

Kuvakaappaus eduskunnan sivuilta. / SU
EU-paketin käsittely keskeytyi dramaattisesti, perustuslakivaliokunnan ratkaistava pöydällepanokiista (video)
Useita päiviä ja öitä jatkuneen EU-tukipakettikeskustelun käsittely keskeytyi eduskunnassa. Perussuomalaiset esitti asian pöydällepanoa, jonka puhemies eväsi. Perussuomalaiset riitauttavat eväämispäätöksen.
Kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) teki ensin pöydällepanoesityksen 30.6.2021 saakka, jota Jenna Simula (ps.) kannatti.
Puhemies Tarja Filatov (sdp.) eväsi pöydällepanon, jonka jälkeen Ville Tavio (ps.) esitti kiistan lähettämistä perustuslakivaliokuntaan. Sebastian Tynkkynen (ps.) kannatti lähettämistä, ja näin päätettiin.
Katso video:
Youtube, 5 min 58 sek.
Ryhmänjohtaja Tavio selventää Twitterissä tapahtunutta: “Puhemies kieltäytyi ottamasta käsittelyyn kansanedustajan täysistunnossa tekemää pöydällepanoehdotusta. Kieltäytyminen on näkemykseni mukaan vastoin eduskunnan työjärjestystä (sanamuoto selvä). Esitin puhemiehen menettelyn lähettämistä viipymättä PeVin ratkaistavaksi (PL 42.2).”
Puhemies kieltäytyi ottamasta käsittelyyn kansanedustajan täysistunnossa tekemää pöydällepanoehdotusta.
Kieltäytyminen on näkemykseni mukaan vastoin eduskunnan työjärjestystä (sanamuoto selvä).
Esitin puhemiehen menettelyn lähettämistä viipymättä PeVin ratkaistavaksi (PL 42.2).
— Ville Tavio (@VilleTavio) May 13, 2021
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kommentoi tapahtumasarjaa useilla twiiteillä:
Teimme pöytäysesityksen, jonka laki mahdollistaa, mutta puhemies ei huomioinut sitä.
Näin ollen esitimme puhemiehen menettelyn perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.
EU:n #elpymispaketti:n käsittely keskeytettiin ajassa 00:40. #eduskunta
— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) May 13, 2021
EU:n #elpymispaketti:n käsittely siirtyy perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.
Teimme pöytäysesityksen, jonka puhemies jätti huomiotta ja vaadimme perustuslakivaliokuntaa ratkaisemaan asian.
Luvassa asiantuntijoiden kuulemiset ennen kuin elpymispaketti voi palata täysistuntoon. pic.twitter.com/j4B3TmUHm0
— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) May 13, 2021
Kansanedustaja Leena Meri (ps.) summasi tapahtuneen: “Puhemies keskeytti istunnon koska Ps-ryhmän pj esitti puhemiehen ratkaisun (pöydätään asia 30.6. saakka, puhemies kieltäytyi asian käsittelystä vastoin työjärjestyksen sanamuotoa) lähettämistä Pevin käsittelyyn. “
Meri julkaisi myös torstaiyönä paikallaolleista PS-kansanedustajista yhteiskuvan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Joko me annamme kehitysapua EU-jäsenmaillekin?
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää