

Tulihan se sieltä: Hallitusohjelma valmistui ja julkaistaan huomenna perjantaina
Hallitusneuvotteluja jo puolitoista kuukautta käyneet puolueet ovat päässeet sopuun hallitusohjelmasta. Ohjelmakokonaisuuden sisällöstä on siis saavutettu yhteisymmärrys kaikkien neljän puolueen kesken ja jäljellä on enää teknistä viilausta.
Hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vahvisti hetki sitten tiedotustilaisuudessa, että hallitusohjelma on valmis. Helpottuneen oloinen Orpo kertoi että ”tuli se sieltä”.
– Kun 40 päivää Säätytalolla olemme neuvotelleet ja ratkoneet asioita – ennen kaikkea olemme rakentaneet Suomelle hyvää hallitusohjelmaa ja välillemme luottamusta. Värikkäitäkin vaiheita on matkalla ollut, mutta se kuuluu politiikkaan.
Neuvottelutulosta Orpo kuvasi hyväksi, ja lupasi, että ohjelma julkaistaisiin huomenna iltapäivällä.
– Kaikki asiat on siis ratkottu ja paperit on valmiina. Viimeiset paperit juuri lähtivät käännökseen ja oikolukuun. Huomenna iltapäivällä pitäisi olla julkaisuvalmista, Orpo sanoi ja esitti kiitokset puheenjohtajakollegoilleen, perussuomalaisten Riikka Purralle, RKP:n Anna-Maja Henrikssonille ja kristillisdemokraattien Sari Essayahille.
Takana pitkä rutistus
Myös Purra kuvasi neuvottelu-urakkaa pitkäksi rutistukseksi, jonka jäljiltä neuvottelupöydissä on loppumetreillä jo esiintynyt väsymystä.
– Esimerkiksi talouspöytä aloitti ensimmäisenä ja lopetti viimeisenä, päiviä on istuttu kellon ympäri. Reformipöydissä ja jaostoissa kaikkien puolueiden neuvottelijat ovat tehneet päivästä toiseen kovasti työtä. Haluankin kiittää heitä ja puoluejohtajakollegoitani.
– Tästä käynnistyy omanlaisensa prosessit ohjelman julkaisun ja puolue-elimissä tapahtuvan hyväksymisen suhteen. Mutta ei nyt hullummalta tunnu, Purra heitti.
Myös Henriksson ja Essayah kuvasivat neuvottelu-urakan olleen kova suoritus, joka kuitenkin yhdessä kestettiin läpi.
Essayah myös kiitteli puheenjohtajakollegoitaan.
– Mielenkiintoista ja välillä haasteellistakin on ollut, mutta myös äärimmäisen innostavaa tehdä yhdessä töitä ja rakentaa hyvää hallitusohjelmaa ja hyvää tulevaisuutta Suomelle.
Työn kannustavuus keskeisenä teemana
Hallitusohjelman yksityiskohtia puoluejohtajat eivät ryhtyneet käymään läpi, vaan ne selviävät huomenna, jolloin julkaistaan ohjelma kaikkine liitteineen. Orpo kuitenkin mainitsi, että yksi keskeinen teema on ollut, miten ihmisiä kannustetaan tekemään enemmän töitä.
Purran mukaan julkisen talouden vaikea tilanne vaikutti osaltaan neuvottelujen pitkittymiseen.
– Kissojen ja koirien kanssa on etsitty kohteita, joista voidaan säästää ja on mietitty, miten asioita voidaan tehdä tehokkaammin. Tämä olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos tilanne olisi ollut toinen ja olisimme voineet jakaa rahaa, kuten edellinen hallitus teki. Mutta tämä hallitus teki toisenlaisen valinnan. Se tarkoittaa myös vaikeita päätöksiä. Haluamme kuitenkin huolehtia julkisen talouden kestävyydestä, että meillä olisi hyvinvointijärjestelmä ja että pystyisimme huolehtimaan vanhuksista, pienituloisista, sairaista ja niin edelleen. Ilman muutosta tämä ei ole mahdollista.
Ministerisalkuista sovittiin viimeisenä
Hallitustaipaleensa päättävässä Sanna Marinin (sd) hallituksessa on 19 ministeriä. Tulevassa hallituksessa ministerien määrä tulee olemaan suunnilleen samaa luokkaa.
– Ministerisalkuista sovittiin puheenjohtajapöydässä vasta aivan viimeisenä. Siihen ei mennyt kovin pitkää aikaa, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- säästökohteet hyvinvointijärjestelmä Anna-Maja Henriksson ministerit Julkinen talous Riikka Purra Sari Essayah Sanna Marin Hallitusohjelma Hallitusneuvottelut Petteri Orpo työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työn tekemisestä tulossa kannattavampaa – Purra: ”Hallitus pyrkii parantamaan työn kannustimia”

Purra: Jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus on kompensoitava kokonaan

Näin järkyttävän kallista työttömyyden laastarointi on: Viime vuonna työttömyysetuuksia maksettiin 3,7 miljardin euron edestä

Vasenlaita hullaantui velkaan: Holtiton velanotto antoi vauhtia korkopomppuun – jo seuraavan vuosikymmenen taitteessa valtion velkojen korkomenot liki seitsemän miljardia

Kehitysapuleikkauksista valmistui kompromissiesitys: Tarkoitus leikata joka vuosi

Hallitusohjelmassa korostuvat talous, työ, ostovoima ja turvallisuus – Purra: Unohdetaan ryntäily ja palataan perusasioiden äärelle
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











