

LEHTIKUVA
Laittomasti maassa oleville esitetään oleskelulupia opiskelun varjolla – Halla-aho: Hallitus pyrkii lisäämään muuttoliikettä kehitysmaista Suomeen
Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu hallituksen esityksestä laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Esityksen mukaisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jatkossa hakea opiskelijan oleskelulupaa edellytysten täyttyessä.
Esitys lisää huomattavasti Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhaun kohdemaana. Käytännössä Sanna Marinin (sd) hallitus on luomassa jälleen uutta väylää laittomasti maassa oleville – ja jopa karkotuspäätöksen saaneille – jäädä maahan.
”Tällä yhtälöllä ei saada lahjakkuuksia”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho esitti puheenvuorossaan, että kansainväliset opiskelijat voivat olla yhteiskunnalle hyödyksi, jos houkuttimet ovat oikeanlaisia.
– Maailman huippuyliopistot houkuttelevat lahjakkuuksia korkeatasoisella opetuksella ja tutkimuksella. Laatu rahoitetaan korkeilla lukukausimaksuilla. Opiskelijat taas ovat valmiita investoimaan rahaa koulutukseensa, koska he tietävät, että se on korkeatasoista ja antaa heille hyvät mahdollisuudet menestyä ja työllistyä.
Suomen houkuttimet ovat toisenlaisia.
– Me tarjoamme maksutonta tai lähes maksutonta opetusta kenelle tahansa. Oleskelulupa- ja perheenyhdistämiskäytännöt ovat erittäin avokätisiä. Sosiaaliturvamme on asumisperusteinen, eli jokaisella Suomessa asuvalla on siihen oikeus. Ja kasvavassa määrin myös laittomasti maassa oleskelevilla. Meidän työmarkkinamme ovat jäykät, elinkustannukset korkeat ja työn verotus sietämätön. Tällä yhtälöllä ei saada lahjakkuuksia, jotka jäisivät hyödyttämään maatamme ja julkista talouttamme, Halla-aho sanoi.
Helpottaa järjestelmän hyväksikäyttöä
Suomesta haetaan opiskelupaikkaa, koska täältä sen saa helpolla, jonka jälkeen tulijan on helppoa siirtyä Schengen-järjestelmän turvin muihin EU-maihin.
Halla-aho katsoo, että lakiesitys on osa systemaattista prosessia, jolla hallitus pyrkii lisäämään muuttoliikettä kehitysmaista Suomeen.
– Kuten monet aiemmatkin esitykset, tällä esityksellä halutaan helpottaa suomalaisen järjestelmän hyväksikäyttöä. Kehotan hallituspuolueiden edustajia ottamaan suomut silmiltä. Te voitte lukea lehdistä lähes viikoittain ulkomaisen halpatyövoiman hyväksikäytöstä, oli sitten kyse Närpiön tomaattiviljelmistä tai Helsingin ravintoloista ja siivousfirmoista.
Unelmahötön takana on karu todellisuus
Koronasta huolimatta työperäinen maahanmuutto on korkeimmalla tasolla koskaan ja valtaosa tulijoista saapuu saatavuusharkinnan kautta, eli kuuluu alimman osaamistason henkilöihin.
– Tämä on se todellisuus kaiken unelmahötön ja osaajapuheen takana. Nämä ongelmat tulevat ainoastaan pahenemaan, kun opiskeluviisumin hyväksikäyttö ja turvapaikkajärjestelmän kiertäminen tehdään entistä helpommaksi. Ikävä kyllä, rahoitusmallit ja kannustimet on rakennettu sellaisiksi, että etenkin ammattikorkeakoulujen, osaoptimoinnin näkökulmasta, kannattaa haalia kirjoille mahdollisimman paljon nigerialaisia ja bangladeshilaisia opiskelijoita välittämättä siitä, mitä nämä Suomeen saavuttuaan tekevät.
– Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on puolustaa Suomen julkista taloutta, suomalaisen yhteiskunnan kokonaisetua ja myös suomalaisten opiskelijoiden etua ja suomalaisen koulutusjärjestelmän rahoituspohjaa, Halla-aho muistutti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaalaiset opiskelijat huippuosaajat karkotuspäätös tärkeysjärjestys kehitysmaat lakiesitys vetovoimatekijät veronmaksajat laittomasti maassa oleskelevat haittamaahanmuutto oleskelulupa Perheenyhdistäminen Sanna Marin Sosiaaliturva perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaisopiskelijat jäämässä vähemmistöön suomalaisissa ammattikorkeakouluissa: Kevään yhteishaussa jo 85 prosenttia hakijoista oli EU:n ulkopuolelta

Suomeen vyöryy ennätyksellisen paljon ”työperäisiä” maahanmuuttajia, joiden tulot eivät riitä elämiseen – veronmaksajat kompensoivat tulijoiden matalia palkkoja sadoilla miljoonilla joka vuosi

Ihmissalakuljettajat mainostavat nyt Suomea uutena reittinä EU-alueelle

PS-Naiset: “Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

Hallitus haluaa laittomasti maassa olevien jäävän Suomeen opiskelun verukkeella – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Pelottava ja katastrofaalinen esitys”

Hallitus on tekemässä pahan virheen – ”Tervetuloa laittomasti Suomeen, opiskelupaikka odottaa!”

Hallitus haluaa ratkaista hoitajapulan kouluttamalla karkoituspäätöksen saaneita kolmansien maiden henkilöitä hoito- ja hoiva-alalle

RKP yritti kuittailla perussuomalaisille ja viestitti somessa haluavansa tehdä koko Suomesta Närpiön – ei ehkä olisi kannattanut
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".