Artikkeli kuva

PS

Uusi Suomi sensuroi kansanedustajan Nettomaksaja-kirjoituksen – ”Seuraavasta varoituksesta poistamme oikeutesi kirjoittaa”

07.08.2019 |16:27

Uuden Suomi -verkkolehti poisti blogialustaltaan perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiaisen kirjoituksen, ja antoi samalla hänelle varoituksen. Turtiaisen kirjoitus koski suomalaisten nettomaksajien alati kasvavaa taakkaa yhteiskunnan kulujen kustantajana.

Uuden Suomen toimitus lähetti tänään keskiviikkona kansanedustaja Ano Turtiaiselle (ps.) sähköpostin:

Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalveluissa. Varoitus koskee kirjoitustasi: ”Nettomaksajan arki”

Keskusteluohjeessamme lukee muun muassa:
– Älä solvaa ihmistä tai yhteisöä.
– Älä haasta riitaa.
– Valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.

Kirjoitus on poistettu. Seuraavasta varoituksesta poistamme oikeutesi kirjoittaa palvelussamme.

Turtiaisen kirjoitus on luettavissa PS:n blogialustalta sekä hänen Facebook-sivullaan.

Kirjoitus ottaa tiukkasanaisesti kantaa suomalaisten asemaan nettomaksajina, joita kuormitetaan liian suurella julkisella sektorilla, ilmastomaksuilla ja muukalaisten aiheuttamalla lisätaakalla.

– Kuinka alas yhteiskuntamme pitää vielä vajota, että tämä itsetuhoisuus kumotaan demokratian kautta, Turtiainen kysyy kirjoituksessaan.

Aiemmin kirjoituskieltoa Huhtasaarelle

Joulukuussa Uusi Suomi antoi kirjoituskiellon kansanedustaja Laura Huhtasaarelle. Huhtasaari oli aiemmin kirjoittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen eriskummallisesta päätöksestä kieltää Islamin profeetan toimien arvostelu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on alistanut sananvapauden islamilaisen vallan alle, Huhtasaari kiteytti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää