

LEHTIKUVA
Tukholman rikollisjengit yrittivät aselepoa – hallitus koventaa jengirikoksista luettavia tuomioita
Rikollisjengit yrittivät heinäkuun alussa saada aikaan aselevon Tukholmassa viime joulukuusta asti riehuneeseen jengisotaan. Aseet eivät kuitenkaan vaienneet. Koko maassa ammuskeluita on edelleen lähes päivittäin ja nyt ruotsidemokraattien tukema hallitus ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Tukholman merkittävimmät rikollisverkostot ”Dalen” ja ”Foxtrot” saivat SVT:n mukaan aikaan jonkinlaisen aselevon heinäkuun alussa. Nykyaikaiseen kriisiviestinnän tyyliin rikollisverkostojen jäsenet vastaanottivat joukkotekstarin, jossa kehotettiin olemaan ampumatta ”sukulaisia” (anhöriga).
Aselevosta uutisoitiin 7. heinäkuuta ja jo samana iltana Tukholman Farstassa ammuttiin kohti asuntoa. Aamulla 10.7. Ulvsundassa 30-vuotias mies ammuttiin kuoliaaksi parvekkeelleen ja saman päivän iltana Bandhagenissa tulitettiin asunnon ulko-ovi täyteen reikiä.
Muualla Ruotsissa ammuskeluja sekä räjäytyksiä on sattunut lähes päivittäin.
Viimeisin kuolemaan johtanut ampuminen tapahtui perjantai-iltana 21.7. Eskilstunassa. Ammuskelujen määrä on kokonaisuudessaan hieman edellisvuotta alemmalla tasolla. Loukkaantuneita on enemmän ja kuolleita vähemmän.
Tuplarangaistus jengirikollisille
Ruotsidemokraattien tukema hallitus aikoo vastata yhteiskuntaa jäytävään jengirollisuuteen seitsemällä eri keinolla. Keskiviikon tiedotustilaisuudessa hallitus ilmoitti muun muassa tuplaavansa jengeihin liittyvistä rikoksista annettavat tuomiot.
Rangaistusasteikko on muutenkin tarkoitus kiristää. Tuomioita aiotaan yhdistellä siten, että elinkautinen rangaistus on mahdollinen, vaikka yhdestäkään tuomioon sisältyvästä yksittäisestä rikoksista sellaista ei seuraisikaan.
Uhrin asema ja oikeudet keskiöön
Ehdollisista vankeustuomioista aiotaan päästä eroon enenevässä määrin. Lievästä skaalasta luovutaan ja tuomiot julistetaan keskimääräisen tai ankaran asteikon mukaisesti. Vangittujen määrä tulee kasvamaan ja lisää laitospaikkoja tarvitaan.
Kaiken kaikkiaan rikosten seuraamuksissa pyritään ottamaan huomioon myös uhrin asema ja oikeudet. Siksi rikoksentekijän henkilökohtainen tilanne ei tule enää vaikuttamaan tuomioon lieventävästi.
Selvityksen rangaistusten koventamiseksi tekee valtakunnansyyttäjä Petra Lundh ja sen tulee olla valmis heinäkuun loppuun mennessä vuonna 2025.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Foxtrot Dalen rikoksen uhrin asema aselepo rangaistusaseteikko Ruotsin porvarihallitus jengirikollilsuus rangaistusten koventaminen räjäytykset jengisota tappo tuplarangaistukset vankeusrangaistus ampumiset lainsäädäntö ehdollinen vankeusrangaistus rikollisjengit Ammuskelu rangaistukset Murha Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jengirikolliset muuttavat pois ongelmalähiöistä: ”Liian vaarallista asua”

Tukholman joukkoampuminen vaati jo toisen uhrin – keski-ikäinen mies kuoli sairaalassa

Jengirikollisuus jatkaa kasvuaan, koska todellisuudessa ryöstöistä ja väkivallasta ei koidu nuorille seuraamuksia – Halla-aho: ”Päästävät räkänaurun ehdollisille tuomioille”

Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: ”Karut vaikutukset joka sektorille”

Perussuomalaiset haluaa lopettaa haitallisen maahanmuuton ja vaatii kovempia rangaistuksia rikoksista – vanhat puolueet jatkaisivat jengirikollisten kotouttamista

Järjestäytynyt rikollisuus ui soten liiveihin Ruotsissa – hoitoalan vaikeudet kasvavat väärinkäytösten myötä
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













