

Italian senaatti 7.12.2016. / Lehtikuva
Talouslehden tyly arvio: ”Italia on suurin uhka yhteisvaluutta eurolle, jonain päivänä maata johtaa eurovastainen hallitus”
Financial Timesin vakiokolumnisti Wolfgang Münchau kirjoittaa Italian olevan suurin uhka yhteisvaluutta eurolle ja koko EU:lle. Hänen mukaansa on erittäin todennäköistä, että maata tulee vielä johtamaan eurovastainen hallitus. Hän ei kuitenkaan ennusta tätä tapahtuvaksi ensi vaalien jälkeen. Sen sijaan hän kiinnittää huomionsa niihin tekijöihin, jotka tuskin saavat italialaiset kääntymään euromyönteisemmiksi.
Münchaun mukaan on vaarallista tuudittautua ajatukseen, etteikö Italia eräänä päivänä ottaisi lopputiliä eurosta. Tällä hetkellä maan perustuslaki ei anna myöden järjestää eurojäsenyyden jatkamisesta kansanäänestystä. Perustuslaki sanoo, ettei kansainvälisistä sopimuksista voi äänestystä järjestää. Tämä ei kuitenkaan estä Italiaa eroamasta eurosta.
Italia haavoittuvainen euroerolle, riskit astronomiset
Münchau muistuttaa Italian talouden junnanneen paikoillaan jääden samalle tasolle kuin mitä talous oli euroon liityttäessä. Tästä johtuu esimerkiksi suuret epätasapainot Saksan ja Italian keskuspankkien välisissä taseissa. Italian tase on tätä nykyä negatiivisempi kuin koskaan. Edes kesällä 2012 riehunut eurokriisin syvin tähän asti nähty vaihe ei johtanut Italiaa näin suuriin vajeisiin.
Saksan saldo on plussalla. Saksalla on saamisia muilta keskuspankeilta summattuna yli 750 miljardia euroa. Italialla on taas omassa piikissään lähes 360 miljardia euroa, Münchau kirjoittaa. Hän kertoo, että osa tästä potista johtuu Euroopan keskuspankin velkakirjaostoista, ja on siksi harmitonta. Iso osa selittyy kuitenkin ”hiljaisella talletuspaolla”.
Münchaun mukaan tahmaava talous ei välttämättä merkitse euroeroa. Hän pitää teoriassa mahdollisena ajatusta, että poliittinen tahto voittaa talouselämän tarpeet tästä ikuisuuteen. Italian talous voi toki muuttua kestämättömästä polusta terveeksi. Mutta se vaatii suoranaisia ihmeitä, sekä rajua taipumista muilta jäsenmailta. Suomi kuuluu näihin taipujiin.
Viisi asiaa pielessä
Italian jaloilleen pääsy vaatii Münchaun mukaan vähintään yhden muuttujan korjaantumista. Kaikkiaan tällaisia muuttujia on viisi kappaletta.
Italiasta voisi kuoriutua Saksan kaltainen valtio. Maan tulisi tehdä tiukkoja uudistuksia taloudessa, ja siivota esimerkiksi oikeusjärjestelmänsä. Italian tulisi keventää verotusta, ja kanavoida verotulot tuottavuutta parantavaan teknologiaan. Saksan tulisi samalla auttaa Italiaa sallimalla suurempaa tuontia Italiasta. Se heikentäisi Saksan budjettitasapainoa.
Toinen tarvittava tekijä olisi pohjoisten euromaiden taipuminen mittaviin ja jatkuviin tulonsiirtoihin pohjoisesta etelään.
Kolmantena EU:sta pitäisi tehdä liittovaltio, jolla olisi verotusoikeus. Verotuksella kerättäisiin rahaa pohjoisista maista ja tuloja ojennettaisiin eteläisiin valtioihin, kuten Italiaan.
Neljäs oljenkorsi on EKP. Keskuspankin tulisi pystyä uusimaan Italian valtiovelkakirjat hamaan tappiin asti.
Viidentenä kikkana olisi italialaisten mentaliteetti: he haluavat pysyä eurossa ikuiset päivät.
Münchau arvelee, että vain yhden tällaisen tekijän muuttuminen voisi kenties riittää siihen, että Italia tulee pysymään euromaana. Ongelma hänen mielestään on se, ettei yksikään vaade ole toteutumassa.
Italialaisten tilanne tuskin kohenee
Münchau perustelee, miksi kaikki viisi asiaa jäävät retuperälle. Ja juuri siksi hänen mielestään Italian euroeroa ei voida siirtää loputtomasti tuonnemmaksi.
Uudistuksia luvannut ex-pääministeri Matteo Renzi ei toteuttanut uudistuksia kovinkaan ahkerasti. Hän keskittyi näpräämään poliittisia uudistuksia, eikä Italian talous reipastunut. Renzin seuraajalla ei ole juuri aikaa eikä mandaattia uudistusten tekoon.
Münchau ei usko, että Saksa jatkaa muiden maiden ”bailouttia” – ei jatka ennen Saksan vaaleja, eikä sen jälkeen. Saksan perustuslaki vaatii tasapainoista budjettia, joten löyhempää budjettikuria ei nähdä Italian pelastamiseksi.
Italian tai muiden eteläisten euromaiden toistuva pelastaminen ei sovi muidenkaan pohjoisten euromaiden pirtaan. Liittovaltio on Münchaun mielestä vielä utopistisempi ajatus pohjautuen juuri pohjoisten maiden vastustukseen.
EKP päätti pidentää velkakirjojen osto-ohjelmaa, ja se on Münchaun mielestä kiistatta auttanut Italiaa. Tällainen ohjelma ei vain tule riittämään Italialle kovin pitkäksi aikaa. EKP:n tulisi saada ostettua italialaisten velkaa hamaan tulevaisuuteen asti.
Italian eurokannatus ei välttämättä ole pysyvää. Maan kolmesta suuresta puolueesta ainoastaan sosialidemokraatit kannattavat eurojäsenyyttä. Münchaun mukaan on epätodennäköistä, että he pysyvät vallassa joka ainoan vaalin jälkeen.
Italian tulee antaa selkeä viesti Saksalle
Italian tulisi kyetä ilmaisemaan riittävän selkeästi Saksalle, ettei maa voi jatkaa euromaana, jos muutoksia ei tule. Münchau kirjoittaa, että Saksa ei voi valita joko poliittisen unionin tai ei-poliittisen unionin väliltä. Valinta tulee tehdä joko poliittisen unionin tai Italian euroeron kesken.
Jälkimmäinen merkitsisi historian suurinta konkurssia. Se vaarantaisi myös koko Saksan pankkisektorin ja maan huolella rakennetun kilpailukyvyn.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian kansanäänestys lähestyy – sijoittajien spekulaatiot maan euroerosta ennätyskorkealla

Italian pääministeri tunnustaa vaalitappion, eroaa

Italian kansanäänestyksen murskaluvut voivat vaikuttaa maan pankkeihin

Italialaiselta kriisipankilta loppuu aika, kenen niskaan tappiot sysätään?

Euroopan pankkivalvoja toivoo EU-maille roskapankkia – lisäisi roimasti yhteisvastuuta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















