

Soini: Kahden viikon loppukiri
Kenttä kouluttaa, vaikka olisi kokenutkin kulkija.
Lauantai-kierros oli matkoineen päivineen neljätoistatuntinen päivä.
Ääni sortui Kiteellä Kupiaisen K-kaupan parkkipaikalla, mutta palasi Liperin lämmössä iltakahdeksan aikaan.
Eilinen päivä meni elpyessä. Junamatka Joensuusta Helsinkiin antoi aikaa nähdyn ja koetun jälkikäsittelyyn.
Jos Suomi tuntuu toimintakenttänä pieneltä Englannissa eurokriisiä esitellevälle puheenjohtajalle, palauttaa Parikkala maan pinnalle. Parikkalassa tapasin Länsiväylän, paikallislehtemme, entisen ilmoituskonsultin Heli Kalton, joka kävi teltallamme minua tapaamassa. Heli oli se ihminen joka otti vastaan, viimeisteli ja taittoi sen ilmoitukseni lehteen, jolla poliittinen urani urkeni vuonna 2000. Pääsin niissä vaaleissa Espoon valtuustoon.
Jopas sattui sopivasti. Sattumiin en usko, enkeleihin mieluimmin ja sellaisenkin sain mukaani tiiviisti pakattuna pienenä pakettina. Parikkalassa. Horrossaarnaja Helena Konttisen kulmakunnilla.
Perussuomalaiset ehdokkaat tekevät kovan tuloksen. Olen osaamisestamme otettu. Kenttä toimii innolla ja aatteella. Jokapaikassa pienimuotoiset tilaisuutemme ovat hyvin organisoidut. Ei mikään luxus. Toimivaa, sydämestä lähtevää työtä.
Perussuomalaiset puolueena ja puheenjohtaja Soini on kuin suomenhevonen kaksi viikkoa ennen kuninkuusraveja. Karujen miesten valmentama, tallityttöjen herkistämä. Kunnossa kisoissa, kun kunnat laitetaan kuntoon.
Olemme Suomen paras tori- ja kenttätyöpuolue. Kansan tuella valtakunnallinen kuntapuolue.
Otetaan kahden viikon loppukiri – ilman maalilaukkaa ja palkintosijoilla ollaan.
—
Tänään on lounaalla seisten syötynä Perussuomalaisten Espoon osaston tarjoamaa soppaa Espoon keskuksessa. Soppaa Rokkapuolueelle. Menen paikan päälle. Osataan me Espoossakin.
Illalla on Espoon valtuuston kokous.
Valtuustopaikka on minun henkilökohtainen tavoitteeni. Osaan sille omista syistäni antaa suuren arvon.
Perussuomalaiset! Nyt taistellaan!
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää