

LEHTIKUVA
Tarua vai totta: Venäjä ottaa tiskikoneista elektroniikkaa tankkien tarpeisiin
Länsimaiden pakotteet näkyvät yhä selvemmin Venäjän sotateollisuuden arjessa. Tämä koskee erityisesti nykyaikaisissa tappokoneissa tarvittavaa elektroniikkaa. Se saattaa kuitenkin olla vain osatotuus.
Yhdysvaltain viranomaisilla on ukrainalaisilta saatua tietoa siitä, että venäläisten tuhotuista tai hylkäämistä panssarivaunuista on löytynyt mikrosiruja, joita käytetään tiski- ja pesukoneissa, kerrottiin senaatin komitealle toukokuussa.
PC Magazine-julkaisussa aprikoitiinkin, että Venäjän propagandakoneistolla on selittämistä siinä, miksi sotilaalliseen erikoisoperaatioon tarvitaan kotitalouksien pesukoneita sekä jääkaappeja.
Defenceview-sivuston mukaan uutiset pesukoneiden komponenteista tankeissa tai droneissa ovat varmaan tottakin, mutta todellisuus venäläisten käyttämistä mikrosiruista on moniulotteisempi. Siitäkin huolimatta, että Yhdysvallat ja 36 muuta valtiota ovat kieltäneet sirujen viennin Venäjälle ja Valko-Venäjälle.
Kaiken kestävää bulkkia
Aseteollisuuden käyttämät sirut eroavat kahdella perustavaa laatua olevalla tavalla kulutuselektroniikassa käytettävistä komponenteista: Ne eivät ole suorituskyvyltään välttämättä samaa tasoa kuin siviilipuolen tuotteet mutta ne ovat erittäin luotettavia.
Läppärin tai puhelimen voi häiriön sattuessa käynnistää uudelleen, mutta taistelun tuoksinassa ongelmat laitteiden luotettavuudessa voivat koitua kohtalokkaiksi. Siksi sotatekniikassa käytettävät sirut voivat olla ”tyhmää bulkkia” – mutta vakaata sellaista.
Suomen seuraavassa F35-hävittäjässä käytettävät prosessorit ovat hitaampia kuin kuluttajan normipuhelimessa, mutta ne eivät periaatteessa koskaan temppuile. Lockheed Martin on kertonut, että F-35:n keskusyksikössä käytettävä mikroprosessori on Applen 32-bittinen PowerPC G4, jonka valmistus tiettävästi loppui vuonna 2005.
Totaalinen tuho syö siruja
Venäjän sodankäynnissään toteuttama totaalisen tuhon periaate syö lukemattoman määrän bulkkisiruja, joiden hankinnassa saattaa hyvinkin ilmetä ongelmia pakotteiden vallitessa. Siruja kuluttavat ennen muuta kohteeseen hakeutuvat täsmäaseet; ohjukset, raketit ja tykistön erikoisampumatarvikkeet.
Tällaiseen käyttöön tiski- ja pesukoneissa käytettävät sirut sopivat periaatteessa hyvin, johtuen niiden edullisuudesta. Siksi lienee normaalia, että tällaisia siruja löytyy kohteeseen sovitettuina venäläisten ohjusten lisäksi niin droneista kuin tankeistakin.
Washington Postissa todetaan, että Venäjällä on rajallinen kyky tuottaa omia siruja. Myös matemaattinen perusta sekä ohjelmointivalmiudet ovat korkeatasoisia. Tarvittaessa käyttökelpoisia siruja voinee hankkia myös sotatarvikkeiden hämäriltä markkinoilta sekä ystävällismielisiltä tahoilta Kauko-Idästä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- erikoisampumatarvikkeet matemaattinen perusta F35 kulutuselektroniikka tankki tiskikone pesukone siru sotateollisuus panssarivaunu Ukrainan sota Venäjän hyökkäys mikrosiru Lockheed Martin sotateknologia ohjelmointi drone Valko-Venäjä USA Yhdysvallat Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreille rajojen sulkeminen on liian kova paikka – vähättelevät hybridiuhkaa itärajalla – ”Tälläkin hetkellä rajat ovat turvallisia”

Perussuomalaiset ei taivu: Lakiin on kirjattava mahdollisuus lakata ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia – ”Suomen on kyettävä suojautumaan hybridioperaatiolta”

Putinin vilja-ase laukeaa pian – nälkä saattaa ajaa miljoonia Euroopan rajoille

Suomi-Venäjä-seura kärähti tukirahojen väärinkäytöstä, kepuministeri tulilinjalla – Purra moittii vaikenemisen ilmapiiriä

Turkin Nato-uhman kohteena on Yhdysvallat – Erdoğan havittelee maiden välistä suurta diiliä

Virallinen Venäjä siivoaa sodan sivummalle – banderollit katosivat rakennusten seiniltä

Ukrainalle tulostetaan apua 3D-printtereillä kautta maailman
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














