

PS ARKISTO
Tavio EU-paketin käsittelystä: Pääministeri neuvotteli ja esitteli paketin virheellisesti
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kysyy blogissaan, onko perustuslakia noudatettu, kun pääministeri Sanna Marin (sd) neuvotteli paketin vastoin perustuslakivaliokunnan kantaa.
Perustuslakivaliokunta päätti viime vuoden kesäkuussa (16/2020) seuraavaa: ”Valtioneuvoston ei tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltioiden siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä”.
Tämän jälkeen pääministeri Sanna Marin kuitenkin hyväksyi neuvotteluissa EU-paketin, joka perustui unionin lainanottoon ja jäsenvaltioiden siihen kytkeytyvään vastuuseen avustusmuotoisista tukivälineistä.
Marin tarjosi muunneltua totuutta
Lisäksi Marin on alusta loppuun asti esitellyt elvytyspaketin eduskunnalle niin, ettei kyse ole Suomen itsemääräämisoikeuden luovuttamisesta. Kuitenkin perustuslakivaliokunta aktivoi perustuslain 94 momentin lukon, eli kahden kolmasosan määräenemmistövaatimuksen, jota käytetään, kun on kyse merkittävästä vallan siirrosta EU:lle.
– Näin ollen pääministerin väite on tullut oikeudellisesti pitävällä tavalla vääräksi osoitetuksi. Pääministerin väite muuttui selvästi muunnelluksi totuudeksi viimeistään silloin, kun hän jatkoi väitettään myös perustuslakivaliokunnan päätöksen jälkeen, Ville Tavio huomauttaa.
– Tästä saa lisäksi vaikutelman, ettei pääministeri tosiasiallisesti kunnioita perustuslakivaliokunnan ratkaisua. Hän ei ole kertaakaan todennut itse ratkaisun sisältöä ja on siitä kysyttäessä vastannut virheellisesti, ettei kyseessä ole perustuslain 94 § täysivaltaisuuden luovutus.
Luvut olivat vääriä
SDP:n kansanedustajat äänestivät linjausta vastaan perustuslakivaliokunnassa, mutta se ei vapauta pääministeriä hyväksymästä päätöstä, vaan häntä sitoo valiokunnan enemmistön kanta.
Tavio huomauttaa lisäksi, että elpymispaketti esiteltiin pääministeri Marinin ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk) toimesta eduskunnalle siten, että Suomen saanto on kolme miljardia ja nettomaksu myös kolmisen miljardia. Luvut olivat vääriä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lainanotto yhteisvelka neuvottelut EU-elvytyspaketti Sanna Marin Ville Tavio Matti Vanhanen Itsemääräämisoikeus perustuslakivaliokunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Päätösvaltaa tulisi ryhtyä palauttamaan EU:lta takaisin kansallisvaltioille – ”Mitä lähempänä päätökset tehdään kansaa, sitä paremmin päätökset vastaavat kansan todellista tahtoa”

Tynkkynen: Muut puolueet ovat paniikkitilassa siksi, että tällä viikolla olemme puhuneet EU-politiikasta avoimemmin kuin koskaan – samalla olemme paljastaneet suunnan, mihin ollaan menossa

EU-paketin käsittely keskeytyi dramaattisesti, perustuslakivaliokunnan ratkaistava pöydällepanokiista (video)

Tavio: EU:n tahto on demareille tärkeämpää kuin äänestäjille annetut lupaukset – ”SDP:n vaaliohjelma lupasi vastustaa yhteisvelkaa”

Wihonen: Elvytyspaketti vie EU:ta kohti liittovaltiota

Perussuomalaiset erittäin pettyneitä äänestystulokseen: Suomelta vietiin valtavasti rahaa ja itsemääräämisoikeutta

Marin jätti oven raolleen uusille elvytyspaketeille – Halla-aho: ”Etelä-Euroopan maiden rakenteellisia ongelmia sosialisoidaan kaikkien riesaksi”

Tavio: Byrokratia ja verotus pois innovaatioiden tieltä
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














