

Vihreiden Inka Hopsu kantaa tällä kertaa harteillaan afganistanilaisten murheita. / LEHTIKUVA
Vihervasemmistosta jälleen järjetön vaatimus: Afganistanilaisten oleskelulupaprosesseja tulee helpottaa
Kansanedustajat Veronika Honkasalo (vas) ja Inka Hopsu (virh) ovat huolissaan afganistanilaisten oleskelulupahakemusten sujuvoittamisesta. Edustajat vertaavat afganistanilaisia Ukrainan sotaa pakeneviin naisiin ja lapsiin, jotka ovat saaneet tilapäistä suojelua Suomesta.
Aiheesta kirjallisen kysymyksen ovat allekirjoittaneet Veronika Honkasalon ja Inka Hopsun lisäksi yhdeksän eduskunnan ihmisoikeusverkostoon kuuluvaa kansanedustajaa.
– Afganistanin ihmisoikeustilanne romahti syksyllä 2021 Talebanien valtaannousun myötä, hyvin heikko se on ollut jo pitkään esimerkiksi hazaroiden osalta. Tilanne on yksinkertaisesti kestämätön ja monet afganistanilaiset elävät jatkuvassa hengenvaarassa, yli 12-vuotiaiden tyttöjen kouluun pääsy ei onnistu ja moni ihmisoikeuksia puolustanut joutuu piilottelemaan. Toimivien ja sujuvien turvapaikka- ja oleskelulupaprosessien varmistaminen on vähintä, mitä voimme tehdä, Hopsu toteaa kaksikon tiedotteessa.
Haluavat avata turvallisia reittejä Eurooppaan
Kirjallisessa kysymyksessä todetaan, että turvapaikan hakeminen on afganistanilaisille käytännössä lähes mahdotonta.
– Ainoa laillinen maahantulokeino Suomeen on oleskelupa, jonka hakemista ja myöntämistä koskevat prosessit toimivat hankalasti ja epäselvästi.
– Olemme nähneet, miten hienosti ukrainalaiset on otettu Suomessa vastaan ja prosessit on saatu toimimaan. Tilanne on valitettavasti kuitenkin paljastanut sen, miten eri tavoin hätää kärsiviä kohdellaan ja miten eri tavoin heihin täällä suhtaudutaan kansallisuudesta riippuen. Ulkomaalaisasioissa meillä vallitsee räikeät kaksoisstandardit, kuuluu Honkasalon kommentti.
Vihervasemmiston edustajien mielstä afganistanilaisille on turvattava nykyistä paremmin laillisia ja turvallisia reittejä Eurooppaan.
”Härskiä pyrkiä haalimaan Suomeen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen tyrmää Hopsun ja Honkasalon vaateet.
– Kirjallinen kysymys kauhistelee sitä, että Suomeen voi päästä vain oleskeluluvalla. Esittääkö vihervasemmisto, että oleskeluluvista tulisi luopua vai mikä koko kysymyksen ajatus on? Rantanen kysyy.
– Suomi ei voi haalia koko maailmaa tänne samalla kun oma kansa kärsii ja rahat ei riitä edes omien palveluihin. Pidän erityisen paheksuttavana sitä, että nyt Hopsu ja Honkasalo paheksuvat ulrainalaisten auttamista. Siis niitä naisia ja lapsia, jotka pakenevat pommeja lähialueelle. On suorastaan härskiä pyrkiä haalimaan afgaaneja Suomeen tällä varjolla.
Omat koululaiset hätää kärsimässä
Rantasen mielestä poliitikkojen tulisi keskittyä ulkomaalaisten koulunkäynnin sijaan suomalaisten lasten ja nuorten koulutukseen.
– Sen sijaan, että huolehditaan afganistanilaisten koulunkäynnistä, jota me emme voi ratkaista, olisi syytä näidenkin edustajien katsoa koti-Suomeen, jossa me voimme ja meillä on velvollisuus puuttua omiin ongelmiin. Meillä on omatkin koulut rauhattomia ja oppimistulokset laskemassa. Tämä johtuu erityisesti pääkaupunkiseudulla yhä paisuvasta maahanmuuttajamäärästä, Rantanen muistuttaa.
– Jo pelkkä ajatus maahanmuuttajien lisähaalimisesta Suomeen on suorastaan vastuuton. Pitäisi tehdä juuri toisinpäin eli kiristää maahanmuuttopolitiikkaa reilusti ja estää Ruotsin kehitys.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ukrainalaiset Inka Hopsu Ruotsin tie koulunkäynti vihervasemmisto oppimistulokset Veronika Honkasalo oleskelulupa Maahanmuuttopolitiikka Mari Rantanen Turvapaikanhakijat Afganistan Ihmisoikeudet perussuomalaiset Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät eivät suostu kertomaan, kuinka paljon humanitaarinen maahanmuutto saa maksaa – Purra: ”Olen kysynyt monta kertaa, missä on raja”

Perussuomalaiset: Kiintiöpakolaisuus nollaan ja elintasosiirtolaisuuden kanavat tukittava, jotta resurssit riittävät ukrainalaisten auttamiseen

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Halla-aho: Maan johdon pitäisi näyttää, että se on omien kansalaistensa asialla eikä jollakin muulla asialla

Perussuomalaiset: Koko kotoutumisselonteko perustuu virheellisiin väittämiin – Suomen siirryttävä kotouttamisesta kotiuttamiseen

Tavio: Hallituksen esitys voimistaa ankkurilapsi-ilmiötä – ”Tämä on sitä haittamaahanmuuttoa, joka aiheuttaa eniten kustannuksia Suomelle”

Koponen ei niele Li Anderssonin selityksiä Suomen heikentyneistä oppimistuloksista: ”Meillä on Suomessa peruskouluja, joissa ulkomaalaistaustaisia oppilaita on jo 70 %”

Hallitukselta lisää helpotuksia maahanmuuttoon – Rantanen: ”Hallitus haalii maahan matalapalkkaista ja kouluttamatonta työvoimaa kaikin keinoin”

Maahanmuuton ongelmat näkyvät jo koko maassa – nuorisojengit terrorisoivat Ruotsin pikkupaikkakuntia
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












