiltä ulkoparlamentaarisille voimille. Tällaisen edessä ei tule alistua. Vasemmistolaisten ei saa antaa enää pitää demokratiaa panttivankinaan.
Puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra tiivistää tilanteen twiitissään näin:
– Lakot tulevat vaikuttamaan merkittävästi yrityksiin ja yhteiskuntaan ja myös kansantalouteen – taantumaa tarkoituksella syvennetään ja pahennetaan. Investoinnit rysähtävät todennäköisesti vielä voimakkaammin. Ja miksi? Siksi, että liitot vastustavat hallitusta.
Lakot tulevat vaikuttamaan merkittävästi yrityksiin ja yhteiskuntaan ja myös kansantalouteen – taantumaa tarkoituksella syvennetään ja pahennetaan. Investoinnit rysähtävät todennäköisesti vielä voimakkaammin.
Ja miksi. Siksi, että liitot vastustavat hallitusta.
— Riikka Purra (@ir_rkp) March 6, 2024
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittiset lakot menosopeutukset sopeutustarve kansantalous Miko Bergbom työelämän uudistus Ari Koponen Riikka Purra Vilhelm Junnila Jani Mäkelä leikkaukset Sebastian Tynkkynen vientiteollisuus Ay-liike Jenna Simula Vasemmisto talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liitot lietsovat kaaosta – PS: Lopettaako ay-liike poliittiset lakot välikysymyksen myötä?

Poliittiset lakot ovat aiheuttaneet yhteiskunnalle jo miljardivahingot – Junnila: Kumpi on jalompi tavoite, tulevat sukupolvet vai ay-eliitin edut?

Piisinen tyrmäsi opposition: ”Lakkojen vuoksi menetettyjen työpäivien määrä Euroopan korkein”

Hoitoalan duunari toivoo ”jotain rajaa” ay-liikkeen lakkoaallolle

Piisinen: Yhteistoiminta ei ole työpaikoilla rikki

Bergbom: SAK:n poliittiselle teatterille ei näy loppua

Rintamäki: Onko ammattiyhdistysliikkeen tarkoituksena ajaa maa sekasortoon?

Antikainen: Punaisen käsivarsinauhan käyttäminen viestii ikäviä kaikuja menneisyydestä

Päivän pointti: Ay-liike edustaa enää vain osaa palkansaajista – yleinen työttömyyskassa kasvoi jo Suomen suurimmaksi, keskusjärjestö SAK vähitellen kutistuu
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.