

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Polttoainevero alas! – Orpo ei muistanut lupausta veroalennuksen harkitsemisesta
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio kysyi eduskunnassa suullisella kyselytunnilla tänään torstaina, aikooko Sipilän hallitus pitää lupauksensa polttoaineveron tarkastelemisesta uudelleen.
Hallitus päätti korottaa nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa vuonna 2016. Tuolloin ilmoitettiin, että jos öljyn maailmanmarkkinahinta nousee 80 dollariin tynnyriltä, veron suuruutta harkitaan. Hinnanylitys on kaksi viikkoa sitten tapahtunut.
Hallitus ei edes harkitse asiaa
Kyselytunnilla valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) myönsi vastauksessaan, ettei hän muista hallituksen päätöstä 80 dollarin kipurajasta. Orpo vastasi, ettei polttoaineveron alentaminen ole hallituksen harkinnassa.
Tavio muistutti hallitusta siitä, että polttoaine on Suomessa raskaasti verotettua. Tässä kuussa Yhdysvalloissa bensa maksaa noin 0,70 euroa litra ja Suomessa noin 1,60 euroa litra, eli hinta on Suomessa yli kaksinkertainen. Bensiinin hinnasta suurin osa on Suomessa veroja.
– Bensa- tai dieselauton ajaminen on monelle suomalaiselle välttämättömyys tulonhankkimisessa ja perhe-elämässä. Dieselautosta maksetaan lisäksi kallista käyttövoimaveroa, joten korkeaksi noussut dieselin hinta on kohtuuton, Tavio totesi.
Turha vedota ympäristöpäästöihin
Tavion mielestä polttoaineveron alentamisen voisi budjetissa paikata esimerkiksi vähentämällä tuulivoimatukia, EU:hun kaadettavaa rahaa tai maahanmuuton kustannuksia.
Orpo viittasi vastauksessaan myös ympäristöpäästöihin. Tavio puolestaan huomautti, että USA:ssa on yli 200 miljoonaa autoa ja Kiinassa yli 300 miljoonaa.
– Globaalissa päästökysymyksessä Suomen autojen vaikutus päästöihin on lähes olematon. Sen sijaan polttoaineen hinnalla on suuri merkitys ihmisten ostovoimaan sekä Suomen kilpailukykyyn, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio vaatii bensan hinnan alentamista

Perussuomalaiset edustajat: Emme hyväksy tuulivoiman tukemista – ”Ulkomaiset yhtiöt odottavat uutta tukea vesi kielellä”

PS: Veronmaksajien rahojen jakaminen ulkopuolisille ei lupaa hyvää tulevaisuutta

Tavio: Autoilun kokonaiskustannuksia laskettava – ”Ostovoima siirtyisi suoraan muuhun kulutukseen”

Putkonen autoilijan asialla, esittää dieselautojen käyttövoimaveron poistamista ja samanaikaisesti sekä bensiinin että dieselin pumppuhinnan laskemista 25-30 sentillä

Perussuomalaiset: Polttoainevero alas ja tienkäyttömaksu ulkomaiselle raskaalle liikenteelle
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














