Tagi: palautukset

LEHTIKUVA

Italian hallitus julisti maahan kansallisen hätätilan, koska laittomien siirtolaisten määrä on kasvanut hallitsemattomaksi. Hätätila kestää kuusi kuukautta ja sen aikana on tarkoitus parantaa turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelyitä sekä tehostaa vaille oleskelulupaa jääneiden palauttamista lähtömaihinsa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU:ssa naureskeltiin vielä jokin aika sitten valtioiden rajojen aitaamiselle ”trumppilaisena” ratkaisuna. Ääni Brysselin kellossa on muuttunut. Perjantaina päättyneen huipputapaamisen seurauksena unionin johtajat ovat kanavoimassa miljardeja EU:n ulkorajojen tekniseen valvontaan ja henkilöstökuluihin. Näin rajamaille jää rahaa pystyttää itse omat muurinsa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Pakolaiskiintiö on jäänne 1970–1980-luvuilta ja siitä pitää perussuomalaisten mielestä luopua. Pakolaiskiintiö voidaan lakkauttaa porrastetusti, jolloin kiintiöön tulee valita vainottuja kristittyjä ja muita kotoutumisennusteeltaan positiivisia ryhmiä. Perussuomalaiset myös haluaa kiristää yleisesti Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä ja esittää mahdollisuutta poistaa kansalaisuus vakaviin rikoksiin syyllistyneiltä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Keskiviikkona käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää näki sotilaalliseen operaatioon osallistumisen jatkamiselle kestävät perustelut ja huomautti, että mukanaolo kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Hän kuitenkin arvosteli muuta rahan kippaamista maahan kehitysyhteistyön varjolla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

YK:n lapsen oikeuksien komitean tuoreen ratkaisun mukaan Suomi olisi velvollinen myöntämään hyvityksiä al-Holin vankileirillä Syyriassa olevien omaisille siitä, että Suomi on laiminlyönyt al-Holissa olevien lasten oikeuksia. Ratkaisun taustalla näyttäisi kuitenkin olevan Suomen komitealle aiemmin toimittama vastaus, josta ei käy ilmi se, että asiaan liittyy lasten huoltajien yhteistyöhaluttomuus.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen Nuoriso esittää turvapaikkajärjestelmän uudistamista siten, että kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt keskitetään Ahvenanmaan maakuntaan ja kotiuttaminen takaisin lähtömaahan hoidetaan sieltä käsin kootusti. – Esitämme, että valtio rakentaa säilöönottokeskuksen maakunnan alueelle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sisäministeriön kohua herättänyt selvitys oleskelulupien myöntämisestä vuosina 2015–2016 saapuneille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille julkaistiin viime torstaina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee ankarasti jopa hallituksenkin tyrmäämää selvitystä ja vihreiden lannistumatonta intoa jakaa oleskelulupia turvapaikkashoppailijoille.  Lue lisää >