Timo Soini on kirjoittanut täydet kaksikymmentä vuotta kuukausittain ilmestyvälle Perussuomalainen-lehden puheenjohtajapalstalle. Tänään ilmestyvässä lehdessä on Soinin viimeiseksi jäävä kirjoitus. Suomen Uutiset julkaisee tunteikkaan kirjoituksen ohessa.
Toimin perussuomalaisten puheenjohtajana 20 vuotta. Aika ja matka on ollut sekä antoisa että raskas. On ollut etuoikeus johtaa tätä puoluetta. Tulokset ovat kaikkien nähtävissä. Yhdessä tehdään, minä johdan on ollut filosofiani. Mitä se tarkoittaa?
Puheenjohtaja vastaa lopulta kaikesta; vaalituloksista, puolueen taloudesta, henkilökunnasta, toiminnasta, julkisuuskuvasta ja tappioista. Yksin kukaan ei saa mitään aikaan. Kyky on siinä, että saa muita mukaan, innostumaan, tekemään yhdessä työtä ja saa viestin julkisuudessa perille. Tämä ei onnistu ilman johtajuutta, jossa koko persoona on pelissä. Puoluetyö on yhteistyötä, mutta puheenjohtajuus ei ole komiteatyötä. Puheenjohtajuus on omien luottamusta, suurinta, mitä politiikassa voi saada. Se on suuri kunnia.
Puheenjohtajalla on oltava näky, mihin ollaan yhdessä menossa. Puheenjohtajan vastuuta ei voi ulkoistaa. On oltava kyky kestää henkistä epämukavuutta, ilman sitä ei kestä, koska omissakin on joskus kestämistä. Syystä tai syyttä. Voitot ovat usein yhteisiä, tappiot kaatuvat puheenjohtajan syliin ja syyksi. Tämä on tehtävään pyrkivien hyvä tietää… ettei tule yllätyksenä.
Perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävä on Suomen vaativin poliittinen luottamustehtävä. Se on myös palkitsevin. Ne tulevat samassa paketissa. Puolueen rakenne ja jäsenkunta antavat mahdollisuuden kehittää puoluetta ketterästi ja tarpeen tullen reagoida nopeasti. Julkisuus on armottomin ja odotukset, joihin vastata, haastavimmat. Vaatimustaso tuloksista on kova ja kaiken pitäisi tapahtua nopeasti, mutta politiikka on hidasta ja tulokset tulevat rysäysten sijasta tipottain, mutta ne tulevat.
Kokonaan oma lukunsa on johtaa hallituspuoluetta. Se lyö puheenjohtajan taskuun vielä monta kilon punnusta. Jotta pystyt johtamaan sekä puoluetta että sen hallituspolitiikkaa ja suoriutumaan ministerintehtävistä, se vaatii johtajuutta. Osan tehtävistä voit jakaa ja sinun pitää jakaa. Vastuuta kaikesta et voi jakaa. Se on sinun, puheenjohtajan.
Siksi puheenjohtajan on aina oltava etulinjassa. Puolueen hallituspolitiikkaa voi johtaa ainoastaan hallituksesta. Toinen vaihtoehto on, että se ei ole kenenkään johdossa. Kaikki tapahtuu nopeasti. Puolueen kantaa tarvitaan mitä erinäisempiin asioihin hallituksessa päivittäin. Joskus puheenjohtajalla on aikaa kysyä. Kysyn mielelläni, koska se on myös selkänoja itselle. Usein sitä ylellisyyttä ei ole, on päätettävä itse ja vastattava siitä. On uskallettava ja kannettava vastuu.
Jos usko hallituksessa vaikuttamiseen menee, tekee puheenjohtaja johtopäätökset myös siitä ja vie puolueen oppositioon. Puolue ei voi olla hallituksessa pelkästään puheenjohtajan tahdosta, mutta ei myöskään ilman hänen tahtoaan.
Puhun ja kirjoitan kokemuksesta. Asian puolesta. Tiedän, mitä tämä tehtävä vaatii. Kaiken haluaisi tehdä rauhassa ja yhdessä muiden kanssa, mutta maailma ja aika ajavat Sinua kiireeseen ja kosmiseen kylmään, jossa joudut päättämään itse, vaikka olisi kiva kilauttaa kaverille. Tämä vastuu ja valta on puheenjohtajalla, koska se on hänelle puoluekokouksessa annettu.
Olen saanut perussuomalaisilta paljon ja antanut kaikkeni. Lähden hyvillä mielin. Puolue on yhden aikakauden läpikäynyt ja toisen edessä. Minun kaudellani puolue kehittyi ja kasvoi. Kasvoi työllä pienestä suureksi. Ongelmiakin oli ja niitä myös jäi. Puolue ei tule ikinä valmiiksi eikä virheettömäksi.
Tunnen henkilökohtaisesti satoja perussuomalaisten jäseniä, tunnistan tuhansia. Ilman teitä matkani ei olisi ollut mahdollinen. Ilman teitä en olisi kestänyt. Tuellanne minun oli mahdollisuus onnistua ja yhdessä onnistuimme. Monessa, emme kaikessa.
Olen lähtenyt kotoa tuhansia kertoja puolueen töihin ja tehtäviin, onneksi pääsin takaisin kotiin yhtä monta kertaa. Olen lähtenyt aamun kähmässä ja yön selkään. Se lapsena laulamani Suojelusenkeli on ollut mukana maan korvessa kulkiessani.
Kiitos näistä vuosista perussuomalaiset. Olen kiitollinen tästä ajasta. Hyvä matka ja pitkä marssi. Aina ei ollut helppoa. Ei vaikeasta tehtävästä voi helpolla päästä.
Tehkää viisas valinta ja vahvistakaa valittua. Antakaa tuki ja mahdollisuus. Onnistuakseen uusi puheenjohtaja tarvitsee tukea ja aikaa. Kun nyt valintaa tehdään, katsokaa vuosien päähän. Tulevaisuuteen asti.
Tämä on viimeinen puheenjohtajan palstani. Tätä aikaa ja muistoja ei mikään voi minulta vielä. Kiitos perheelleni. Isä tulee nyt kotiin.
TIMO SOINI
Puheenjohtaja,
Perussuomalaiset