Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”

06.03.2025 |17:51

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja maahanmuuttoasioita käsittelevän hallintovaliokunnan jäsen Joakim Vigelius pitää muutosta tervetulleena.

– Jos on paennut kotimaansa vainoa ja vaaraa Suomen suojelun piiriin, kuinka todellisia vaara ja vaino enää ovat, jos suojeltava kuitenkin ehdoin tahdoin lomailee kotimaassaan? Vigelius kysyy.

– Jos esimerkiksi lomailee Irakissa, ei lomailijaa tarvitse suojella Irakilta täällä Suomessa, Vigelius kommentoi.

Tarpeettomille valituskierroksille tulee myös loppu

Samalla hallitus esittää turvapaikkahakemuksen tutkinnan tehostamista. Myös karkottamispäätösten täytäntöönpanoa tullaan sujuvoittamaan. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että perusteettomat uusintahakemukset estetään.

– Tarpeettomalle oleskelun pitkittämiselle loputtomilla valituskierroksilla tulee myös loppu, Vigelius linjaa.

Esityksen tavoitteena on kokonaisuudessaan ehkäistä turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä ja varmistaa tehokkaat palautukset. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 6. maaliskuuta, ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan pian.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hallintovaliokunnan perussuomalaiset uusista muutoksista tilapäiseen suojeluun – Ukrainan ja ukrainalaisten tukemista on jatkettava

26.02.2025 |17:25
Suomen uutiset logo

Kukaan ei enää kiistä hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamia ongelmia – Rami Lehtinen: Kansainvälinen suojelu ei saa johtaa maamme turvallisuuden heikkenemiseen

21.10.2024 |09:31

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää