Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio vaatii maahanmuuton rajoittamista lailla 0,1 prosenttiin asukasluvusta

15.09.2026 |12:51

Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio ehdottaa, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolinen maahanmuutto rajoitetaan uudella lailla 0,1 prosenttiin väestöstä vuodessa, joka noin 5,6 miljoonan asukkaan väestöstä olisi suuruusluokaltaan noin 5 600 henkilöä vuodessa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio perustelee tavoitetta tarpeella tehdä uusi yhteiskuntasopimus, joka tunnustaa Suomen kantokyvyn olevan rajallinen.

Myös laatuun kiinnitettävä huomiota

Maahanmuuttopolitiikassa tulee painottaa julkisen talouden kestävyyttä, omien kansalaisten työllisyyttä sekä turvallisuutta.

– Vaikka hallitus on tehnyt historiallista työtä maahanmuuton hillitsemisessä muun muassa valmistelemalla kansalaisuuskokeen ja tiukentamalla pysyvän oleskeluluvan saamista, työtä pitää edelleen jatkaa, ministeri Tavio toteaa.

– Suomeen on saapunut vuoden 2015 jälkeen enemmän väkeä kuin kansallisvaltio pitkässä juoksussa kestää. Kun tulijoiden määrää rajoitetaan, voidaan laatuunkin kiinnittää korostetusti huomiota, Tavio sanoo.

Väestönkasvua haettava maan sisällä

Tavio peräänkuuluttaa samalla syntyvyyden tärkeyttä.

– Perheen perustamiseen kannustavaa politiikkaa on lisättävä ja haettava väestönkasvua maan sisällä, Tavio katsoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi