

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Valtioneuvosto laatii kansallisen turvallisuuden strategian
Valtioneuvosto laatii kansallisen turvallisuuden strategian osana valtioneuvoston turvallisuusjohtamisen toimintamallin kehittämistä. Strategiassa on tarkoitus tunnistaa ja arvioida vakavimpia Suomeen kohdistuvia uhkia nykyistä tehokkaammin ja laaja-alaisemmin poikkihallinnollisessa yhteistyössä.
Lisäksi strategiatyössä tunnistetaan laaja-alaisesti ja poikkihallinnollisesti kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tarvittavia strategisia, ennakoivia ja välittömiä toimenpiteitä. Näin kansallinen turvallisuus tunnistetaan ja otetaan aiempaa laajemmin huomioon ministeriöiden ja viranomaisten työssä, sisäministeriön tiedotteessa kerrotaan.
Valtioneuvoston kanslia on asettanut hankkeen, jonka tehtävänä on valmistella pääministeri Orpon hallitusohjelmaan sisältyvien turvallisuusjohtamiseen liittyvien kirjausten toimeenpano. Hankkeen alatyöryhmissä laaditaan esitykset kansallisen turvallisuuden strategiaksi sekä kyberturvallisuusstrategian uudistamiseksi.
Kansallisen turvallisuuden strategian laadintaan osallistuvat valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriö, sisäministeriö, puolustusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, metsä- ja maatalousministeriö sekä Rajavartiolaitos ja Turvallisuuskomitea.
Strategia on määrä julkaista kesäkuussa 2025.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perustan tutkija maahanmuuton kustannuksista Euroopassa: Maahanmuutto käy erittäin kalliiksi Saksalle ja Hollannille – brittiparlamentti toimii jo islamistien ehdoilla

Puhemies Halla-aho tapasi Euroopan parlamentin puhemiehen – rajaturvallisuus esillä: ”EU:n tulee pystyä vastamaan nykyistä tehokkaammin ja määrätietoisemmin muuttoliikkeen välineellistämiseen”

Antikainen: Turvallisuusriskeihin varauduttava – puolustusministerin hanke askel oikeaan suuntaan

Itäraja pysyy kiinni – sisäministeri Rantanen: ”Vahva viestimme on se, että sitä kautta ei ole syytä tulla”

Suomen aloite turvallisuus- ja puolustusalojen rahoituksesta läpi EU:ssa

Hallituksen kasvupaketti on maataloudenkin tukena
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









