

Vihapuhetta MTV:n Twitter-tilillä: Yhdysvaltain presidenttiä kutsuttiin idiootiksi ja toivottiin potkuja tehtävästä
– Kyse oli ikävästä virheestä. Tämä ei kerro mitenkään toimituksen suhtautumisesta Donald Trumpiin, vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kommentoi MTV:n kohua herättänyttä Twitter-möläytystä.
Mediayhtiö MTV:n somemopo lähti keskiviikkona keulimaan, kun yhtiön Twitter-tilille ilmestyi outo viesti. Julkaisussa oli linkattu Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia koskevaan uutiseen, jonka saatteeksi kirjoittaja oli lisännyt alatyylisen, ehkä jopa vihapuheeksi katsottavan tekstin.
Tekstissä Trumpin väitettiin olevan idiootti ja kirjoittaja toivoi Trumpin saavan potkut presidentin tehtävästään.
Tiedossa ei ole, mistä syystä luotettavaksi julistautunut mediayhtiö julkaisee somessa tällaista sisältöä. Julkaisu kuitenkin poistettiin myöhemmin saman päivän aikana.
MTV myös julkaisi selityksen, jonka mukaan kyse olisi ollut henkilökohtaiselle tilille tarkoitetusta viestistä, joka oli vain epähuomiossa julkaistu MTV:n Twitter-kanavalla.
– Pahoittelemme eilistä twiittiä, MTV:n selityksessä kerrottiin.
Ilmoittaa edustavansa luotettavaa mediaa
Julkisuuden henkilön kutsuminen idiootiksi on tyypillinen valheellinen vihjaus, joka useimmiten kertoo enemmän vihjauksen esittäjästä kuin sen kohteesta.
MTV on toiminnassaan sitoutunut Julkisen sanan neuvoston (JSN) valvomiin journalistin ohjeisiin, joiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä. Journalistin ohjeiden sisällöstä ei voi löytää tukea tämän kaltaisen nimittelyn hyväksyttävyydelle.
MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila on myös yhtiönsä edustajana allekirjoittanut Päätoimittajien kannanoton luotettavan median puolesta. Useiden päätoimittajien allekirjoittama julkilausuma julkistettiin keväällä 2016. Siinä paheksutaan, kuinka sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Kannanoton allekirjoittaneet päätoimittajat ilmoittavat noudattavansa hyvää journalistista tapaa.
MTV:n päätoimittaja: ”Ikävä lapsus”
Suomen Uutiset tavoitti päätoimittaja Merja Ylä-Anttilan kommentoimaan Twitter-sähläystä.
Onko MTV:n linjaus se, että Donald Trump olisi idiootti?
– Ei tietenkään ole. Siinä on tapahtunut virhe henkilökohtaisen kommentin ja maikkarin Twitter-tilin käyttämisen välillä. Tämä ei ole asianmukaista, vaan tämä oli ikävä lapsus, Ylä-Anttila sanoo.
Kuka on kirjoittanut kyseisen Twitter-viestin?
– Minä en viitsi sitä kommentoida, tämä on meidän sisäinen juttu. Viestin kirjoittanut henkilö ei ole kuitenkaan julkisesti tunnettu.
Kuinka monella henkilöllä on lupa käyttää MTV:n Twitter-tiliä?
– En osaa suoraan sanoa, mutta se ei ole iso määrä. Ehkä joitain kymmeniä.
Miten Twitter-tilin käyttöä valvotaan MTV:n sisällä?
– Kyllä sitä valvotaan ihan 24/7 (vuorokauden ympäri) useamman henkilön toimesta. Esimerkiksi minä itse seuraan sitä.
Idiootilla tarkoitetaan yleensä heikkolahjaista tai jälkeenjäänyttä henkilöä. Miten nämä ominaisuudet kuvaavat Yhdysvaltain presidenttiä?
– En tätä kommentoi. Tässä tapahtui ikävä virhe.
“Elämässä voi sattua kaikenlaista”
Voiko ”luotettava media” kutsua yksittäistä henkilöä idiootiksi?
– Me ollaan otettu se Twitter-viesti pois heti kun se on huomattu. Luotettava media korjaa virheet, eikä tämä kerro mitenkään toimituksen suhtautumisesta Donald Trumpiin. Elämässä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista, ja tämä asia on käsitelty talon sisäisesti.
Miten tapaus käsiteltiin?
– Olemme todenneet, että henkilökohtaiset kommentit eivät kuulu uutisten virallisen Twitter-tilin alle.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teuvo Hakkarainen esittää: Yleltä pois 50 miljoonaa euroa

Ylen uutistenlukija pimahti espoolaismiehelle Twitterissä: “Leimasi minut lastenhakkaajaksi”

Valtamedialla villi elokuu – muita välineitä valemediaksi syyttävät lehdet ja kanavat epäonnistuivat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa

Suomeen perusteilla lobbauksen helvetinkone – Mustread.fi kertoo häpeilemättä, miten se yrittää maksua vastaan vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon

Näin meitä vedätetään: Vihervasemmistolainen media syöttää omia mielipiteitään uutisina

A letter to Donald Trump – from the town of Honkajoki

Halla-aho: Suhteellisuutta vihapuhe- ja valeuutiskeskusteluun

Ihanan puolueetonta: Lehtikonserni lapioi ensin kymppitonneja Saulille, nyt päätoimittaja haukkuu Huhtasaarta

CNN:n Trump-vaino ei jaksa enää kiinnostaa katsojia: Pohjanoteerauksina roskisten tonkiminen ja “humalainen höpöttäjä”
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.
Uusimmat

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari

Suomen Yrittäjät: Hallituksen kasvutoimet ovat merkittäviä

Aittakumpu: Kehysriihestä merkittävä tuki lapsiperheille
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää