

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Uusi-Seelanti haluaa pistää lehmien pierut verolle ilmastonmuutosta estääkseen
Uudessa-Seelannissa on valmisteilla lakiesitys, joka laittaisi karjatalouden metaanipäästöt verolle. Uuden veron odotetaan siirtyvän suoraan kuluttajahintoihin.
Kyseessä on maailman ensimmäinen laki maatalouden kasvihuonepäästöjen verottamiseksi, kertoo brittilehti Telegraph. Maatalous on suurin Uuden-Seelannin kasvihuonepäästöjen lähteistä.
Metaanipäästöjä syntyy lehmien ja lampaiden pötsissä tapahtuvasta hajoamisreaktiosta, jonka seurauksena eläimet röyhtäilevät ja piereskelevät metaanin ulos elimistöstään. MTK:n mukaan yksi lehmä päästää vuosittain noin 100 kiloa metaania, joka vastaa henkilöautoa, jolla ajetaan vuodessa 10 000 kilometriä.
Suuri lihantuottaja
Uusi laki olisi Uuden-Seelannin kannalta erityisen merkittävä, koska maa on suuri lihantuottaja. Viiden miljoonan asukkaan Uudessa-Seelannissa on noin 10 miljoonaa nautaa ja 26 miljoonaa lammasta. Suomessa nautoja on noin 850 000 ja lampaita vaivaiset 130 000.
Lähes puolet Uuden-Seelannin kasvihuonepäästöistä tulee maataloudesta enimmäkseen metaanin muodossa. Nyt nämä päästöt on tarkoitus laittaa verolle vuodesta 2025 alkaen. Vero tulee nostamaan lihatuotteiden hintaa.
– Meidän on leikattava ilmakehään päästämämme metaanin määrää, ja tehokas päästöjen hinnoittelujärjestelmä on avainasemassa tässä, sanoo ilmastonmuutosministeri James Shaw.
Lisäaineita rehuun päästöjen vähentämiseksi
Lakiesitykseen sisältyy kannustimia niille karjankasvattajille, jotka syöttävät karjalleen rehun lisäaineita, joiden tarkoitus on vähentää metaanin syntymistä. Tilan metsiä voidaan käyttää päästöjen hyvittämiseen.
Metaanivero on suurin Uuden-Seelannin maatalouteen kohdistunut säätelyn muutos sen jälkeen, kun maataloustuet poistettiin 1980-luvulla. Britanniassa puolestaan suunnitellaan tuontilihaan kohdistuvaa päästötullia maan oman lihantuotannon suojelemiseksi halpatuonnilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maatalouden ilmastopäästöt päästövero metaani James Shaw kasvihuonekaasut Uusi-Seelanti Ilmastonmuutos
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: ”Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”

Syyllistävä ”Greta Thunberg -politiikka” ei vähennä päästöjä tai suojele luontoa – Ranne: Ilmastotoimissa tarvitaan malttia ja itsesuojeluvaistoa

Ranne: Hallituksen suhteellisuudentajun puute kurittaa kansaa – ”Suomi ei voi pyöriä tukien varassa”

Purra: Saksa korjaa energiapolitiikkansa virheitä, Suomikin pystyy siihen

Hakkarainen EU:n ilmastopaketista: Näillä toimilla EU rasvaa omaa hirttoköyttään – ”Missä on se vaaka, jolla hiilidioksidia mitataan?”

Uusi-Seelanti pyrkii ensimmäisten joukossa ilmastoneutraaliksi – karjatilat lahtipölkylle
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.














