

LEHTIKUVA
Tavio vaatii bensan hinnan alentamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen polttoaineverotuksesta. Tavion mielestä veroa pitää pienentää kuluttajahintojen alentamiseksi, koska raakaöljyn markkinahinta on kasvanut.
Nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa nostettiin hallituksen keväällä 2016 tekemän kehysriihipäätöksen mukaisesti. Kehysriihen yhteydessä ulkoministeri Timo Soini (nyk. sin.) ilmoitti, että jos öljyn maailmanmarkkinahinta nousee 80 dollariin tynnyriltä, verotusasiaa harkitaan uudelleen.
Hallitus pitäköön lupauksensa
Tavio vaatii hallitusta pitämään tuon lupauksen, sillä raakaöljyn tynnyrihinta on nyt toukokuussa käynyt yli kahdeksassakymmenessä dollarissa.
Esimerkiksi bensiinin kuluttajahinnasta suurin osa on veroja. Osa hinnasta on veroa veron päälle, koska arvonlisävero maksetaan polttoaineverollisesta hinnasta.
– Tässä kuussa Yhdysvalloissa bensa maksaa noin 0,70 euroa litra ja Suomessa noin 1,60 euroa litra, eli hinta on Suomessa yli kaksinkertainen, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini kysyy: riittääkö Stubbin ja Sipilän ryhti autoveron poistoon?

Soini: Keskustan ja Sipilän väärä linja rokottaa liikkumista

Eerola haluaa ohjata lisää rahaa tieverkon kunnostamiseen: ”Palvelisi koko Suomea ja saisi aikaan positiivista pöhinää”

Tavio: Autoilun kokonaiskustannuksia laskettava – ”Ostovoima siirtyisi suoraan muuhun kulutukseen”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Polttoainevero alas! – Orpo ei muistanut lupausta veroalennuksen harkitsemisesta
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












