

PS ARKISTO
Mäkelä: Postin pomo nauttii ökypalkkaa ja työntekijöitä kyykytetään – ”Ministerin vihellettävä peli poikki, huono johtaminen on jatkunut jo pitkään”
Valtioyhtiö Postin johtaja on malliesimerkki ahneudesta ja palkkasikailusta, sekä valtion omistajaohjauksen vuosikausia kestäneestä täydellisestä epäonnistumisesta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
– Se että valtionyhtiön johtaja tienaa viisi kertaa suurempaa kuukausipalkkaa kuin pääministeri on täysin kestämätöntä ja sitä voisi kutsua jopa lailliseksi ryöväämiseksi, Jani Mäkelä moittii.
Sitran ja Postin johto ylipalkittua
Postin johtaja leikkaa alimman tason työntekijöiltään palkasta 30 % samalla kun hän itse nauttii kahden keskituloisen palkansaajan vuosipalkkaa kuukaudessa.
– Tälläinen toiminta valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaavan ministerin on välittömästi puhallettava poikki.
– Minulta kysyttiin löytyisikö Sitraan yliasiamies 15 000 euron kuukausipalkalla tarjotun 22 000 euron sijaan, johon vastasin, että varmasti löytyy. Silloin en vielä tiennyt sanan ”ylilyönti” syvintä olemusta, jota valtionyhtiö Postin toiminta johdon palkitsemisen ja työntekijöiden rankaisemisen osalta on, Mäkelä kommentoi.
Palkkasikailua työntekijöiden kustannuksella
Mäkelän mielestä Postin tapauksessa johdon ”palkkasikailusta” tekee erityisen törkeää ja tuomittavaa se, että työntekijöiden palkkoja ollaan työehtokikkailuin alentamassa.
– Postin huono johtaminen ja omistajaohjausministerien kyvyttömyys on jatkunut jo pitkään. Henkilöstön vähentäminen ja palkkojen alentaminen on johtanut postin jakelun laadun huonontumiseen ja syönyt suuresti luottamusta postiin.
– Tästä johdon pitää kantaa vastuu, eikä isoa rahasäkkiä, Mäkelä painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huono johtaminen valtionyhtiöt johto ministeri työntekijät palkat Sitra Posti Jani Mäkelä Omistajaohjaus perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työntekijät taistelevat Postin työehtoshoppailua vastaan – asiaa vaikea saada julkisuuteen, koska lehtitaloilla on ”oma lehmä ojassa”

Immonen: Postilain muutos sisältää monia epäkohtia ja turvallisuusriskejä

Sairaanhoitaja-kansanedustaja Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Onko tavoitteena paikata ennen vaaleja luvattua hoitajamitoitusta Postin palveluilla?”

Antikainen: Yhteiskuntavastuun toteuttaminen nostettava omistajaohjauksen keskeiseksi tavoitteeksi

Postin jakelutyöntekijä Suomen Uutisille: Ulkomaalaisten työntekijöiden osuudesta vaietaan – ”Tämä tuntuu ja näyttää ihan sisäiseltä kolonialismilta”

Postin hallintoneuvoston Rantanen ja Lehto: ”Postin päätös johdon ökypalkkioista härski tässä taloustilanteessa”

Postilakko vaikeuttaa asioiden hoitamista – laskujen maksun myöhästymistä ei voi maksattaa kuluttajalla
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














