

LEHTIKUVA
Verkkohuijauksilla uskomattomat mittasuhteet – Google poistaa palveluistaan 5 000 mainosta minuutissa
Verkossa jymäytetään useimmiten hyväuskoisia ja taitamattomia. Viisaskin voi mennä vipuun valtavassa viidakossa, kertoo SVT. Google poisti vuonna 2019 palveluistaan 2,9 miljardia sääntöjä rikkovaa mainosta.
Fortnite on verkon suosituimpia rooli & räiskintä & selviytymispelejä. Epic Gamesin kehittämällä tuotteella on 250 miljoonaa rekisteröityä käyttäjää (pelitiliä).
Pelin valtava suosio vetää puoleensa magneetin lailla myös hämäräväkeä: Pelivaluutta V-buckseja tarjoaa ilmaiseksi SVT:n mukaan 112 000 000 mainostajaa. Yleisradioyhtiön testaamat, hakutulosten huipulla olevat linkit veivät huijaussivustoille.
– Minulla ei ole tiedossani, että kyse olisi järjestäytyneestä rikollisuudesta, enkä ole kuullut, että nämä olisivat olleet kovin menestyksekkäitä, kertoo Lotta Mauritzson poliisin kansallisesta petostutkinnasta.
Hän kuitenkin painottaa sitä, että myös nuorten olisi syytä olla kriittisiä käyttämiensä palveluiden suhteen:
– Uskomme ehkä, että lapset ovat taitavia ja osaavat toimia verkossa, mutta lähdekritiikki ei välttämättä ole samalla tasolla.
Joukkovoima ratkaisee
Kun SVT:n uutiset on sitten yhteydessä Googleen, yhtiö poistaa palvelustaan testissä huijaukseksi paljastuneet mainokset. Yhtiön Ruotsin viestintäpäällikkö Joakim Larsson vakuuttaa, että yhtiö kehittää kaiken aikaa uusia keinoja poistaakseen vilpin palveluistaan.
– Mainoshuijaukset ovat meille todellinen haaste. Vuoden 2019 aikana poistimme palveluistamme 2,7 miljardia mainosta, jotka rikkoivat sääntöjämme. Se tarkoittaa 5 000 mainosta minuutissa ja työ jatkuu, Larsson kuvailee.
Poliisin Mauritzon kehottaa yksityishenkilöitä tekemään välittömästi ilmoituksen, jos he näkevät vilpillistä mainontaa verkkopalveluissa:
– Google on valtava peluri ja he tarvitsevat useampia ilmoituksia ennen kuin poistavat mitään palveluistaan. Myös me teemme ilmoituksia, mutta tässä yhteydessä joukoilla on enemmän voimaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksilönsuoja mielipiteen vapaus Joukkovoima Joakim Larsson Lotta Mauritzson mainoshuijaus somemainonta verkkomainonta pelivaluutta verkkovaluutta V-bucks Epic Games Fortnite verkkohuijaukset vilpillinen mainonta petos Youtube Google
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranska otti käyttöön ankaran nettisensuurilain – somen yritykset joutuvat toimimaan sensoreina jättisakon uhalla

Googlen sisäpiiriläinen paljastusvideolla: isot teknologiayhtiöt ovat vaarallisia ja puolueellisia

Googlen ex-työntekijä: Yhtiö tekee kaikkensa estääkseen Trumpin uudelleenvalinnan 2020

Nyt viedään tuhkatkin digipesästä: Apple, Google ja Amazon murtautuvat yhdessä koteihin

Somejätit vauhkoina: Vapauden airueen Facebook-tiliä rajoitettiin
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















