

Pixabay. Kuvituskuvaa.
Onko käynnissä pähkähulluuden SM-kisat? SDP kieltäisi bensa-autot, kokoomus kirii rinnalle viemällä lautaselta lihan ja maidon
HELSINKI | Ei ole uutinen eikä yllätys, että politiikan vasemman laidan elämäntapasääntelijät yrittävät riistää ihmisiltä valinnanvapauden, nelipyöräiset liikkumiskeinot, energian ja liharuoan. Mutta leuat loksahtivat Helsingin valtuustossa, kun merkittävä osa kokoomuksen ryhmästä repesi pahimpien kielto-Leenojen kööriin.
Vihreiden Atte Harjanne oli valtuustoaloitteessaan esittänyt, että kaupunki ottaa tavoitteeksi puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutus kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen tukemiseksi valmistellaan kaupunkikonsernin kattava suunnitelma ja ohjeistus.
Asiaa aiemmin käsitellyt kaupunginhallitus oli todennut, ettei moiselle ohjeelle ole tarvetta. Mutta valtuuston kokouksessa asia kääntyi päälaelleen. Kaupunginhallituksen kanta sivuutettiin.
Kokoomusvaltuutetut Jenni Pajunen, Ted Apter, Matti Parpala ja Jaana Pelkonen painoivat punaista nappia, rajaten olennaisella tavalla tulevaisuuden helsinkiläisten mahdollisuuksia päättää itse siitä, mitä heidän lautasellaan on ja mitä siinä ei ole.
Valtuuston tasaisessa äänestyksessä äänin 42-39 päätettiin puolittaa Helsingin liha- ja maitotuotteiden kulutus kuudessa vuodessa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä toimiva valtuutettu Otto Meri oli allekirjoittanut aloitteen aiemmin.
Perussuomalaisten Nuutti Hyttinen, Mari Rantanen, Pia Kopra, Juhani Strandén ja Aleksi Niskanen äänestivät kieltoa vastaan.
Osa keskustan, RKP:n ja SDP:n valtuutetuista liittyi lihankieltäjiin. Toisin kuin tyttärensä Eveliina Heinäluoma, Eero Heinäluoma ei osannut päättää, kannattaako hän kieltoa vai ei. Hän äänesti ainoana tyhjää.
Äänestyskartta:

Korjaus 14.2.2019 klo 23:05: Otto Meri oli paikalla äänestyksessä. Hän äänesti kieltoa vastaan.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Matti Parpala Ted Apter Jenni Pajunen Liharuoka Otto Meri Jaana Pelkonen Eveliina Heinäluoma Juhani Stranden Aleksi Niskanen Pia Kopra Eero Heinäluoma Mari Rantanen Nuutti Hyttinen Ei-ole-todellista Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













