

LEHTIKUVA
Turkin Nato-uhman kohteena on Yhdysvallat – Erdoğan havittelee maiden välistä suurta diiliä
Suomen Nato-jäsenyyden eteneminen on pysähtynyt Turkin vastustukseen. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan on syyttänyt Suomea muun muassa ”terroristien majoittamisesta”. Maa on asettanut Suomen ja Ruotsin jäsenyydelle ehtoja. Vaatimuslistallaan Erdoğan perää (Turkin Syyriaan 2019 tekemän hyökkäyksen johdosta asetetun) asevientikiellon purkamista sekä sen terroristeina pitämien henkilöiden luovuttamista Turkkiin.
Suomi on tahtomattaan joutunut Nato-näytelmän pelinappulaksi, sillä todelliset Turkkia hiertävät asiat ovat Yhdysvaltojen ja Turkin välisiä.
Turkki ei ole saanut kutsua Valkoiseen taloon
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alaranta ei pidä todennäköisenä, että Yhdysvallat myöntyisi Turkin haluamaan suureen diiliin.
– Turkki haluaisi, että Yhdysvallat myisi maalle F-35-hävittäjät ja lopettaisi Syyrian PKK-haaran tukemisen sekä asevientikiellon. Yhdysvallat ei ole tähän valmis. Toistaiseksi se ei halua aloittaa asian tiimoilta mitään kahdenvälisiä neuvotteluja. Tosin hävittäjistä Yhdysvallat voi jossain vaiheessa neuvotella ikään kuin erikseen, hän sanoo.
Turkki suljettiin yhdysvaltalaisesta F-35-hävittäjähankkeesta vuonna 2019, kun se valitsi venäläisen S-400-ohjuspuolustusjärjestelmän.
– Turkki etsi tuolloin ohjuspuolustusjärjestelmää sillä ehdolla, että se pääsisi myös mukaan teknologiseen kehittämiseen. Se neuvotteli Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän kanssa ja päätyi lopulta venäläiseen järjestelmään. Sen ostoehdot eivät kuitenkaan olleet muiden maiden ehtoja paremmat, vaan kyse oli siitä, että Turkki halusi palkita Venäjän, koska se aktiivisesti tuomitsi vuoden 2016 Gülen-liikkeen tekemän sotilasvallankaappausyrityksen toisin kuin amerikkalaiset, jotka Turkin mukaan olivat sitä kulisseissa järjestelemässä, vaikka siitä ei ole mitään näyttöä, Alaranta sanoo.
Yhdysvallat tukee Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä
Kansainvälisten suhteiden professori Henri Barkey kirjoittaa 21.5. Asia Timesissa, että Erdoğanin Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden estäminen osuu lopulta Turkin omaan nilkkaan. Barkey on Lähi-idän apulaistutkijana ajatushautomo Council of Foreign Relationsissa.
Hänen mukaansa Turkki vaaransi hävittäjähankinnat Yhdysvalloista, kun se hankki venäläisen S400-ohjuspuolustusjärjestelmän. Barkey uskoo, että Turkki luuli Yhdysvaltojen perääntyvän ja myyvän maalle sen haluamat F-35-hävittäjät.
Barkeyn mukaan Turkki tulee tuskin saamaan hävittäjäkauppoja aikaiseksi Yhdysvaltojen kanssa, mikäli sen kanta Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden suhteen ei muutu. Yhdysvallat tukee Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.
Kreikka varautuu Turkin uhkaan
Amerikkalaiset eivät suuttuneet pelkästään vihollisen kanssa veljeilystä, vaan kyseessä oli myös Nato-maihin kohdistuva turvallisuusuhka, sillä venäläinen S-400-ohjuspuolustusjärjestelmä vaarantaa F-35-hävittäjien toimintaa. Turkki on kiistänyt tämän turvallisuusuhan.
Turkin hävittäjähankinnat Yhdysvalloista aiheuttavat myös erimielisyyttä sen naapurissa, Nato-liittolaismaa Kreikassa. Maiden välit ovat olleet hyvin tulehtuneet jo pitkään. Kreikka on lisäksi sopinut hiljattain Ranskan kanssa kahdenvälisistä turvatakuista Turkin uhan varalta.
Alaranta sanoo, että Kreikka kokee Turkin jatkuvat provokaatiot suurena uhkana. Se on viestittänyt Yhdysvalloille, että Turkille ei tule myydä hävittäjiä.
Turkin aikomuksena on hyökätä Pohjois-Syyriaan
Turkki on suorittanut vuoden 2016 jälkeen neljä sotilasoperaatiota Pohjois-Syyriassa. Sen kohteena ovat olleet Yhdysvaltojen liittolaisena toimivat kurdien YPG-joukot. Vuonna 2019 Turkin tekemän hyökkäyksen seurauksena useat maat asettivat asevientikieltoja Turkille.
Nato-liittolaiset eivät hyväksy Turkin Syyrian operaatioita. Yhdysvallat on ilmaissut jo huolensa uudesta hyökkäyksestä. Sen mukaan hyökkäys vaarantaisi Yhdysvaltain alueella olevat joukot sekä heikentäisi alueen vakautta.
Erdoğanin mukaan Turkki ei aio odottaa Yhdysvaltojen lupaa hyökkäyksen aloittamiseen. Tutkija Alarannan mukaan se saattaa kuitenkin odottaa Venäjän suostumusta, sillä maat ovat aiemmin sopineet keskinäisistä mittasuhteistaan Syyrian alueella.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pohjois-Syyria Council of Foreign Relations Asia Times Henri Barkley ohjuspuolustusjärjestelmät hävittäjähanke Toni Alaranta terroristien luovutus asevientikielto PKK kurdijärjestöt Nato-maat Nato-jäsenyys sotilasvallankaappaus terroristit Ulkopoliittinen instituutti turvallisuusuhat Lähi-itä Recep Tayyip Erdoğan Turvatakuut Kiina Turkki Suomi Syyria Yhdysvallat Ranska Ruotsi Venäjä Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Juhliin ei ole aihetta, Euroopassa on sota”

Turkin venkoilun taustalla sisäpoliittiset syyt – ”Nyt käydään iltalypsyä”

Halla-aho Suomen ja Turkin Nato-neuvotteluista: Aserajoitukset aihepiiri, jonka tiimoilta lähentymistä voisi tapahtua

Tässäkö Nato-jumin syy? Terroristijärjestön jäsenyys ei ole Suomessa laitonta

Tarua vai totta: Venäjä ottaa tiskikoneista elektroniikkaa tankkien tarpeisiin

Perussuomalaiset vaatii, että suomalaiset sotilasarvot on yhtenäistettävä Länsi-Euroopan järjestelmien kanssa – Purra: Nato-maissa tuijotetaan sotilasarvoa

Naton Madridin kokous oli viesti entistä vaarallisemmasta maailmasta

USA:n senaatti vaatii Venäjän julistamista terroristivaltioksi – mitkä olisivat sen seuraukset?

Erdogan-nuken roikottaminen Tukholmassa kasasi uusia esteitä Suomen ja Ruotsin tiellä Natoon – Halla-aho pitää temppua kurdien ja äärivasemmiston sabotaasina
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












