

KUVAKAAPPAUS/YLE
Takki kääntyy kysyjän mukaan – tiukan linjan ilmastopolitiikan valinneet demarit sekoilevat bensan hinnan korotuspuheidensa kanssa
Sdp:n kansanedustaja Sanna Marin murtui Ylen eilisessä ilmastotentissä tajuttuaan, että eduskuntavaaleihin on aikaa enää reilu viikko. Siinä samalla vaihtui demareiden kanta polttoaineveron korottamiseen.
Yleisradion tv-lähetyksessä nähtiin torstai-iltana härski takinkääntö, kun sdp:n kansanedustaja Sanna Marin väitti ilmastokeskustelussa, ettei puolue ole valmis korottamaan bensiinin verotusta seuraavalla vaalikaudella.
– Tällä hetkellä emme ole valmiita korottamaan (bensaveroa), koska ensin pitää katsoa tämä sekoite- ja jakeluvelvoite, Marin selitti.
Marin esitti pitkiä ja vuolassanaisia selvityksiä muun muassa siitä, kuinka jatkossa pitää investoida raideliikenteeseen ja joukkoliikenteeseen.
Takki kääntyi parissa kuukaudessa
Sdp:n kanta polttoaineveron korottamiseen on yllättäen muuttunut.
Vielä tammikuussa MTK:n puheenjohtajatentissä Marin oli täysin päinvastaista mieltä.
MTK:n puheenjohtajatentissä kysymykseen pitääkö bensiinin ja dieselin veroa nostaa seuraavalla vaalikaudella, Marin vastasi myöntävästi.
– Me tarvitsemme monenlaisia keinoja, jotta liikenteen päästöjä voidaan vähentää. Meidän pitää ajatella koko liikkuminen uudella tavalla. Liikkumisen tarpeita on pystyttävä vähentämään yhdyskuntasuunnittelulla, jolloin palvelut ovat saavutettavissa, Marin selitti eilen.
Eduskuntavaaleihin on aikaa enää reilu viikko. Ei siis ihme, että sdp:n kanta polttoaineveron korottamiseen on vaihtunut – kukapa haluaisi, että bensan hinta nousee.
Putkonen: Sdp vetää duunaria nenästä
Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas, työmies Matti Putkonen kuittasi Sanna Marinille.
– Tämä viherrys johtaa siihen, että te demarit vedätte duunaria nenästä. Ensiksi annatte herroille sähköautot, joilla he saavat ajella ja sitten parin vuoden ajelun jälkeen te pistätte ne samat autot duunareille ajettavaksi. Eihän siinä ole mitään järkeä, Putkonen sanoi.
Hän jatkoi, että perussuomalaiset haluaa laskea bensiinin ja dieselin pumppuhintaa.
– Suomi on pitkien välimatkojen maa. Meillä pitää jatkossakin voida mennä autolla töihin ja viedä lapsia harrastuksiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastotentti bensan hinta Sanna Marin Takinkääntö ilmastopolitiikka Yle perussuomalaiset SDP Matti Putkonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Dieselautoilijan tulevaisuus on synkkä – polttoaineen hinta uhkaa nousta taivaisiin viimeistään vuonna 2020

Kansalaisaloitteiden Suomen ennätys! Dieselveron poistamiseen tähtäävä aloite rynnisti päivässä maaliin ja pitkälle ylikin – listalle 70 000 nimeä

Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille

Sdp hamuaa Suomeen halpatyövoimaa polkemaan duunarien palkkoja – nämä kaikki demariedustajat allekirjoittivat lakialoitteen työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta

Antti Rinne ei vieläkään tiedä, montako miljardia sdp:n vaalilupausten toteuttaminen maksaisi – haluaa verottaa asumista, liikkumista ja ruokaa

Millä ajat, jos bensa maksaa viisi euroa litralta?

Saudi-Arabia julisti öljysodan – markkinat rauhattomia
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.