

PS ARKISTO
Rajalakiuudistus on perussuomalaisille poliittinen työvoitto – Purra: ”Suomalaiset voivat nyt nukkua yönsä paremmin”
Eduskunnassa nähtiin eilen omituinen näytelmä, kun vihreät ja vasemmistoliitto yhdessä RKP:n kanssa pyrkivät jarruttamaan uutta tehokasta rajapykälää – siinä kuitenkaan onnistumatta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää vihervasemmiston temppuilua kansallisen turvallisuuden vastaisena politikointina.
Vihervasemmiston haaveilema rajavartiolain palauttaminen perustuslakivaliokuntaan kuitenkin kaatui eilen eduskunnan täysistunnossa, ja rajavartiolain uudistus saatetaan maaliin torstaina.
Perussuomalaiset sai lakiin läpi pitkäaikaisen vaatimuksensa siitä, että itäraja voidaan vihamielisen hybridivaikuttamisen tapahtuessa sulkea kokonaan – myös silloin, jos turvapaikanhakijoita käytetään välineellistettyyn massasiirtolaisuuteen.
Jatkossa laki mahdollistaa koko itärajan sulkemisen turvapaikanhakijoilta tilanteessa, jossa kansallinen turvallisuus on vakavasti uhattuna. Olennaista on, että jatkossa myös maastorajalla, virallisten rajanylityspisteiden välissä, voidaan olla ottamatta vastaan turvapaikkahakemuksia.
Hävytöntä kansallisen turvallisuuden vastaista politikointia
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa eilisestä episodista Facebookissa:
– Vasemmistoliitossa, vihreissä ja RKP:ssä oli eilen haluja ampua alas hallintovaliokunnan yksimielinen mietintö tehokkaista rajapykälistä. Eivät onnistuneet – jäivät alakynteen ja vähemmistöön äänestyksessä.
– Ajatelkaa, jos näillä temppua yrittäneillä yksilöillä olisi enemmän valtaa. He olisivat olleet valmiit kaatamaan sekä rajavartio- että valmiuslain! Näissä oloissa, tällaisten uhkien vallitessa. Rajat auki kaikille, kaikissa oloissa – koska utopia, sosialismi ja maailmanparantaminen.
– Huh huh. Hävytöntä kansallisen turvallisuuden vastaista politikointia. Onneksi ei onnistunut.Torstaina me viemme nämä lait maaliin, ja suomalaiset voivat nukkua yönsä paremmin.
Onnistunut lopputulos perussuomalaisten ansiota
Rajavartiolain uudistusta käsiteltiin yhdessä valmiuslain kanssa. Perussuomalaiset on toistuvasti pitänyt esillä sitä, että tehokas rajapykälä tulee saada nimenomaan normaaliajan lainsäädäntöön eli rajavartiolakiin, sillä valmiuslain kynnys on liian korkea.
Opposition, erityisesti perussuomalaisten pitkäjänteinen ja vahva argumentointi johti lopulta onnistuneeseen lopputulokseen.
– Perussuomalaiset saavutti pitkäaikaisen tavoitteen siitä, että rajoille kohdistuvia uhkia, kuten hybridioperaatioita ja muita laajamittaisen maahantulon tapauksia, voidaan nyt estää ennalta, Purra sanoo.
Rajalakiuudistus on perussuomalaisille poliittinen työvoitto ja samalla konkreettinen esimerkki siitä, että myös oppositiosta voi vaikuttaa. Purra pitää tilannetta kokonaisuudessaan kuitenkin hieman ihmeellisenä.
– On ihmeellistä, että suomalaisen kansanedustajan ja suomalaisen poliitikon pitää erikseen juhlia sitä, että Suomi kykenee suojaamaan rajojaan. Tämänhän pitäisi olla itsestään selvää. Valitettavasti nykyaikana asia ei aina ole näin, ja siksi voimme olla tyytyväisiä siihen, mitä olemme saaneet aikaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvapaikanhakioikeus vaemmisto rajavartiolaki kansallinen turvallisuus rajojen sulkeminen valmiuslaki hybridivaikuttaminen uhka vihervasemmisto ideologia Riikka Purra vihreät perussuomalaiset RKP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta vastalause valmiuslakiin: ”Emme voi hyväksyä pykäliä, joilla suomalaisten perusoikeuksia heikennettäisiin, koska rajaa ei ole pystytty sulkemaan massasiirtolaisuudelta”

Perussuomalaiset sai pitkäaikaiset vaatimuksensa läpi: Rajavartiolakia korjattiin hallintovaliokunnassa

Suomi voi sulkea rajansa, jos itärajalta isketään siirtolaisaseella: Ulkomaalaisen oikeus asettua Suomeen ei ole perus- tai ihmisoikeus

Perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi valiokunnassa: Koko itäraja voitava sulkea poikkeustilanteessa

Antikainen: Vihervasemmiston yritys estää itärajan sulkeminen tarvittaessa pelaa Kremlin pussiin

Mäenpää: Rajavartiolain uudistus tärkeä kansalliselle turvallisuudelle

Myrkytettyjä piirakoita ja junapommeja – Ukrainan vastarintaliikkeeltä tappavat terveiset venäläismiehittäjille ja kollaboraattoreille

Purra: Rajojen vastustajilta unohtuu, että demokratiaa ei voi olla olemassa kuin suljetuissa yhteisöissä

Uzbekistan on Keski-Aasian leipäkori ja ulkovaltojen nälkä kasvaa maan rajoilla
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

BBC kertoi köyhistä isistä, jotka myyvät 5- ja 7-vuotiaita tyttäriään – tyttöjen kohtalo lapsimorsiamina jäi kertomatta
BBC:n tuore artikkeli kertoo afganistanilaisista isistä, jotka myyvät tyttäriään köyhyyden vuoksi. Yksi artikkelissa haastateltu isä kertoo olevansa valmis myymään yhden 7-vuotiaista kaksostyttäristään perheen elättämiseksi. Toinen BBC:n haastattelema isä kertoo puolestaan myyneensä 5-vuotiaan tyttärensä sukulaiselleen saadakseen rahat hänen sairaanhoitokuluihinsa. Artikkelin mukaan tytön on määrä mennä naimisiin 10-vuotiaana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











