

Helsingin Pasilan postikeskus, josta suurin osa liiton jäsenistä marssi ulos, 14. helmikuuta 2019. PAU:n mukaan ulosmarssin syy on se, että postikeskuksen yhdessä yksikössä on maanantaina aloittamassa alihankkijana SOL Henkilöstöpalvelut, joka PAU:n mukaan teettää työn noin 30 prosenttia halvemmilla työehdoilla verrattuna nykyisiin työehtosopimuksiin.
Työntekijät taistelevat Postin työehtoshoppailua vastaan – asiaa vaikea saada julkisuuteen, koska lehtitaloilla on ”oma lehmä ojassa”
Posti on valtionyhtiö, joka on tullut viime vuosina tunnetuksi jatkuvista yt-neuvotteluista, irtisanomisista, osa-aikaistuksista, ulkoistuksista ja toimintojen siirtämisestä ulkomaille. Työntekijäjärjestö PAU syyttää valtionyhtiötä postilaisten työn ”halpuuttamisesta” ja työehtoshoppailusta. Lopputuloksena on PAU:n mukaan se, että valtionyhtiö ajaa työntekijänsä elämään valtion tukien varassa.
Postin johto vetoaa siihen, että säästöt ovat välttämättömiä, koska ala on voimakkaassa rakennemuutoksessa ja jaettavien kirjeiden ja sanomalehtien määrä laskee koko ajan. Posti korostaa tiedotteessaan, että koko maan kattava yleispalveluvelvoite on raskas ja että Suomi on Euroopan ainoita maita, jossa postin tai lehtien jakelua ei tueta valtion toimesta.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ymmärtää Postin taloudelliset paineet hyvin, mutta pitää silti työntekijöihin kohdistettua halpuutusta epäeettisenä toimintana.
Suomen Uutisten haastattelema Heidi Nieminen kertoo työehtoshoppailun tarkoittavan sitä, että Postin uusi yhtiö tai sen alihankkija on vaihtanut työnantajaliittoaan ja ottanut käyttöön työnantajan kannalta halvemman työehtosopimuksen. Työ on pysynyt työntekijän näkökulmasta samana, mutta palkka on laskenut vaikkapa kolmanneksella.
PAU on laittanut nettiin tyoehtoshoppailu.fi-sivuston, jossa kerrotaan työehtoshoppailusta ja ”halpuutetuiksi” joutuneiden Postin työntekijöiden kokemuksista. Huhtikuussa SOL Henkilöstöpalvelut Oy:n Postilla olevat vuokratyöntekijät saivat kirjeen, jossa ilmoitettiin, että jatkossa postityötä on tarjolla vain SOL Logistiikkapalvelut Oy:n kautta. Samaa työtä, mutta alemmalla palkalla. Vuokratyöntekijän vaihtoehdot ovat yksinkertaiset: ota tai jätä. Työsuhdeturvaa tai irtisanomisaikaa ei ole. Lopuksi kirjeessä lähetettiin aurinkoisia yhteistyöterveisiä.
– Siinä nuorille opetetaan mitä työelämä karuimmillaan on, Heidi Nieminen kommentoi.
Nieminen korostaa, että Posti on nimenomaan vaatinut SOL Oy:tä ja muitakin vuokrafirmoja siirtymään halvempiin työehtosopimuksiin.
Työehtoshoppailu-sivustolla kokemuksistaan kertovat työntekijät eivät esiinny omilla kasvoillaan ja nimellään, koska pelkäävät työsuhteensa puolesta. Myös Suomen Uutisten tätä juttua varten sopima Postin työntekijän haastattelu peruuntui.
– Se on raakaa peliä. Voi olla, että et työllisty enää mihinkään, jos pistät itsesi likoon ja tuot julki oman kohtelusi, sanoo PAU:n puheenjohtaja Nieminen.
Kun palkalla ei tule enää toimeen
Nieminen kertoo, että tähän asti työehtosopimusshoppailu on koskenut lähinnä vuokrafirmojen kautta työskenteleviä noin 600-700 työntekijää, mutta jatkossa on pelkona, että kaikki Postin noin 9 000 jakelu- ja käsittelytyöntekijää halpuutetaan.
– Posti on jo pitkään uhannut siirtyvänsä halvempaan työehtosopimukseen koko porukan osalta, Nieminen sanoo.
Aiemmin postinjakajan työ on ollut sellaista, että palkallaan on pystynyt tulemaan toimeen.
– Keskikuukausipalkka pääkaupunkiseudulla on ollut noin 2200 euroa. Mutta jos siitä leikataan 30-40 prosenttia pois, niin ei siinä jää elämisen mahdollisuutta. Se ohjaa ihmiset joko vaihtamaan työpaikkaa tai hakemaan tukia, Nieminen toteaa. Lisäriskinä on osa-aikaistaminen.
Kaikkia halpuuttaminen ei kuitenkaan koske. Talouselämä-lehden mukaan Postin pääjohtaja Heikki Malinen tienasi viime vuonna palkkoina, bonuksina ja kannustimina yhteensä 987 764 euroa, eli kuukausitasolle jaettuna yli 82 000 euroa kuukaudessa. Henkilöstöleikkausten tekeminen on ilmeisesti raskasta työtä, josta pitää saada kunnon palkkio.
Helsingin Sanomat vaati ilmoituksen sensuroimista
PAU:n puheenjohtaja Nieminen kertoo, että mediajulkisuuden saaminen näille ongelmille on ollut vaikeaa, koska sanomalehdet ovat tavallaan ”osa ongelmaa”. Kaikilla lehtitaloilla on ”oma lehmä ojassa”, koska kaikki lehtitalot, joilla on omaa sanomalehdenjakelua käyttävät halvempaa työehtosopimusta.
Lopulta PAU päätti hankkia julkisuutta maksetulla mainoksella, joka oli otsikoitu räväkästi ”Omistajaohjaus by Perkele – Palkat –30%”. Niemisen mukaan Helsingin Sanomat vaati, että mainoksesta on poistettava mainosjakelualan ”keltaiseen työehtosopimukseen” viittaava kohta, jota HS piti halventavana lehtitalo Keskisuomalaista kohtaan. Poistettavaksi vaadittu kohta kuului:
”Räikeimmillään työnantajat ovat myös perustaneet ”ammattiliiton” (esim. SME ry) ja neuvotelleet sen kanssa alan palkat sekä työehdot. ”Sovitut” palkat ovat olleet pienet ja työehdot surkeat. Esimerkiksi Keskisuomalainen Oyj noudattaa mainosjakelussa SME ry:n ”työehtosopimusta”.”
Asiasta on uutisoinut muun muassa nettilehti Demokraatti.
Sanomalehdenjakajina ei paljon suomalaisia näe
Esimerkkinä alalla tapahtuneista muutoksista puheenjohtaja Nieminen kertoo, miten Postin varhaisjakajat siirrettiin vuonna 2017 uuteen tytäryhtiöön, jolloin myös työehtosopimus vaihdettiin halvempaan. Huonosti palkattu, osa-aikainen yötyö ei enää juurikaan houkuttele suomalaisia.
Pääkaupunkiseudulla jopa 95 % Postin sanomalehdenjakajista on maahanmuuttajia, Nieminen kertoo. Työntekijöiden vaihtuvuus vuositasolla on yli 100 %. Kova vaihtuvuus näkyy myös työn laadussa.
– Kyse on ulkomaalaisista, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan työn kuin työn saadakseen sen perusteella oleskeluluvan Suomessa, Nieminen sanoo.
– Valtionyhtiö käyttää törkeällä tavalla hyväkseen sitä, että nämä ihmiset ovat ymmärtämättömiä omista oikeuksistaan, Nieminen jatkaa.
Ammattiliitto PAU on joutunut hoitamaan tapauksia, joissa työntekijällä on teetetty jopa 80 tunnin työviikkoja ilman ylityökorvauksia. Peruspalkka on toki maksettu joka tunnista, mutta ylityökorvausta ei, Nieminen kertoo.
Kiinan lähetykset tuottavat Suomen Postille tappiota
On kansainvälisesti tiedossa oleva ongelma, että Kiinasta tulevien postilähetysten jakelu on monille vastaanottajamaille raskaasti tappiollista toimintaa. Esimerkiksi USA:n postille koituvien tappioiden arvioidaan olevan kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa.
Tämä johtuu siitä, että postialan kansainvälisissä sopimuksissa Kiina katsotaan kehitysmaaksi, joten siltä ei peritä normaaleja maksuja. Niinpä saapuvien lähetysten jakelun tuottamat tappiot jäävät esimerkiksi Suomen Postin kontolle. Heidi Nieminen kertoo usein kysyneensä Postilta tarkkaa lukua Kiinasta tulevien lähetysten tuottamista tappioista, mutta sitä ei ole suostuttu hänelle kertomaan.
– Ihmiset ihmettelevät, miksi Kiinasta tilatuissa tuotteissa on niin halvat toimituskulut.
– Jos lähetykset hinnoiteltaisiin oikeaan hintaan, lähetysmäärät romahtaisivat, Nieminen ennustaa.
Terveiset tulevalle hallitukselle
Ammattiliitto PAU on kirjoittanut avoimen kirjeen tulevalle hallitukselle. Puheenjohtaja Niemisen mukaan liiton toiveet ovat samat hallituspohjasta riippumatta: Suomeen pitäisi saada omistajaohjausministeri, joka laittaisi lopun työehtoshoppailulle.
– Postin valtionyhtiönä ei pidä tuottaa työssäkäyviä köyhiä, jotka joutuvat oman elämänsä ylläpidossa turvautumaan sosiaaliturvaan, sanotaan PAU:n vetoomuksesta.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sairaanhoitaja-kansanedustaja Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Onko tavoitteena paikata ennen vaaleja luvattua hoitajamitoitusta Postin palveluilla?”
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














