
Uusi tieliikennelaki vetää mutkat suoraksi – liikennevirhemaksu puhutti suurta salia
Hallituksen esitys uudeksi tieliikennelaiksi on merkittävä siksi, että se luo puitteet automaattiselle autoilulle ja vähentää roimasti rikollisuutta. Robottiautot ovat kohta kaikilla teillä ja pian Suomessa tehdään satojatuhansia rikoksia vähemmän kuin nykyisin. Vastuuta sysätään yhä enemmän tienkäyttäjille eli hallintoalamaisille itselleen.
Vastuu tarkoittaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan sitä, että tiellä liikkuja on yhä enemmän itse vastuussa ”liikenneturvallisuudesta, liikenteen sujuvuudesta ja ympäristöstä”. Automaatio tarkoittaa taasen paljon muutakin kuin itsestään ajavia autoja. Siinä on kyse kaikesta siitä tiedosta, mitä kansalaisten liikkumisesta on saatavissa ja miten sitä voidaan hyödyntää.
Lainlaatija tosin myöntää itsekin, että ”tulevaisuutta on hankala ennustaa”. Lain tehtävä on siis ”mahdollistaa”.
Liikenne- ja viestintäministeriön laaja-alaisuutta osoittaa, että se puuttuu myös kriminaalipolitiikkaan. Esitys sisältää kohdan, jossa ”vähäisten rikosten kontrollissa luovuttaisiin rikosoikeuden käyttämisestä”. Hallituksen näkemyksen mukaan ”rikosoikeus tulee jättää vakavampia oikeudenloukkauksia varten”.
Laki ei myöskään tuo ”nollatoleranssia” ylinopeuksiin. Rahastusautomaattia ei sitäkään olla luomassa ja pienin ylinopeussakko putoaisi 140 eurosta 50 euroon.
Lähetekeskustelussa perussuomalaisten Jari Ronkainen totesi laissa olevan hyviäkin puolia, mutta hän oli huolissaan liikennevirhemaksun toimeenpanosta.
– Ollaan varsin eriskummallisessa tilanteessa, jos me lainsäätäjät eduskunnassa säädämme lakeja ja samaan hengenvetoon toivomme, ettei poliisi puuttuisi niiden rikkomiseen. Erikoista on myös se, että lain toimenpideviranomaisella, lähinnä siis poliisilla, on harkintavalta lakiin nähden. Eikö lakien tulisi olla velvoittavia, jotta niitä noudatettaisiin?
Myös edustaja Jani Mäkelä (ps.) otti esille saman asian ja muistutti, että autoilija on ”valtion lypsylehmä”.
– Nyt hallitus ja ministeriöt väittävät, ettei sakotuskynnys muutu pienten ylinopeuksien osalta. Kuinka te voitte taata, että näin todella on? Todellako vaikkapa peltipoliisin keräämät pienet ylinopeudet eivät muutu virhemaksuiksi huomautuksen sijaan? Tämä on tärkeää, koska nämä pienet ylitykset voivat johtua mittarivirheistä, vahingoista tai ajotilanteista eikä näiden kyttääminen suinkaan paranna liikenneturvallisuutta vaan lähinnä huonontaa sitä.
Edustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) painotti puheenvuorossaan sanaa ”sakko”. Se tulee hänen mukaansa ”aika herkästi liikenteessä olemattomista rikkeistä”, Hän kertoi esimerkkejä ja ehdotti, että sakon voisi laittaa niin, että ”joka 100 000 ajaa vuodessa, niin laittaa postiin sen sakon suoraan, niin ei tarvitse poliisia häiritä?”
Edustaja Ritva Elomaa (ps.) toi hänkin esille huolensa ammattikuskeista:
– Hyvin herkästi käy niin, että vuoden aikana voi se pömpeli elikkä peltipoliisi vilahtaa hyvin pienistä ylityksistä monta kertaa, ja sitten kortti lähtee kuivumaan. Kohtuutta pitäisi olla tässä tapauksessa. Hän edellytti myöskin, että syrjäisempienkin seutujen tiestö pidettäisiin kunossa.
Edustaja Arja Juvonen (ps.) otti esille heijastimet ja pyöräilykypärän käytön.
– Minun mielestäni heijastinpakko kyllä olisi voinut olla ihan niin, että se sisällytetään lakiin, että se on laissa, että käytä heijastinta ja suojaa itsesi. Kyllä tuo pyöräilykypäränkin käyttö — se pääkoppa on aika pehmoinen, kun sieltä pyörästä lentää, ja ne ovat kuitenkin vakavia vammoja, tapaturmia, mitä siitä aiheutuu, niin että on sitten vähän näennäistä puhua turvallisuuden parantamisesta, jos ei tarvitse kypärääkään.
Ministeri Berner sanoi vastauspuheenvuorossaan, että heijastimista ja pyöräilykypärän käytöstä on laitettu vain suositus johtuen siitä, että lain noudattamisen valvonta on käytännössä mahdotonta.
Vähemmälle huomiolle uudessa tieliikennelain esityksessä on jäänyt kohta, joka toteutuessaan sujuvoittaisi liikennettä merkittävästi moottoriteitten ulkopuolella. Nimittäin pakettiauton ja matkailuauton ajoneuvokohtaisista nopeusrajoituksista luovuttaisiin ja alle 750 kilon keskiakseliperävaunun vetonopeus nostettaisiin 100 kilometriin tunnissa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää