

Kansalaisaloite.fi
Kansalaisaloitteiden Suomen ennätys! Dieselveron poistamiseen tähtäävä aloite rynnisti päivässä maaliin ja pitkälle ylikin – listalle 70 000 nimeä
Autoilun hintakurjuus sai löpöväen liikkeelle: kansalaisaloite dieselveron poistamiseksi etenee eduskuntaan. Maanantaina jätetty kansalaisaloite dieselautojen käyttövoimaveron poistamiseksi keräsi yhden ainoan päivän aikana tarvittavat yli 50 000 allekirjoittajaa, joten se etenee eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloitteen takana ovat haapaveteläiset Sisko Paavola, Tuulikki Paavola ja Tapio Mäkinen. Kyseessä on kansalaisaloitteiden keräämisen Suomen ennätys.
Myöhään maanantai-iltana kansalaisaloitteella oli jo yli 70 000 allekirjoittajaa.
Aloitteen tekijät olivat ymmärrettävästi äimän käkenä. ”Tämä on aivan uskomatonta”, Tuulikki Paavola totesi Talouselämälle.
Diesel maksaa monella pumpulla jo bensaa enemmän ja silti dieselautoilijat joutuvat maksamaan vielä erillistä käyttövoimaveroa. Dieselin verotus on kevyempää kuin bensiinin verotus ja diesel on ollut tästä syystä halvempaa kuin bensa. Käyttövoimaveroa peritään autoilijoilta juuri tästä edesmenneestä syystä.
Kansalaisaloite on perussuomalaisen kansanedustajan ehdotuksen mukainen
Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) puuttui autoilijoiden epäoikeudenmukaiseen verokohteluun jo lokakuun lopussa, kun hän jätti eduskunnassa dieselautojen käyttövoimaverosta luopumista koskevan kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Kansanedustaja Tavion mukaan nykyään ei enää ole voimassa vanha pääsääntö, että dieselajoneuvon käyttäjä saa merkityksellisesti edullisempaa polttoainetta. Tavion mukaan Suomeen on muodostunut autoilijoita syrjivä tilanne, jossa korkea verotus haittaa merkittävästi niin kuljetusalan kuin yksityisautoilijoidenkin elämää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Polttoainevero alas! – Orpo ei muistanut lupausta veroalennuksen harkitsemisesta

Taviolta kirjallinen kysymys dieselverosta – ”Suomessa on autoilijoita syrjivä tilanne”

Hallituksen autopolitiikka menee camp-huumorin puolelle – seurauksena Suomen autokanta ikääntyy, suurenee ja diesel-autojen osuus kasvaa

Putkonen autoilijan asialla, esittää dieselautojen käyttövoimaveron poistamista ja samanaikaisesti sekä bensiinin että dieselin pumppuhinnan laskemista 25-30 sentillä

Takki kääntyy kysyjän mukaan – tiukan linjan ilmastopolitiikan valinneet demarit sekoilevat bensan hinnan korotuspuheidensa kanssa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













