

LEHTIKUVA
Uzbekistan on Keski-Aasian leipäkori ja ulkovaltojen nälkä kasvaa maan rajoilla
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jättänyt varjoonsa tyytymättömyyden, joka ajoittain puhkeaa väkivaltaisiksi mielenosoituksiksi entisissä Keski-Aasian neuvostotasavalloissa. Viimeksi kansa nousi keskusvaltaa vastaa Uzbekistanissa, joka on edelleen monin sitein kiinni Venäjässä.
Heinäkuun alussa 18 ihmistä kuoli, 243 loukkaantui ja yli 500 pidätettiin Karakalpakstanissa, Uzbekistanin turvallisuusjoukkojen ja mielenosoittajien välisissä yhteenotoissa. Syrjäisen maailmankolkan kansalaisten raivoksi purkautunut ja hätätilaan päättynyt tyytymättömyys jäi kohinaksi maailman muiden kriisien taustalle.
Kahden miljoonan asukkaan autonomisen Karakalpakstanin väkivaltaiset mielenosoitukset olivat jo toinen esimerkki pinnan alla kytevästä levottomuudesta entisissä neuvostotasavalloissa. Tammikuussa Kazakstanissa kuoli satoja ihmisiä kansannousussa, jonka taltuttamiseen osallistui turvallisuusjoukkoja myös Venäjältä.
Siirtotyöläiset pelinappuloina
Uzbekistan on Keski-Aasian tärkein viljantuottaja ja musliminemmistöinen valtio, jossa asuu 35 miljoonaa ihmistä. Asukkaita on lähes yhtä paljon kuin Ukrainassa. Uzbekistan on valtio, jossa törmäävät Venäjän, Kiinan ja länsimaiden näkemykset alueen tulevaisuudesta. Myös Turkki on jo pelkästään historiallisista syistä aktiivinen toimija Keski-Aasiassa.
Venäjä on uzbekeille tärkeä, koska heitä on siellä töissä ainakin kaksi miljoonaa. Tärkeitä ovat myös miljardit dollarit, joita siirtotyöläiset toimittavat vuosittain kotimaahan.
Nyt keikkatyöläisten virta on kutenkin kääntynyt takaisin kohti Keski-Aasiaa Ukrainan sodan ja Venäjän tiukkenevan taloustilanteen myötä.
Venäjä saattaisi hurjimpien mediassa esitettyjen spekulaatioiden mukaan jopa kääntää uzbekkien virran toiseen suuntaan. Tällöin Keski-Aasian tasavalloista tulleita siirtotyöläisiä rahdattaisiin sadoin tuhansin ja vajavaisin tiedoin vaikkapa Suomen rajoille anomaan turvapaikkaa EU:n alueelta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- keikkatyöläiset Venäjän hyökäys turvallisuujoukot muslimienemmistöinen valtio viljantuottaja turvallisuusjoukot Karakalpakstan autonomia entiset neuvostotasavallat Ukrainan sota kansannousu Keski-Aasian tasavallat siirtotyöläiset mielenosoittajat Uzbekistan hybridivaikuttaminen levottomuudet turvapaikka Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rajalakiuudistus on perussuomalaisille poliittinen työvoitto – Purra: ”Suomalaiset voivat nyt nukkua yönsä paremmin”

Purra: Rajojen vastustajilta unohtuu, että demokratiaa ei voi olla olemassa kuin suljetuissa yhteisöissä

Ihmissalakuljettajat mainostavat nyt Suomea uutena reittinä EU-alueelle

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex: Laiton maahantulo lähes tuplaantunut EU:n ulkorajoilla alkuvuonna

Liettua uhmaa EU-tuomioistuimen päätöstä – aikoo puolustaa rajojaan jatkossakin
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













