

PS ARKISTO
Viikon 3/2024 luetuin
Teemu Keskisarjan kolumni: Väestönvaihto ei ole teoria vaan käytäntö
Suomen väestö vaihtuu. Suunnilleen sukupolvessa on saapunut puolisen miljoonaa asukasta, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame. Vaihdos on järeämpi kuin 1940-luvulla, jolloin siirtoväki koostui oman maan kansalaisista.
Nettomuuttoa Suomeen tilastovuonna 2022 kertyi 34 363. Viime vuoden 2023 ennätysluku ylittänee 50 000. Sen verran siis on tulokkaita enemmän kuin menokkaita.
Väestöä vaihtavat myös syntyvyys ja kuolleisuus. Supisuomalaiset vähenevät vuosittain kymmenillätuhansilla. Vähenemisvauhti kiihtyy ja kiihtyy, elleivät suuret ikäluokat yllättäen lopeta kuolemista ja pienet aloita sikiämistä. Joka tapauksessa väkiluku kasvaa – maahanmuuton voimalla.
Kaikki tämä todentuu eduskunnan tietopalvelusta. Kuka tahansa saa samat tosiseikat Tilastokeskuksen ja Migrin sivustoilta.
Parahin lukija, väestönvaihto ei ole salainen teoria. Se on julkinen käytäntö.
Länsimaiden väestöä ei vaihda juutalaisten, globalistien, kapoidien, arjalaisten tai kaapuniekkojen salaliitto. En tunne yhtään salaliittoteoriaan uskojaa, en eduskunnassa enkä kylillä. Kukaan puolivakavastikaan otettava heppu ei ainakaan suomenkielisessä kirjallisuudessa todistele väestönvaihdon syy-yhteyksiä siltä pohjalta.
Salaliittoteorian levinnäisyys on silkkaa salaliittoteoriaa. Äärioikeistolaisten väestönvaihto-salaliittoteoreetikko-terroristien mahti toistuu mediassa maahanmuuttojuttujen johdantona. Onpa alkeellinen sananvapauden salpa! Teoreetikkoja eli aaveita jahtaavat tahot, jotka eivät pysty väittelyyn itse asiasta.
Voimme olla montaa mieltä siitä, onko väestönvaihto myönteistä, kielteistä, siunauksellista, perkeleellistä, väistämätöntä, turhaa, hyödyllistä, tuhoisaa, kirjavaa, harmillista, rikastavaa, kurjistavaa, hallitsematonta vai politiikalla päätettyä. Mutta väestönvaihdon kiistäminen ei ole argumentti vaan hokema, ei näkemys vaan harha-aistimus. Väestönvaihdon kiistäjät ovat pihalla yhtä pahasti kuin holokaustin tai luontokadon kiistäjät.
TEEMU KESKISARJA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Supo ei näe ongelmaa väestönvaihto-sanan käytöstä politiikassa, kun sillä tarkoitetaan väestörakenteen muutosta

Teemu Keskisarjan kolumni: Sananvapautta ei uhkaa maalitus vaan paalitus

Suomalaistyövoima vaihtuu maahanmuuttajiin väestön vanhetessa – turvapaikan saaneiden työllisyysaste 39 prosenttia

Purra, Meri ja Rantanen tyrmäävät väestönvaihtoteorian ja salaliitot – ”En usko sellaisiin, enkä suosittele muillekaan”

Väestönvaihto – pelkoa lietsova salaliittoteoria vai sittenkin tarkka tilannekuva menossa olevasta kehityksestä?

Teemu Keskisarjan kolumni: Tummaihoiset kantavantaalaiset

Teemu Keskisarjan kolumni: Ryssän orja ja EU:n orja

Teemu Keskisarjan kolumni: Äidinkielen raiskaajille rautapallo jalkaan

Suomalaisten syntyvyys romahtaa – Koponen: Mallia otettava maista, joissa kehityksen suunta on saatu taitettua
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”
- Suomessa on vuosikymmenen ajan hoettu maahanmuuton olevan rikkaus. Todellisuus on päinvastainen. Olen kuvannut nyt meneillään olevaa kehitystä kaksoiskatastrofiksi, jossa kansainvaellukset kohtaavat rahapulaan itsensä ajaneen sosiaalivaltion, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää