

Laitaoikeistosta varoitellut ranskalaisjalkapalloilija Kylian Mbappé kelpasi Ylen mannekiiniksi, mutta massamaahanmuuton ongelmista puhunut saksalaisfutari ei ylittänyt uutiskynnystä. / LEHTIKUVA
Viikon 28/2024 luetuin
Yle intoili, kun jalkapallotähti varoitti laitaoikeistosta – ja vaikeni, kun toinen arvosteli massamaahanmuuttoa
Jalkapallossa jylläävät suuret tunteet ja Saksan EM-kisoissa ne ovat yltäneet poliittisiin kannanottoihin asti. Kylian Mbappé antoi äänestysohjeita Ranskan parlamenttivaalien toiselle kierrokselle ja Toni Kroos otti puolestaan kantaa maahanmuuton ongelmiin kotimaassaan Saksassa. Yle kiinnostui tietysti vain toisesta.
Ranskan parlamenttivaalien toisen kierroksen alla media suitsutti jalkapallosuuruus Kylian Mbappén näkemyksiä siitä, keitä vaaleissa pitäisi äänestää.
Ja ennen kaikkea sitä, keitä vaaleissa ei pidä äänestää. Eli maahanmuuttokriittistä Kansallista rintamaa ei suin surminkaan pidä päästää valtaan.
– On hätätilanne. Emme voi jättää maatamme näiden ihmisten käsiin. Tämä on tärkeää. Mielestäni olemme nähneet tuloksen. Tämä on katastrofaalista, supertähti sanoi vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen Ilta-Sanomien mukaan.
Ja Yleisradiokin tietysti innostui aiheesta.
Yle sivuutti toisen tähden
Muitakin mielipiteitä jalkapallomaailmaan mahtuu. Somessa on huomioitu muun muassa erään saksalaislegendan ulostulo kotimaassaan harjoitettavasta maahanmuuttopolitiikasta:
– Yle teki ison jutun kun ranskalainen Kylien Mbappe otti kantaa politiikkaan. Hehkutettiin tämän rohkeutta puhua tärkeistä asioista. No tässä olisi Ylelle huomattavasti suuremman jalkapallolegendan mietteitä julkistettavaksi, kirjoittaa Lasse viestipalvelu X:ssä ja viittaa Toni Kroosin sanomisiin Saksan hävittyä Espanjalle 1-2.
Yle teki ison jutun kun ranskalainen Kylien Mbappe otti kantaa politiikkaan. Hehkuttettiin tämän rohkeutta puhua tärkeistä asioista.
No tässä olisi Ylelle huomattavasti suuremman jalkapallolegendan mietteitä julkistettavaksi. https://t.co/uNoDzrFS5P
— Lasse 🚴♂️ (@Laspaa1) July 9, 2024
“Maahanmuuton vaikutuksia vähätelty”
Espanjassa asuva Kroos pohtii haastattelussa mm. sitä, kummassa maassa hän uskaltaisi päästää teini-ikäisen tyttärensä illalla ulos: Saksassa vai Espanjassa – ja vastaa: tällä hetkellä Espanjassa. Tytär on vasta 7-vuotias, mutta kotimaansa kasvaneen katuväkivallan vuoksi jalkapalloilija miettii jo tulevaa.
– Massamaahanmuuton takia Saksa ei ole enää sama maa kuin 10 vuotta sitten, kun lähdin täältä ja tilanne ei ole hallinnassa. Ongelmia on kaikkialla, väkeä on tullut aivan liikaa, maa on ääriään myöten täynnä, Kroos totesi podcastissa ja sanoi jäävänsä Espanjaan ainakin toistaiseksi.
Kroos kuitenkin kertoi suhtautuvansa periaatteessa positiivisesti maahanmuuttoon, Saksassa se vain on lähtenyt käsistä ja maahanmuuton vaikutuksia on vähätelty.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jalkapallolegendat poliittiset kannanotot äänestysohjeet Jalkapallon EM-kisat Toni Kroos Kylian Mbappé Ranskan vaalit 2024 maahanmuuton ongelmat hallitsematon maahanmuutto Maahanmuuttokriittisyys Vaalivaikuttaminen massamaahanmuutto Kansallinen rintama Ranska Saksa Espanja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella

Saksan hallitukselta vaaditaan vastatoimia Putinin siirtolaisilla käymälle hybridisodalle ja rajua muutosta turvapaikkapolitiikkaan

Perussuomalaiset: Vasemmistolla ei ole veto-oikeutta Yleen

Massasiirtolaisuus on noussut eurooppalaisten nuorten suurimmaksi peloksi ilmaston ja ympäristön sijasta

Yle on taulukoinut joidenkin vieraidensa sukupuolen, etnisen taustan, kehon ja mielen – ministeri Wille Rydman: ”Nyt on sakeaa”

Punavihreän Ylen päätoimittaja ei löydä Ylestä punavihreää kuplaa – ei vakuuta somea: ”Kalakaan ei näe akvaarion ulkopuolelle ja luulee, että puheet vedettömästä maailmasta ovat ääriainesten juttuja”

Hämeen Sanomat kirjoittaa Yleisradiosta: ”Valtionmediaa tarvitaan – muttei tällaista jättipullukkaa”

Teemu Keskisarja: Valehteliko Yle myös parlamentaariselle työryhmälle?
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












