

Kuva: Twitter
Teslan toimitusjohtaja Elon Musk haluaa medialle joukkoistetun luotettavuusmittarin – työnimenä ”Pravda”
Yrittäjä, sijoittaja ja keksijä Elon Musk, joka tunnetaan muun muassa sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajana, on pettynyt mediaan. Muskin mukaan isot mediayhtiöt puhuvat totta vain valheiden kuorrutteeksi, ja siksi yleisö ei enää luota mediaan. Musk twiittasi aikovansa luoda palvelun, joka mittaa minkä tahansa artikkelin, toimittajan ja julkaisun luotettavuutta.
Pravda on venäjää ja tarkoittaa totuutta. Myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sanomalehden nimi oli Pravda, ja nykyään Helsingin Sanomia saatetaan pilkata Pravdaksi.
Elon Musk ja hänen yhtiönsä on saanut paljon myönteistä mediajulkisuutta vuosien mittaan. The Knife -verkkojulkaisun mukaan media on kuitenkin viime aikoina kirjoittanut paljon Teslan uusimman sähköauton tuotantoviiveistä, yhtiön heikosta tuloksentekokyvystä, onnettomuuksista yhtiön tehtaalla Kaliforniassa sekä törmäyksestä Teslan puoliautonomisen auto ohjaavan Autopilot-ohjelman ollessa päällä. Osa lehtijutuista oli The Knifen mukaan vääristeleviä.
The Verge -julkaisun toimittaja Andrew Hawkins kommentoi twiitissään Muskin twiittausta isoista mediayhtiöistä sanomalla, että ”Musk jatkaa hidasta muodonmuutostaan mediaa provosoivaksi Trump-hahmoksi, joka huutaa irrationaalisesti valeuutisista”.
Musk vastasi Hawkinsille arvanneensa, että tällaista palautetta tulee.
– Aina kun joku kritisoi mediaa, media parkaisee: ’Olet ihan kuin Trump’. Miksi hän tuli ylipäätään valituksi? Koska kukaan ei enää usko teitä. Menetitte uskottavuutenne jo kauan aikaa sitten.
Entinen Sdp-poliitikko Mikael Jugner vinoili Muskin idealle omalla Twitter-tilillään.
– Musk luo median luotettavuusmittaristoa, joka antaa pisteet yksipuolisuudesta jne medialle ja toimittajalle. Siis yksittäisellä toimittajalla on joukkoistettu ja julkinen luotettavuusrating. Tyyliin Timo Haapala 99%, Marko Junkkari 99% jne.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Uusimmat

Lindtmanin resepti asuntokaupalle: Väärä diagnoosi, väärä lääke

Kolumni: Kaikki tietää

Antikainen: Suomen on irtisanottava naapuruussopimus Venäjän kanssa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










