

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Yhteiskuntatieteiden tohtori lyttää Hesarin ja ETK:n laskelmat massamaahanmuuton tarpeellisuudesta: Tekoäly vie työpaikkoja – halpatyövoimasta jää valtavasti elätettäviä
Yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaaliturvapolitiikan dosentti ja vakuutusmatemaatikko Olli Pusa kummastelee Iltalehden näkökulmassa Eläketurvakeskuksen laskelmia eläkejärjestelmän kestävyydestä tulevaisuudessa.
ETK ennustaa järjestelmän ajautuvan vaikeuksiin 2050 jälkeen.
– Pari vuotta sitten tehdyssä ennusteessa arvioivat järjestelmän rahastojen kasvavan loputtomiin, vaikka eläkeindeksiksi olisi otettu ns. puoliväli-indeksi. Millaisenhan tuloksen arpovat parin vuoden päästä? Olli Pusa kysyy Iltalehden näkökulmassa.
– En tiedä mitään muuta maata maailmassa kuin Suomi, jossa tuollaisilla 60-70 vuoden päähän ulottuvilla ennusteilla päätetään esimerkiksi seuraavan vuoden indeksikorotuksista. Se on röyhkeä tapa sivuuttaa normaali päätöksenteko. Teknokraatit julistavat heillä olevan kristallipallon, joka yksin tietää totuuden ja sen mukaan pitää kaikkien toimia.
Vaatimus pienentynyt Kataisen möläytyksestä
Erityisesti Pusa kyseenalaistaa Helsingin Sanomien ja ETK:n näkemykset massamaahanmuuton tarpeellisuudesta eläkejärjestelmän ylläpitämiseksi.
– Helsingin Sanomat tarttui ETK:n ennusteeseen ja julisti, että Suomeen tarvitaan 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa 30 vuodessa. Vaatimus oli hieman pienentynyt Jyrki Kataisen möläytyksestä 2008, jossa vaadittiin 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä. Sylttytehdas ja motiivit molemmille lienevät sama.
– Maahanmuuton ongelmana on Suomen talouden kompurointi. Ei pystytä pitämään edes omia koulutettuja nuoria Suomessa kilpailukykyisten työpaikkojen puuttuessa. Lukumäärätappiota paikataan tuomalla halpatyövoimaa ulkomailta. Eläkejärjestelmän rahoituksessa kuitenkin ratkaisevaa on eurot eivät lukumäärät. Halpatyövoima ei järjestelmää pidä pystyssä.
Maahanmuutto maksaa miljardeja
Pusa huomauttaa, että suurelta osin maahanmuutto Suomeen on ollut humanitaarista maahanmuuttoa.
– Sen vuosikustannukseksi on äskettäin arvioitu 3 miljardia vuodessa. Sillä rahalla korjaisi valtavasti eläkejärjestelmänkin tilannetta. Suomen eläkejärjestelmä maksuineen ja menoineen on osa julkista taloutta ja osa veroastetta.
– Jos maahan tuotetaan suuret määrät halpatyövoimaa, mitä me teemme sillä 10-15 vuoden päästä? Jo nyt on näkyvissä, että tekoäly tulee poistamaan suuren osan halpatyövoiman tarpeesta. Tällaisesta työvoimasta meille jää vain valtavat määrät elätettäviä entisiä halpatyövoimalaisia, Pusa painottaa.
Onko eläkejärjestelmä oikeissa käsissä?
Pusa huomauttaa, että työperäinen maahanmuutto toimii silloin kun se perustuu luonnolliseen työvoiman tarpeeseen.
– Siis olennaista on se, että Suomeen syntyy korkeaa osaamista ja koulutusta vaativia työpaikkoja yrityksiin, tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Se, että näin ei ole tapahtunut, on osaltaan työeläkejärjestelmän ja sen vallankäyttäjien vika.
– Alun perin eläkejärjestelmän piti rahastoillaan turvata tätä prosessia. Nykyään siitä ei enää piitata. Eläkejärjestelmä on imenyt Suomen taloudesta yli 200 miljardin rahastot ja siitä on muodostunut omituinen Suomen talouden valtakeskus. Jos järjestelmä ei ole pitänyt huolta tulevaisuudestaan, onko koko eläkejärjestelmä nyt oikeissa käsissä? Pusa kysyy.
Ihmiset elävät ja työskentelevät pidempään
Pusan mielestä huoli eläkkeiden loppumisesta on turha.
– Monet huokailevat, etteivät lapsemme tule saamaan minkäänlaista eläkettä. Mitään sellaista ei ole näkyvissä. Sen sijaan heillä on yksi meidän aiheuttamamme ongelma: he elävät huomattavasti vanhemmaksi kuin meidän sukupolvemme. Sen seurauksena he joutuvat työskentelemään vanhemmiksi, Pusa kirjoittaa.
– Se vaikuttaa tehokkaasti eläkerahojen riittävyyteen, kun eläkettä saavien määrä pienenee samalla kuin eläkemaksujen maksajien määrä kasvaa. Ehkä joskus ETK:kin tunnustaa tuon ennusteissaan?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Eläketurvakeskus Olli Pusa Eläkkeet halpatyövoima Helsingin Sanomat Maahanmuuton kustannukset Jyrki Katainen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: “Aika monen hitsarin tai sairaanhoitajan koko vuoden aikana maksamat verot menevät yhden maahanmuuttajan elättämiseen”

Perussuomalaiset haluaa lopettaa kokonaan sellaisen maahanmuuton, joka on haitallista ja käy kalliiksi – Suomi ei tällä hetkellä houkuttele huippuosaajia vaan halpatyövoimaa ja turvapaikkaturisteja

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Huhtasaari: Vanhukset hoidetaan jatkossakin – siihen ei tarvita maahanmuuttoa

Perussuomalaisten Immonen ja Puisto: Ulkomainen halpatyövoima ei ratkaise kohtaanto-ongelmaa

Yli puoli miljoonaa ihmistä on työtä vailla – keskustan kansanedustajan mielestä Suomessa on huutava työvoimapula

Hesarin totuuden torvi raikaa kautta valtakunnan – median omistus siirtyy saman suvun taskusta toiseen

Reijonen: Maatalouteen löytyy kausityöntekijöitä Suomesta, kun työn tekeminen tehdään kannattavaksi
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.