

PS ARKISTO
Viranomaisille mahdollisuus tehokkaampaan väärinkäytösten selvittämiseen – Mira Nieminen: ”Parantaa toimintakykyä, keventää hallinnollista taakkaa”
Valtio aikoo helpottaa viranomaisten mahdollisuuksia saada tietoa pankkitileistä. Muutos ei laajenna viranomaisten tiedonsaantioikeuksia, vaan nopeuttaa olemassaolevien tiedonsaantioikeuksien käyttöä. Poliisitaustainen kansanedustaja Mira Nieminen kertoo asiasta tiedotteella.
Uudistuksen tavoitteena on vähentää byrokratiaa ja nopeuttaa ruuhkautuneita rikostutkintoja.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutoksia nykyiseen pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmään. Järjestelmässä viranomaiset voivat jo nyt tarkistaa esimerkiksi kenen nimiin tili on avattu ja milloin, mutta he eivät saa tietoa tilin saldoista tai tapahtumista – elleivät pyydä niitä erikseen muilla keinoin.
Nykyinen käytäntö liian monimutkainen
Nyt järjestelmää halutaan kehittää niin, että viranomaiset voivat kysyä tilien saldo-, tapahtuma- ja arvopaperitietoja sähköisesti. Tämä ei muuta sitä, mitä tietoja viranomaiset saavat, vaan helpottaa ja nopeuttaa niiden saamista.
– Nykyinen käytäntö on monimutkainen ja työläs. Tiedot on usein haettava manuaalisesti, mikä vie aikaa ja maksaa rahaa, kertoo kansanedustaja Mira Nieminen.
Parantaa viranomaisten toimintaedellytyksiä
Uudistuksen toivotaan keventävän viranomaisten ja pankkien hallinnollista taakkaa. Se helpottaa esimerkiksi rikoshyödyn jäljittämistä ja estää väärinkäytöksiä tehokkaammin – kuitenkaan vaarantamatta yksityisyydensuojaa.
– Esityksen perustelujen mukaan viranomaisten kyselykäytännöt ovat nykyisin suurelta osin manuaalisia, mikä aiheuttaa merkittäviä hallinnollisia kustannuksia ja tehottomuutta. Ehdotetun uudistuksen tarkoituksena on mahdollistaa automaattinen ja keskitetty sähköinen tiedonsaanti luotto- ja maksulaitoksilta sekä muilta tiedonluovuttajilta, mikä parantaa viranomaisten toimintaedellytyksiä ja keventää hallinnollista taakkaa sekä viranomaisissa että yksityisellä sektorilla, Nieminen perustelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pankkivalvonta Tilitiedot valvontajärjestelmä pankkitilit tiedonsaantioikeus ruuhkautuminen rikostutkinta viranomaiset Byrokratia Mira Nieminen harmaa talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hawala-maksujärjestelmän kautta rahoitetaan terrorismia ja pestään rahaa – sekä toimitetaan avustuksia kehittyviin maihin

Jengirikolliset tienaavat omaisuuksia Marbellan auringossa maaten – erityyppisissä petoksissa liikkuvat jo miljardit

Hallitus tiukentaa rikollisuuden torjuntakeinoja – petosrikoksiin ja ulkomaalaisten vankien siirtoihin kiinnitetään erityistä huomiota
Oikeusministeriö julkaisi tänään kriminaalipoliittisen toimenpideohjelman, joka linjaa hallituksen keskeisiä toimia rikollisuuden torjumiseksi. Ohjelmassa tarkastellaan nykytilannetta ja täydennetään hallituksen aikaisempia linjauksia muun muassa petosrikosten ehkäisyyn ja ulkomaalaisten vankien siirtoihin liittyen.

Asumistukien väärinkäytökset lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa – rikosilmoituksissa 225 prosentin kasvu

Kela-etsiville olisi käyttöä – keskusrikospoliisi tutkii törkeää petossarjaa asumistuen väärinkäytöstä
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










