

LEHTIKUVA
Ihmissalakuljettajat mainostavat nyt Suomea uutena reittinä EU-alueelle
Laittoman maahantulon yritykset ja mellakat Puolan rajalla jatkuvat yhä, vaikka osa irakilaisista onkin jo palannut kotiinsa. Ihmissalakuljettajat eivät kuitenkaan anna periksi, vaan etsivät aina uusia reittejä EU-alueelle. Tällä hetkellä Lähi-idässä mainostetaan Venäjän kautta Suomeen kulkevia matkoja.
Radio Free Europe kertoo, että ihmissalakuljettajat ovat alkaneet mainostaa Venäjää uutena porttina EU-maihin. Tieto perustuu siihen, että Yhdysvaltain kongressin rahoittama radioasema seuraa tarkasti muun muassa arabian- ja kurdinkielisiä sosiaalisen median sivustoja.
Semantic Visions -turvallisuusyrityksen julkaiseman raportin mukaan Facebook ja muut sosiaalisen median alustat ovat tärkeitä mainoskanavia ihmissalakuljettajille. Facebookin kautta laittomat siirtolaiset voivat myös jakaa kokemuksiaan parhaista rajanylityspaikoista ja vinkkejä rajavartijoiden ja poliisien välttämiseen.
Suomessa suojelupoliisi vahvistaa havainneensa muutoksen ihmiskauppiaiden markkinoinnissa. Minskin ja Valko-Venäjän sijasta laittomille tulijoille tarjotaan Venäjän kautta Suomeen kulkevaa reittiä. Suojelupoliisi kertoo tarkkailevansa tilanteen kehittymistä.
Tulijamäärät ovat täysin Venäjän varassa
Venäjän kautta Suomeen kulkevan reitin käyttökelpoisuus riippuu tietenkin täysin Venäjän asenteesta. Tähän asti Venäjä on pysäyttänyt rajavyöhykkeeltä tavatut laittomat siirtolaiset. Ja myös uutisoinut näistä pysäytyksistä ikään kuin lähettääkseen Suomelle viestin.
Pahantahtoiseksi ruvetessaan Venäjä voisi alkaa myöntää Lähi-idästä tulijoille viisumeita massoittain ja samalla löysentää rajavartiointia omalla puolellaan. Tällöin Suomen rajalle muodostuisi varmasti painetta.
Perussuomalaiset vaativat jo marraskuussa hallitusta säätämään hätätilapykälän, jonka nojalla turvapaikkahakemusten vastaanotto voitaisiin poikkeustilanteessa lopettaa. Tuolloin hallitukselta ei saatu konkreettisia vastauksia perussuomalaisten välikysymykseen.
Valmiuslaki ei pysty vastaamaan hybridiuhkiin
Eduskuntapuolueiden edustajat kokoontuivat keskiviikkona pohtimaan valmiuslain uudistamista, kertoo Helsingin Sanomat. Turvallisuuskomitean taustaselvityksen mukaan nykyinen valmiuslaki ei pysty vastaamaan nykypäivän turvallisuusuhkiin. Yksi näistä uusista uhkista on laajamittaisen maahantulon ja siirtolaisten käyttäminen Suomen painostamiseen.
Valitettavasti mitään konkreettisia toimenpiteitä ei taida olla odotettavissa nytkään, sillä hallituksesta on sisäministeri Krista Mikkosen (vihr) suulla kerrottu, että nykylainsäädäntö antaa riittävästi valtuuksia viranomaisille, joten kiireeseen ei ole syytä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Turvallisuuskomitea Semantic Visions Radio Free Europe hätätilapykälä hybridioperaatio valmiuslaki Valko-Venäjä Krista Mikkonen Laiton maahantulo Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”

Immonen: Kansainvälisten sopimusten nyrjähtänyt tulkinta on uhka suomalaisten turvallisuudelle

Välikysymys meni hallituspuolueilla tunteisiin – vasemmiston Saramo syytti Puolaa Valko-Venäjän masinoimasta rajakriisistä

Vihreät laskisi kaikki tulijat rajan yli – Purra: Kun Suomeen kohdistuu hybridioperaatio, tulee kyetä puolustautumaan – ”Siinä tilanteessa kansainväliset ihmisoikeussopimukset jäävät kakkoseksi”

Yksikään kansainvälinen sopimus ei velvoita Suomea avaamaan rajojaan laittomille maahantulijoille – hallitus valikoi sopimuksista vain ne kohdat, jotka sopivat sen omaan agendaan

Vuoden 2015 siirtolaiskriisin toistuminen on todellinen uhka – Purra: ”Itsenäisellä valtiolla on velvollisuus suojata itseään ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei

Hallitus ei pysty takaamaan rajaturvallisuutta – Leena Meri: ”Sopiva turvapaikanhakijoiden määrä on nolla”

Laittomasti maassa oleville esitetään oleskelulupia opiskelun varjolla – Halla-aho: Hallitus pyrkii lisäämään muuttoliikettä kehitysmaista Suomeen

Rantanen vaatii hallitusta varautumaan laajamittaiseen maahantuloon – hallitus keskittyy lisäämään laukunkantajia rajoille
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













