

Ville Tavio: Yle uutisoi Suomesta turvapaikkaa hakeneen miehen surmasta Irakissa tarkoitushakuisesti
Yle valitsi uutisoinnissaan Irakissa tapahtuneesta henkirikoksesta Suomelle vastuuta vierittävän skandaaliotsikon ”Suomi ei antanut Alille turvapaikkaa, tapettiin heti Irakissa – tytär odottaa omaa käännytystään”. Otsikoinnin ilmeinen tarkoitus on viestiä lukijoille, että Suomi olisi osasyyllinen miehen kuolemaan, perussuomalainen kansanedustaja Ville Tavio totesi blogillaan Uudessa Suomessa.
Uutinen ei mainitse miehen olleen laittomasti Suomessa, vaan pyrkii kyseenalaistamaan suomalaisen tuomioistuimen päätöksenteon oikeellisuuden, Tavio kirjoittaa.
Tavion mukaan uutisen teksti ei ole sen objektiivisempi kuvaus tapahtuneesta kuin otsikkokaan. Tekstissä korostetaan kielteistä turvapaikkapäätöstä siten, että lukijalle syntyy houkutus vetää yhteys päätöksen ja miehen kuoleman välille.
– Uutisessa myös aiheettomasti vedetään mukaan miehen tytär ja tyttären lapset, mikä luo mielikuvan, että myös miehen kielteisen päätöksen saanut muu perhe on nyt hengenvaarassa, Tavio kirjoittaa.
Maan sisäinen pako olisi ollut mahdollinen
Yle ei mainitse lainkaan sitä mahdollisuutta, että Irakissa olisi Bagdadin ulkopuolella turvallisempia alueita, joissa maan sisäinen pako olisi ollut mahdollinen, Tavio huomauttaa.
– Keskivertolukijan on vaikeaa tehdä näin sävytetyn uutisen pohjalta oikeaa analyysia asiantilasta.
Samaan seikkaan kiinnitti huomiota Perussuomalaisten oululainen kaupunginvaltuutettu Sebastian Tynkkynen Facebook-seinällään. Tynkkysen mielestä on äärimmäisen surullista, että irakilainen menettää henkensä Bagdadissa saatuaan Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen.
– Mutta surullista on myös se, että suomalaisia syyllistetään murhasta vedoten miehen turvattomiin elinolosuhteisiin Bagdadissa. Kun maan sisäinen pako pois Bagdadista on mahdollista, ei ole millään tavalla loogista, miksi siinä tapauksessa miehen pakopaikan tulisikin olla yhtäkkiä juuri Suomi.
Tynkkynen huomauttaa, että koko suomalaisen turvapaikkajärjestelmän kielteiseen valoon saattaneen artikkelin kirjoitti valtion rahoittaman Ylen toimittaja – vieläpä sieltä paikan päältä turvattomasta Bagdadista.
Viranomainen ei voi puolustaa ratkaisujaan yksityisyydensuojan takia
Tavion mielestä on ongelmallista, että turvapaikanhakijoiden kertomuksia uutisoidaan sanasta sanaan ilman kriittisyyttä. Yleensä toimittajalta jää myös mainitsematta, etteivät viranomaiset voi yksityisyydensuojan vuoksi vastaavasti kommentoida lehdille kertomusten todenperäisyyttä.
– On kyse pyrkimyksestä vaikuttaa oikeuden päätöksiin lehdistön kautta, ”trial by newspaper” -ilmiöstä, Tavio väittää.
Tavion mukaan osa valtamedian toimittajista käy omaa kampanjaansa sen puolesta, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat saisivat suomalaiselta lukijakunnalta sääliä ja empatiaa.
– Tämä tähtää syystä tai toisesta siihen, että suomalaiset kyseenalaistaisivat tuomioistuimien päätöksenteon ja yhteiskuntaan syntyisi sekasortoa sekä kahtiajakoa.
Tavio uskoo, että tätä linjaa ajavat valtamedian toimittajat pyrkivät muokkaamaan kansalaisten asenteita sellaisiksi, että suomalaisten vastaanottavuus ei-työperäiselle maahanmuutolle kasvaisi.
– Mielipidevaikuttamisen ja asioiden sävyttämisen sijaan uutisoinnin tulisi olla objektiivista ja kertoa kylmän järkiperäisesti tiedossa olevat faktat. Haastattelujen hyödyntäminen on parhaimmillaan silloin, kun voidaan kuulla asian kaikkia osapuolia tasapuolisesti, Tavio kirjoittaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Laittomasti maassa olevat säilöön – ”Tällä turvataan myös sitä, että henkilö saadaan poistettua maasta”

Halla-aho: Median harjoittama ”persuntorjunta” on vienyt huomiota pois asiakysymyksistä
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













