

LEHTIKUVA
Viikon 31/2022 luetuin
USA:n senaatti vaatii Venäjän julistamista terroristivaltioksi – mitkä olisivat sen seuraukset?
Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt julkilausuman, jossa kehotetaan ulkoministeriä julistamaan virallisesti, että Venäjä on terrorismia tukeva valtio. Tämä asettaisi Venäjän samaan ryhmään Kuuban, Pohjois-Korean, Iranin ja Syyrian kanssa. Seuraukset olisivat Venäjän kannalta melkoiset. Toissijaisia pakotteita voisi kohdistua myös Venäjän kanssa kauppaa käyviin maihin.
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi keskiviikkona yksimielisesti julkilausuman, jossa kehotetaan ulkoministeri Antony Blinkenia julistamaan virallisesti, että Venäjä on terrorismia tukeva valtio. Senaatti ei kuitenkaan voi pakottaa ulkoministeriä tekemään niin.
Julkilausuman tekstissä vedotaan muun muassa siihen, että presidentti Vladimir Putinin johtama Venäjän hallinto on tehnyt terroritekoja poliittisia vastustajiaan ja muita maita kohtaan Tsetsenian ja Syyrian sodissa sekä vuodesta 2014 lähtien Ukrainan alueella käydyissä taisteluissa.
Painostusta ulkoministeriä kohtaan
Yhdysvaltain hallinnon sisäisen työnjaon mukaan terroristivaltioksi julistaminen kuuluu ulkoministerin vastuulle, mutta kongressissa on yli puoluerajojen sellaista henkeä, että jos ulkoministeri ei kohta pian julista Venäjää terrorismin tukijaksi, kongressi säätää itse sitä koskevan lain. Tätä mieltä on muun muassa kongressin alahuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi (dem), kertoo Politico-lehti.
Ulkoministeri Blinken saattaa viivytellä Venäjän julistamista terroristivaltioksi, koska neuvottelut kahden Venäjällä vangittuna olevan amerikkalaisen vaihtamisesta ovat kesken. Koripalloilija Brittney Griner on tuomittu kannabiksen salakuljettamisesta Venäjälle ja Paul Whelan on tuomittu vakoilusta.
Mitä seurauksia julistamisella olisi?
Talouslehti Forbesin kolumnisti Stuart Anderson käy läpi niitä seurauksia, joita Venäjän julistamisella terrorismia tukevaksi valtioksi olisi. Hänen mukaansa taloudelliset seuraukset olisivat huomattavat ja vaikuttaisivat vuosikymmenien ajan.
Tähän mennessä Yhdysvallat on julistanut Kuuban, Pohjois-Korean, Iranin ja Syyrian terroristivaltioiksi. Terroristivaltioiden listalle joutuminen tarkoittaa muun muassa laajoja vientirajoituksia.
Pakotteita Venäjälle aseita myyviä maita kohtaan
Pakotteet saattaisivat kohdistua myös sellaisiin maihin, jotka käyvät kauppaa – etenkin asekauppaa – Venäjän kanssa. Yhdysvallat kohdistaisi tällaisiin maihin toissijaisia pakotteita, paitsi jos presidentti erikseen hyväksyy kyseiset kaupat.
Venäjän julistaminen terrorismia tukevaksi valtioksi tarkoittaisi siis kaikille Venäjälle vientikauppaa käyville maille vaikeuksia niiden suhteissa Yhdysvaltoihin. Tämä vaikeuttaisi myös Venäjällä toimivien ulkomaisten yritysten asemaa entisestään. Yhä useammat yritykset todennäköisesti vetäytyisivät Venäjältä.
Venäjä voitaisiin haastaa oikeuteen USA:ssa
Terroristivaltioksi julistaminen antaisi kolmansille valtioille ja niiden kansalaisille mahdollisuuden haastaa Venäjä oikeuteen Yhdysvalloissa. Sudanin ollessa vielä terroristivaltioiden listalla se joutui oikeuteen, kun Yhdysvaltain Kenian ja Tansanian lähetystöihin tehtyjen pommi-iskujen uhrit vaativat korvauksia terroristeja tukeneelta Sudanin valtiolta.
Ukrainalaisille sodan uhreille avautuisi vastaavanlainen mahdollisuus haastaa Venäjän valtio oikeuteen. Amerikkalaiset tuomioistuimet myöntäisivät todennäköisesti ukrainalaisille vahingonkorvauksia, joiden summat olisivat jenkkityyliin miljoonalukemissa. Ja nämä vahingonkorvaukset voitaisiin maksaa Venäjän valtion jäädytetyistä rahavaroista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Stuart Anderson Brittney Griner Paul Whelan Tsetsenian sota terrorismin tukeminen terroristivaltio Ukrainan sota Nancy Pelosi Antony Blinken Syyrian sota Kuuba Yhdysvaltain kongressi Sudan Iran Pohjois-Korea Vladimir Putin Syyria Yhdysvallat Venäjä Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nato linjasi Venäjän olevan suora uhka – Halla-aho: ”Euroopan on alettava kantaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan”

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Jussi Halla-ahon 20 teesiä Ukrainan sodasta: Venäjän aggressioon on vastattava samalla mitalla

Perussuomalaiset vaatii hallitukselta toimia viisumien myöntämisen keskeyttämiseksi venäläisille – ”Alkaa jo hävettää, että rajaa ei ole vielä saatu kiinni”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









