

LEHTIKUVA
Tukholman joukkoampuminen vaati jo toisen uhrin – keski-ikäinen mies kuoli sairaalassa
Lauantai-iltana Tukholman Farstassa rynnäkkökiväärin luotisateeseen joutunut 45-vuotias mies on kuollut sairaalassa, ilmoitti Tukholman poliisi maanantaina aamulla. Mies on ulkomaan kansalainen, eikä hänen omaisiaan ole vielä tavoitettu.
Poliisi uskoo hänen olleen sivullinen, muttei ole vielä vahvistanut asiaa. Lauantai-illan joukkoampumisessa Farstassa kuoli myös 15-vuotias poika, saman ikäinen poika haavoittui, kuten myös 65-vuotias nainen.
Poliisi pidätti jo lauantai-iltana takaa-ajon jälkeen kaksi noin 20-vuotiasta miestä. Heitä syytetään nyt kahdesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä. Tekopaikalta löytyi tiettävästi 21 hylsyä ja sisäministeri onkin puhunut joukkoampumisesta ”kotimaisena terrorismina”.
Tähän on tultu
Paikalliset asukkaat Farstassa ovat ottaneet murhat ihonsa alle, eikä turtumisesta jatkuvaan ammuskeluun ja tappamiseen näy enää missään. Myös esteet suoralle puheelle ovat kaatumassa ja pikkuhiljaa asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä.
– En todellakaan odottanut tällaista, Mutta kun he elävät siinä helvetin yhteiskunnassa ja heillä on paskat esikuvat, tilitti ammuskelussa surmansa saaneen pojan entinen opettaja järkyttyneenä Dagens Nyheterissä.
– Väki on vihaista, koska kaikki tapahtui päivällä, kun niin monet olivat liikkeellä ja nuori ihminen on kuollut, melkein lapsi vielä, suri kriisituessa työskentelevä paikallinen sunnuntaina.
– Niin kauan kuin he (rikollisjengit) rekrytoivat kolme jäsentä päivässä, tuhat vuodessa, ei Ruotsin poliisi pysty estämään tällaisia tapahtumia, toteaa puolestaan poliisiylijohtaja Anders Thornberg.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- automaattiiase sotilasase joukkoampuminen Farsta tukholman poliisi jengien rekrytointi kriisituki esikuva Anders Thornberg murhan yritys jengirikolliset sivullinen rynnäkkökivääri ampumiset poliisiylijohtaja yhteiskunta rikollisjengit Ammuskelu Murha
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: ”Karut vaikutukset joka sektorille”

Perussuomalaiset haluaa lopettaa haitallisen maahanmuuton ja vaatii kovempia rangaistuksia rikoksista – vanhat puolueet jatkaisivat jengirikollisten kotouttamista

Jengipomon perhe häädettiin vuokra-asunnosta pojan rikosten takia – Ruotsissa linja tiukkenee

Jengirikolliset muuttavat pois ongelmalähiöistä: ”Liian vaarallista asua”

Tukholman rikollisjengit yrittivät aselepoa – hallitus koventaa jengirikoksista luettavia tuomioita
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











